Isotuulenkala

ON KAKKAPERSE

Isotuulenkala

Uhanalaisuusluokitus:

Tieteellinen luokittelu

{{#if:Aitotumaiset Eucarya|| Domeeni || __ || Aitotumaiset Eucarya {{#if:Eläinkunta Animalia|| Kunta || __ || Eläinkunta Animalia {{#if:Selkäjänteiset Chordata|| Pääjakso || __ || Selkäjänteiset Chordata {{#if:Selkärankaiset Vertebrata|| Alajakso || __ || Selkärankaiset Vertebrata {{#if:LuukalatOsteichthyes|| Yläluokka || __ || LuukalatOsteichthyes {{#if:ViuhkaeväisetActinopterygii|| Luokka || __ || ViuhkaeväisetActinopterygii {{#if:Neopterygii|| Alaluokka || __ || Neopterygii {{#if:AhvenkalatPerciformes|| Lahko || __ || AhvenkalatPerciformes {{#if: || Alalahko || __ || {{#if:Tuulenkalat Ammodytidae|| Heimo || __ || Tuulenkalat Ammodytidae {{#if:Hyperoplus|| Suku || __ || Hyperoplus {{#if:lanceolatus|| Laji || __ || lanceolatus

Isotuulenkala (Hyperoplus lanceolatus, syn. Ammodytes lanceolatus).

Tuntomerkit[muokkaa]

Pyöreähkö ja tasapaksu. Kyljet on hopeanhotoiset ja selkä sinivihreä. Kylkiviiva kulkee hyvin korkealla.

Levinneisyys[muokkaa]

Isotuulenkalan levinneisyysaluetta on Koillis-Atlantti. Itämeren eteläosissa isotuulenkala on varsin runsaslukuinen. Suomen rannikolla sen esiintyminen painottuu Suomenlahden lisäksi Ahvenanmaalle ja Saaristomereen.

Elintavat[muokkaa]

Isotuulenkalat liikkuvat yksittäin tai pienissä parvissa ja ne suosivat hiekkapohjaisia vesiä. Ne pystyvät paetessaan kaivautumaan erittäin nopeasti hiekkaan. Talvisin ne vetäytyvät syvempiin vesiin ja niitä onkin tavattu jopa 50-60 metrin syvyydestä.

Lisääntyminen[muokkaa]

Isotuulenkala kutee hiekkapohjalle 10–20 metrin syvyyteen. Mätimunat takertuvat hiekkaan ja voivat olla myös ohuen hiekkakeroksen peittämiä.

Ravinto[muokkaa]

Eläinplankton, pienet pohjaeläimet ja pikkukalat sekä kalanmäti.

Kalastus[muokkaa]

Isotuulenkala ei ole varsinainen pyynnin kohde, mutta niitä saadaan usein silakkarysistä tai- verkoista. Liha on maukasta mutta ei silti käytetä Suomessa ihmisravintona. Isontuulenkalalla on merkitystä muiden kalojen syöttinä ja merilintujen ravintona.

Lähteet[muokkaa]

Lauri Koli: Suomen kalat. 3. painos. WSOY, 2002.
Hannu Lehtonen Suomalainen Kalaopas. WSOY, 2006.
Wikipedia.fi - Isotuulenkala. {{#if:|Viitattu |}}