Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto

kalapediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 5. maaliskuuta 2010 kello 15.12 käyttäjän Hoksaahven (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto on itäisen Suomenlahden rannikolla toimiva kalatalouden neuvontajärjestö. Toimisto sijaitsee Kotkan keskustassa. Liitto on perustettu vuonna 1932. Tuolloin toimipaikkana oli Koivisto ja nimenä Viipurin läänin Merikalastajain Liitto.

Etelä-Suomen Merikalastajain Liittoon kuuluu mm. 4 kalastusseuraa, 42 kalastuskuntaa ja 4 kalastusaluetta. Liitto kuuluu jäsenenä Kalatalouden Keskusliittoon. Liiton puheenjohtajana toimii Teuvo Niemelä Virolahdelta ja toiminnanjohtajana Teemu Tast Kotkasta.

Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto suorittaa tilauksesta kalanpoikasten istutuksia. Tilaajina ovat muun muassa kalastuskunnat, kalastusalueet, teollisuus ja kunnat. Tärkeimpiä istukaslajeja ovat meritaimen, merilohi, vaellussiika, saaristosiika, kuha, ankerias ja karppi. Liitto harjoittaa myös vaellussiian mädin haudontaa Kantturankosken hautomossa Virolahdella ja Ahvenkosken hautomossa Pyhtäällä. Liitto hoitaa myös Huovarin saarella sijaitsevaa kalastajien pelastusasemaa.Sisällysluettelo [piilota]


Risa – harmaahylje riesasta resurssiksi[muokkaa]

Etelä-Suomen Merikalastajain Liitolla on vuosina 2004–2006 ollut käynnissä Leader-rahoitteinen hyljeprojekti nimeltä Risa – harmaahylje riesasta resurssiksi. Projektin aikana on järjestetty kursseja muun muassa hylkeen metsästyksestä, saaliin käsittelystä, hylkeenkestävistä rysistä, traanimaalin valmistamisesta ja hyljematkailusta. Projektilla on ollut myös vuokralla ruotsalaisia hylkeenkestäviä ponttoonirysiä (push up –rysä) vuosina 2004–2006. Kalastustekniikka tuli itäiselle Suomenlahdelle tämän projektin kautta. Vuonna 2006 projektilla on vuokralla suomukalanuotta.


Rysä 2007[muokkaa]

Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto on käynnistänyt projektin nimeltä Rysä 2007. Projektin tarkoituksena on elvyttää vannerysäkalastusta, järjestää kalastajille koulutusta rysien rakentamisessa ja järjestää muutakin kalatalousaiheista koulutusta.


Hylkeen metsästys[muokkaa]

Etelä-Suomen Merikalastajain Liitto on huolehtinut harmaahylkeen eli hallin metsästyksen järjestämisestä Kymen riistanhoitopiirin merialueella syksystä 2002 alkaen. Metsästysvuoden 2007-08 kiintiö on 25 hallia.


Kotkan kalamarkkinat[muokkaa]

Kotkan kalamarkkinat järjestetään kahdesti vuodessa, toukokuussa ja lokakuussa. Markkinat järjestetään yhteistyössä Kymen Sanomien, Kotkan kaupungin ja Kotka Maretariumin kanssa. Markkinapaikkana on Sapokan ranta Kotkansaaren etelälaidalla Maretariumin ja Tulikukon luona. Kotkan kalamarkkinat on yksi kaupungin suurimmista yleisötapahtumista. Kävijöitä on kahden päivän aikana ollut keskimäärin 10 000–15 000.


Lähdet[muokkaa]

Etelä-Suomen Merikalastajain Liiton kotisivut[1]