Haukilahti (pp2)

kalapediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 23. marraskuuta 2009 kello 15.27 käyttäjän Karib (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
kuvateksti
kuvateksti

Haukilahti perustuu osittain jo legendaariseen PP1 pelissä olleeseen Haukilahteen. Haukilahden saaliit perustuvat lähinnä kappalemäärään, ei niinkään yksittäisten kalojen painoon. Toki siellä uiskentelee mukavan kokoisia ahvenia ja haukia.

Suurimmat hauet ovat yli kaksi kiloisia, mutta valtaosa on alle kiloisia.

Ahventen koko on suurimmaksi osaksi 50-350 grammaa, mutta mahdollisuus on myös lähes kilon körmyihin.

Haukilahteen istutetut siiat ovat keskimäärin pieniä, suurimmat yli puolikiloisia. Siian keskikoko on alle 200 grammaa.

Kiisket voivat olla suuriakin, kuten särjet keväällä. Ei mitään jättiläisiä, mutta kooltaan mukavia.

Haukilahdella liikkuu myös jo lähes kuolleesta pasuri kannasta muutamia harvinaisia yksilöitä.