Riskilä

kalapediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 13. tammikuuta 2011 kello 16.08 käyttäjän Ako (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

SIVU ON PARHAILLAAN TYÖN ALLA



Riskilä (Cepphus grylle) on etupäässä Pohjois-Atlantin rannoilla elävä mustavalkoinen, ruokkeihin kuuluva lintu.

Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
Riskilä
Kuvaus Cepphus grylle
Lähde/tekijä Wikimedia Commons
Päiväys 16.05.2021


Ulkonäkö

Riskilän kesäpuku on muuten kokomusta, mutta siiven keskellä on laaja valkoinen laikku. Nokka on suippo ja myöskin väriltään musta. Jalat ovat kirkkaan korallinpunaiset.

Talviasu on kauttaaltaan paljon harmaampi ja kirjavampi. Nuorilla talvehtivilla yksilöillä myöskään iso siipilaikku ei aina ole täysin valkoinen.

Suomessa talviasuista riskilää ei yleensä tavata, koska täällä pesivät linnut talvehtivat Itämeren eteläosissa.

Koko ja ääni

Linnun koko on yleensä 33-37 cm ja sen paino 380-580 grammaa. Siiven pituus vaihtelee 165-174 mm, pyrstö on 44-51 mm. Koiras ja naaras ovat saman kokoisia.

Äänet ovat ohuita ja hentoja kuin pikkulinnulla. Tavallisimmat ovat hiljainen "sipinä" ja pitkä, erittäin korkea vihellys. Riskilän ääntelyä on kuvattu mm. "kiihkeästi puuskuttavaksi vihellykseksi"<ref name=kotimaan>Koskimies-Lokki, Kotimaan linnut</ref>.

Levinneisyys

Riskilä on levinnyt Pohjois-Atlantin kaikille rannoille: Kanadan itäosiin, Grönlannin eteläosiin, kaikkiin pohjoismaihin ja osin Brittein saarille.

Suomessa riskilä pesii rannikolla kaikkialla sen elinympäristöön sopivilla alueilla, kuitenkin niin, että Raahen pohjoispuolella pesiviä pareja tavataan vain satunnaisesti. Sisämaassa pesiviä riskilöitä on tavattu vain yksittäisiä. Runsaimmat kannat ovat Merenkurkussa ja Pernajan-Loviisan ulkosaaristossa, joissa riskilälle sopivaa elinympäristöä on runsaasti.

Riskilöitä pesii Suomessa arviolta 5-10000 paria. Koko Euroopan pesivä kanta arvioidaan noin kymmenkertaiseksi.

Vaikka riskilä pesii yksinomaan rannikolla, sitä voi satunnaisesti tavata myös sisämaassa. Kaikkien aikojen kolmas talvihavainto Suomen sisämaassa tehtiin Savonlinnassa 23. helmikuuta 2010<ref>Wikipedia - Riskilä. {{#if:|Viitattu |}}</ref>.

Elintavat

Riskilä on muuttolintu, joka saapuu Suomeen keväällä eteläiseltä Itämereltä, Tanskan salmista ja Pohjanmereltä ensimmäisenä yleensä Ahvenanmaalle maaliskuun lopulla. Oikein leutoina talvina yksittäisiä riskilöitä voi löytää sieltä myös talvehtimasta. Alueilla, joissa meri ei jäädy, riskilät eivät tee pitkiä muuttovaelluksia. Jäämeren runsas riskiläkanta muuttaa etelään Norjan rannikkoa pitkin.

Vaikka muutto tapahtuu varhain, alkaa varsinainen pesintä suhteellisen myöhään. Muninta tapahtuu yleensä touko-kesäkuussa.

Syysmuutto etelään alkaa vaivihkaisena elo-syyskuussa. Usein pieni määrä talvehtijoita jää ulkomerelle, jos talvi on leuto ja meri pysyy sulana.

Riskiläyhdyskunnan löytää ja tunnistaa parhaiten varhaisista aamukokouksista, joissa yhdyskunnan kaikki linnut yhdessä sukeltelevat, ajavat toisiaan takaa, aukovat nokkaansa, kastavat pään lyhyesti veteen ja pyrähtelevät lyhyille lentokierroksille. Myöhemmin päivällä linnut hajaantuvat pesäkoloihin ja saalistusretkille useiden kilometrien päähän pesintäpaikasta.

Elinympäristö

Tyypillisiä elinpaikkoja ovat ulkosaariston puuttomat kallioluodot, joissa on pesintäpaikoiksi paljon kivilouhikoita. Isoilla selillä pesintä saattaa ulottua myös puuston peittämille luodoille ja pienille saarille. Sisäsaariston lahtivesissä lintua ei esiinny.

Sopivia suojaisia elinympäristöjä on vähän, joten riskilä on sopeutunut asumaan myös lokki- tai tiirayhdyskunnissa.

Lisääntyminen

Riskiläemo munii yleensä kaksi munaa kallionhalkeamaan tai irtokivien suojaan. Muna on väriltään valkea tai vaaleanvihreä, ja siinä on tummia täpliä. Molemmat emot hautovat munaa vuorotelleen noin kuukauden.

Poikanen on päältä hyvin tumma ja alapuolelta vaalea. Emot syöttävät sille kalaa, ja pesäkolon löytää helposti poikasten ulosteiden hajun perusteella. Tätä hyväksi käyttäen saaristolaiset ovat 1800-luvulla keränneet riskilän poikasia yleisesti ruoaksi mm. Perämerellä.

Pesälohkareen suojassa lihava pallon muotoinen poikanen kasvaa noin 40 vrk ikäiseksi, jolloin se siirtyy itse mereen uimaan ja alkaa sitten opetella kalastamista. Emot ruokkivat poikasta vielä pitkään sen jälkeenkin. Poikanen on uidessaan heti erittäin taitava, mutta väitetään, että pesästä juuri mereen siirtynyt poikanen olisi niin lihava, ettei pysty lentämään.

Riskilä on sukukypsä 2-3 vuotiaana.

Ravinto

Riskilät kalastavat itselleen sopivan kokoisia pikkukaloja, esimerkiksi kivinilkkoja, silakoita, |teistejä ja tuulenkaloja.

Joillain paikoin noin kolmannes ravinnosta on havaittu olevan erilaisia äyriäisiä, sekä pieneltä osin muita meren selkärangattomia.

Muuta

Linnun latinankielisen nimen alkuperä on kiinnostava. Alkuosa Cepphus (lausutaan kepfus) tulee kreikan sanasta kepfos, joka oli Aristoteleen käyttämä merilinnun nimi. Loppuosa grylle tulee linnun gotlantilaisesta nimestä grylla, joka johtuu muinaisesta kivenlohkaretta merkitsevästä sanasta.

Englanniksi riskilä tunnetaan nimillä Tystie ja Black Guillemot, ruotsiksi Gryllteiste, norjaksi Tobisgrissla ja saksaksi grüüsel<ref name=kotimaan/>.

Vanhin rengastettu suomalainen riskilä on ollut 26-vuotias. Se on samalla Euroopan vanhin riskilä<ref>Wikipedia - Riskilä. {{#if:|Viitattu |}}</ref>.

Riskilä on Suomessa ympäri vuoden rauhoitettu. Se tottuu helposti veneilyyn, kunhan pesintäalueiden välitön läheisyys rauhoitetaan liikkumiselta.

Lähteet

  • Hyytiä-Kellomäki-Koistinen; 1983, Suomen lintuatlas, ISBN 951-95560-3-6. Helsinki SLY:n Lintutieto.
  • Koskimies-Lokki; 1997, Kotimaan linnut (2.painos), ISBN 951-0-20588-5. Porvoo WSOY.
  • Valitut Palat; 1973, Lintukirja (2.painos), ISBN . Helsinki Valitut Palat.
  • Gustaf Rudebeck (toim.); 1967, Pohjolan linnut värikuvin, ISBN . Helsinki Otava.

Viitteet

<references />

Aiheesta muualla