Riskilä

kalapediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 13. tammikuuta 2011 kello 16.42 käyttäjän Ako (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Riskilä (Cepphus grylle) on etupäässä Pohjois-Atlantin rannoilla elävä mustavalkoinen, ruokkeihin kuuluva lintu.

Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Riskilä
Kuvaus Riskilä kesäasussa
Lähde/tekijä Wikimedia Commons
Päiväys 16.05.2021


Ulkonäkö

Riskilän kesäpuku on muuten kokomusta, mutta siiven keskellä on laaja valkoinen laikku. Nokka on suippo ja myöskin väriltään musta. Jalat ovat kirkkaan korallinpunaiset.

Talviasu on kauttaaltaan paljon harmaampi ja kirjavampi. Nuorilla talvehtivilla yksilöillä myöskään iso siipilaikku ei aina ole täysin valkoinen. Suomessa talviasuista riskilää ei yleensä tavata, koska täällä pesivät linnut talvehtivat Itämeren eteläosissa.

Koko ja ääni

Linnun koko on yleensä 33-37 cm ja sen paino 380-580 grammaa. Siiven pituus vaihtelee 165-174 mm, pyrstö on 44-51 mm. Koiras ja naaras ovat saman kokoisia.

Äänet ovat ohuita ja hentoja kuin pikkulinnulla. Tavallisimmat ovat hiljainen "sipinä" ja pitkä, erittäin korkea vihellys. Riskilän ääntelyä on kuvattu mm. "kiihkeästi puuskuttavaksi vihellykseksi"<ref name=kotimaan>Koskimies-Lokki</ref>.

Levinneisyys

Riskilä on levinnyt Pohjois-Atlantin kaikille rannoille: Kanadan itäosiin, Grönlannin eteläosiin, kaikkiin pohjoismaihin ja osin Brittein saarille.

Suomessa riskilä pesii rannikolla kaikkialla sen elinympäristöön sopivilla alueilla, kuitenkin niin, että Raahen pohjoispuolella pesiviä pareja tavataan vain satunnaisesti. Sisämaassa pesiviä riskilöitä ei ole tavattu. Runsaimmat kannat ovat Merenkurkussa ja Pernajan-Loviisan ulkosaaristossa, joissa riskilälle sopivaa elinympäristöä on runsaasti. Riskilöitä pesii Suomessa nykyään arviolta 5000 paria. Koko Euroopan pesivä kanta arvioidaan vähintään kymmenkertaiseksi.

Vaikka riskilä pesii yksinomaan rannikolla, sitä voi satunnaisesti tavata muuton yhteydessä myös sisämaasta.

Elintavat

Riskilä on muuttolintu, joka saapuu Suomeen keväällä eteläiseltä Itämereltä, Tanskan salmista ja Pohjanmereltä ensimmäisenä yleensä ensin Ahvenanmaalle maaliskuun lopulla. Oikein leutoina talvina yksittäisiä riskilöitä voi löytää sieltä myös talvehtimasta. Jäämeren runsas riskiläkanta muuttaa etelään Norjan rannikkoa pitkin. Alueilla, joissa meri ei jäädy, riskilät eivät tee pitkiä muuttovaelluksia.

Vaikka muutto tapahtuu varhain, alkaa varsinainen pesintä suhteellisen myöhään. Muninta tapahtuu yleensä touko-kesäkuussa.

Syysmuutto etelään tapahtuu vaivihkaisena elo-lokakuussa. Usein pieni määrä talvehtijoita jää Suomeenkin ulkomerelle, mikäli talvi on leuto ja meri pysyy sulana.

Riskiläyhdyskunnan löytää ja tunnistaa parhaiten varhaisista aamukokouksista, joissa yhdyskunnan kaikki linnut yhdessä sukeltelevat, ajavat toisiaan takaa, aukovat nokkaansa, kastavat pään lyhyesti veteen ja pyrähtelevät lyhyille lentokierroksille. Myöhemmin päivällä linnut hajaantuvat pesäkoloihin ja saalistusretkille useiden kilometrien päähän pesintäpaikasta.

Elinympäristö

Tyypillisiä elinpaikkoja ovat ulkosaariston puuttomat kallioluodot, joissa on pesintäpaikoiksi paljon kivilouhikoita. Isoilla selillä pesintä saattaa ulottua myös puuston peittämille luodoille ja pienille saarille. Sisäsaariston lahtivesissä lintua ei esiinny.

Riskilät pyrkivät pesimään kaikki samoilla alueilla 50-100 parin yhdyskuntana. On harvinaista, että yksittäinen riskiläpariskunta pesii kaukana lähimmästä yhdyskunnasta. Sopivia suojaisia ja kivikkoisia elinympäristöjä on ulkosaaristossa paikoin vähän, joten riskilä on sopeutunut asumaan myös lokki- tai tiirayhdyskunnissa.

Lisääntyminen

Riskiläemo munii yleensä kaksi munaa kallionhalkeamaan tai irtokivien suojaan. Munat ovat väriltään valkeita tai vaaleanvihreitä, ja niissä on tummia täpliä. Molemmat emot hautovat munia vuorotelleen noin kuukauden ajan.

Poikanen on päältä hyvin tumma ja alapuolelta vaalea. Emot syöttävät sille kalaa, ja pesäkolon löytää helposti poikasten ulosteiden hajun perusteella. Tätä hyväksi käyttäen saaristolaiset ovat 1800-luvulla keränneet riskilän poikasia yleisesti ruoaksi mm. Perämerellä.

Pesälohkareen suojassa lihava pallon muotoinen poikanen kasvaa noin 40 vrk ikäiseksi, jolloin se siirtyy itse mereen uimaan ja alkaa sitten opetella kalastamista. Emot ruokkivat poikasta vielä pitkään sen jälkeenkin. Poikanen on uidessaan heti erittäin taitava, mutta lentämään se ei heti pysty.

Sukukypsäksi riskilä tulee 2-3 vuotiaana.

Ravinto

Riskilät kalastavat itselleen sopivan kokoisia pikkukaloja, esimerkiksi kivinilkkoja, silakoita, teistejä ja tuulenkaloja.

Joillain paikoin noin kolmannes ravinnosta on havaittu olevan erilaisia äyriäisiä, sekä pieneltä osin muita meren selkärangattomia.

Muuta

Linnun latinankielisen nimen alkuperä on kiinnostava. Alkuosa Cepphus (lausutaan kepfus) tulee kreikan sanasta kepfos, joka oli Aristoteleen käyttämä merilinnun nimi. Loppuosa grylle tulee linnun gotlantilaisesta nimestä grylla, joka johtuu muinaisesta kivenlohkaretta merkitsevästä sanasta.

Englanniksi riskilä tunnetaan nimillä Tystie ja Black Guillemot, ruotsiksi Tobisgrissla, saksaksi Gryllteiste ja tanskaksi grüüsel<ref name=kotimaan/>.

Vanhin rengastettu suomalainen riskilä on ollut 26-vuotias<ref>Wikipedia - Riskilä. {{#if:|Viitattu |}}</ref>.

Riskilä on Suomessa ympäri vuoden rauhoitettu. Se kuitenkin tottuu helposti ihmiseen ja veneilyyn, kunhan pesintäpaikkojen välitön läheisyys rauhoitetaan liikkumiselta.

Lähteet

  • Hyytiä-Kellomäki-Koistinen; 1983, Suomen lintuatlas, ISBN 951-95560-3-6. Helsinki SLY:n Lintutieto.
  • Koskimies-Lokki; 1997, Kotimaan linnut (2.painos), ISBN 951-0-20588-5. Porvoo WSOY.
  • Gustaf Rudebeck (toim.); 1967, Pohjolan linnut värikuvin, ISBN . Helsinki Otava.
  • Valitut Palat; 1973, Lintukirja (2.painos), ISBN . Helsinki Valitut Palat.

Viitteet

<references />

Aiheesta muualla