Plan B – Sartajokk, Ruotsi (28.7-05.08.2012)

Itseasiassa Sartajoki koko reissun kohteena oli plan B. Alunperin oli tarkoitus suunnata Kiirunan seuduille, Rautas- tai Leavas…Lävas…mikälie-joelle. Kiirunalainen kopterifirma kuitenkin kieltäytyi lennättämästä meitä sinne, koska mestoilla oli jo tarpeeksi porukkaa. Päätimme siis jättää Kiirunan vedet rauhaan ja suunnata etelämmäs, Arjeplogin lupa-alueelle. Reissun lähestyessä kuulimme huhua, että Kiirunan seuduilla oli vedenpinnat nousussa sateiden takia, joten senkin puolesta oli hyvä suunnistaa eteläisemmille vesille.

Kyselimme arjeplogin alueella vaikuttavista kopterifirmoista kohteista ja Fiskeflygiltä suosittelivat Sartajokea taimenen ja raudun perässä ramppaaville kalamiehille. Lopulliseksi kohteeksi siis muodostui Sartajoki ja googletus-ilmakuva-karttaralli sai alkaa. Sartajoesta ei kuitenkaan paljoa löytynyt netistä tietoa muutamaa svedupetterien foorumipostausta lukuunottamatta. Niissäkin mokomat väittivät, ettei Sartalla enää ole isoa kalaa, koska ovat siellä joskus niin innokkaasti verkottaneet.

Yksi reissuraportti löytyi myös suomalaiselta Perinnekalastajat-nimiseltä poppoolta. Terveisiä vaan! Lisäksi Sulo Tiainen oli kirjoittanut Tunturikalastuksia-kirjassaan Sartajoen hengestä. Tämäkin pieni tarina piti tietysti nuuskia läpi, vaikkei siitä mitään varsinaista tietoa irronnut. Fiiliksiä se kylläkin nostatti!

Kovin vähäiset olivat siis tietomme kohteestamme, kun viimein lähtöpäivä koitti. Leo oli ollut edellisen viikon välimerellä hikoilemassa ja hankkinut uskottavan ruiskurusketuksen. Kartsa puolestaan oli hikoillut töissä ja pääsi nyt aloittamaan hyvin ansaitun kesäloman. Itselläni reissu osui kesäloman viimeiselle viikolle. Kauhulla jo odotin reissun jälkeen koittavaa ketutusta, pojat kun aikoivat vielä kostoksi Sartan jälkeen suunnata toiseksi viikoksi Urho Kekkosen kansallispuiston maisemiin. Itse siis jouduin palaamaan töihin…

Pääsimme matkaan hyvissä ajoin, eli kolmelta sunnuntai-aamuna. Kymmenen pysähdyksen taktiikalla saavutimme Kvikkjokkin noin suunnilleen about sunnuntaina puolilta päivin. Lento oli sovittu klo 17 joten meillä oli hyvin aikaa käydä Kvikkjokkin Fjällcenterissä syömässä sekä pakkailla rinkat ym. romut lentokuntoon. Fiskeflygin lentäjä sanoi sään olevan sumuinen ja varoitteli, ettei ehkä voitaisikaan lentää tänään. Aloimme jo kysellä muita paikkoja, mikäli ilma ei kirkastuisi.

Pienen tiedustelulennon jälkeen pilotti kuitenkin ilmoitti, että jos haluamme mennä, niin on mentävä heti, sillä pilveen oli ilmestynyt juuri kopterin mentävä aukko! Kiireellä pakkasimme kamat ja itsemme autosta kopteriin. Autosta valui uskomaton määrä tavaraa, oli rinkkaa, reppua ja kassinpussia. Onneksi kopterissa oli paljon tilaa eikä painorajatkaan paukkuneet. Kaikki oli mukana joten ensimmäinen heli-fishing-lentomme sai lähtöluvan!

Kopteri nousi ilmaan ja fiilis oli korkealla. Hetken pilvien seassa lennettyämme pilotti alkoikin jo kyseleemään, mihin laskeudutaan. Leo osoitta kartalta valmiiksi katsomamme leiripaikan jossa oli myös sopivan tasaista kopterin laskeutua. Purimme vauhdilla tavarat kopterista mäkeen, ja koneen hävittyä tuntureiden taakse, laskeutui hiljaisuus. Silloin vasta tajusimme, missä sitä oikein oltiin: mielettömän upeiden maisemien ympäröimänä, vedet ginin kirkkaita eikä ketään muuta mailla halmeilla!

 

Kun järki alkoi taas juosta tavalliseen tapaan, alkoi telttapaikan etsiminen ja leirin pystytys. Kun paikka viimein löytyi ja telttakin kohosi harjakorkeuteensa, oli aika syödä iltapala. Reissua varten oli ostettu uudenkarhea Primuksen kaasukeitin, jolla oli tarkoitus hoitaa reissun kokkailut. Tässä vaiheessa kävimme seuraavan keskustelun:

Jyri: Nii mulla on täällä tää keitin, oliko sulla Leo ne kaasupullot?
Leo: Ei ne mulla oo, luulin että sä otit ne!
Jyri: Aijaa ei ne mulla oo, Kartsa säkö ne otit?
Kartsa: Emmä niitä ottanu…
Leo: Ootteko jätkät tosissanne?
Jyri: Joo-o…
Leo: Voi vitt…

Kopteri oli tosiaan häippässyt jo kauan sitten, puhelimessa ei kenttää ja kaasupullot autossa Kvikkjokkin helikopteriasemalla. Ei muuta kun kartta kauniiseen käteen ja etsimään lyhintä reittiä puurajalle. Lyhin reitti löytyi, noin 10 km linnuntietä, mutta olisi ylitettävä korkeat tunturit ja laskeuduttava niiden juurelle, jossa kartan mukaan alkaisi puuraja. Toinen vaihtoehto lähteä joen vartta seuraillen alavirtaan, jossa puuraja oli linnuntietä noin 15 km päässä. Keskivaiheilla joki kuitenkin levittäytyy järveksi joten niiden ja parin lahden kiertäminen toisi matkaan paljon lisäkilometrejä. Valitsimme ensimmäisen vaihtoehdon.

Keräsimme ensihätään maasta kuivimman näköisiä kitukasvuisia katajanraatoja, jotta saataisiin makkarat paistettua pahimpaan nälkään. Risuja kerätessä törmäsimme pieneen lampeen, jonka pinta oli täynnä tuikkirenkaita. Jotain oranssia mahaakin siellä taisi vilahtaa! “Rautuja!”

Makkarat syötyämme palasimme rautulammelle, mutta tuuli oli noussut ja tuikit loppuneet. Heitimme kuitenkin muutaman heiton ja saimmekin pari pienta, mutta upeasti väritettyä taimenta. Rautuja ei tuolta lammelta enää tullut. Ehkä niitä ei siellä koskaan ollutkaan?

 

Maanantai

Herätyskello alkoi mekastamaan klo 6. Heräsimme puotaiseen puolipilviseen säähän, itikoita niin helvetisti. Eii tosin tullut yllätyksenä.

Tunturit, joiden yli oli tarkoitus mennä, olivat pilvien peittämät. Pienen palaverin ja yksimielisen huutoäänestyksen jälkeen päätimme valita sittenkin vaihtoehto B:n eli jokea alas. Rinkat tyhjennettiin, jotta saataisiin mahdollisimman paljon puita leiriin. Leirin siirtäminen puiden luo ei tullut kysymykseen kaiken tavaran paljouden sekä sovitun kyydin noutopaikan takia.

Varusteet niskaan ja menoksi, jotta päästään joskus takaisinkin. Tarkoitus olisi hoitaa polttopuuongelma heti ensimmäisenä päivänä, jotta voisi muut päivät keskittyä kunnolla kalastamiseen. Otimme kuitenkin vavat mukaan, jos kuitenkin vähän heittelisi samalla.

Jonkin aikaa käveltyämme jäimme pitämään taukoa ja tutkimaan karttaa. Nyt vasta huomasimme noin puolessa matkassa kartalla olevat pisteet, jotka tarkoittivat siis jonkinlaista mökinröttelöä tai muuta asumusta. Päätimme käydä katsastamassa mökit, kunhan sinne asti päästäisiin. Matka taittui yllättävän hyvin kumpuilevasta ja kivikkoisesta maastosta huolimatta, välillä ehdimme hieman kalastamaankin. Saimme muutamia pikkutaimenia, jotka ottivat innokkaasti pinturiin. Isompia kaloja ei näkynyt.

Viimein pääsimme niemennokkaan jossa tuvan pitäisi olla. Kivikon ja maaston takia emme aluksi löytäneet tupaa ennen kuin pääsimme aivan lähelle. Joen rannassa oli joku poromiesten tai muutenvaan tunturihullujen kämppä, sauna, vessat ja puuvaja. PUUVAJA! ..lukossa kaikki luonnollisesti. Puuvajan alta kuitenkin pilkotti pari kuivaa koivuklapia ja kohta niitä alkoi löytyä lisää. Nopea vilkaisu ympärille – “Eihän kukaan vaan näe”, josta seurasi välitön idioottifiilis, eihän täällä ketään ole! Rinkat siis klapeja täyteen ja puuongelma oli ratkaistu sekä reissu pelastettu! Harmi ettei tullut kruunuja mukaan, olisi voinut jättää maksuksi polttopuista.

Jos tätä nyt joku lukee, ja katsoo velvollisuudekseen ilmoittaa sheriffille, niin siitä vaan. Olemme erittän pahoillamme, että pöllimme muutaman klapin, jotka kuitenkin menivät hyvään tarkoitukseen. Ei nyt ehkä nälkään oltaisi kuoltu, mutta aika ankeaa olisi ollut syödä jääkylmään jokiveteen tehtyä soppaa. Oikeasti polttopuiden löytyminen oli suurempi onni, kun aluksi tajusimme. Olimme ehkä juuri ja juuri puolimatkassa karttaan merkittyyn puurajaan, eli toinen mokoma vielä edessä, sitten olisi pitänyt kaataa vaivaiskoivuja, kantaa ne koko 15km (linnuntietä) leiriin, pilkkoa ja kuivattaa.

Söimme lounaan mökin lähistöllä olevan kosken rannalla ja lähdimme paluumatkalle, jolloin aurinko oli jo alkanut laskea tuntureiden taa. Kun viimein illalla pääsimme leiriin puita täynnä olevien rinkkojen kanssa, alkoi jaloissa ja hartoissa jo painaa. Päivä oli kuitenkin mennyt talteen ja puuongelma ratkaistu. Puita ei kuitenkaan ollut poltettavaksi pelkästään nuotiolla istumisen vuoksi vaan joka klapi laskettiin, jotta riittävät loppuviikoksi sekä tehtiin kivistä tulipesä, jonka saisi kuumaksi mahdollisimman vähällä puulla. En tässä muista, käytiinkö kopaisemassa vielä “kotilampi” vai mentiinkö ruuan jälkeen nukkumaan.

 

Tiistai

Heräsimme vesisateen rentouttavaan ropinaan. Nyt kun polttopuuongelma oli hoidettu, saatiin keskittyä täysillä kalastamiseen. Päätimme lähteä tutustumaan leiristä ylävirtaan oleviin jokiosuuksiin. Parin suvannon verran kalastettuamme, ilman mitään pikkutaimenia kummempaa kalakontaktia törmäsimme vastarannalla kököttävään leiriin. Ei näköjään oltukaan niin yksin. Leirin asukkaita ei kuitenkaan näkynyt, joten jatkoimme vähin äänin matkaa. Kartassa näkyi “lähellä”, noin 300m meistä ylempänä järvi, jossa päätimme olevan rautuja. Lähdimme kiipeämään järvestä laskevan puron vartta pitkin ylöspäin. Nousua kertyikin ihan kiitettävästi välillä kivenjärkäleillä hyppien, välillä lumella liukastellen. Sorruimme myös perinteisen, aloittelevan vaeltajan virheeseen toivoen että näkyvä huippu olisi viimeinen. Kaikkihan sen tietää että sen takaa tulee vielä yksi, ja sen jälkeen yksi jne…Kohta maasto alkoi olla lähes pelkkää kiveä ja nousu alkoi loiventua. Aloimme siis olla lähellä ja yhtäkkiä järvi olikin nenämme edessä. Mieletön paikka! Näimme myös reissun ensimmäiset porotokat käyskentelemässä lumisilla alueilla, varmaankin itikoita piilossa.

Järven rannalla söimme eväät ja lähdimme kiertämään kalliorantaista järveä ja kohta Leo bongasikin järven ensimmäisen asukin. Pinturi veteen ja ensimmäinen rautu iski salamana perhoon. Eihän se iso ollut, mutta rautu kuitenkin! Näitä vaaksanmittaisia rääpäleita alkoikin tippua jokaiselle tasaiseen tahtiin, mutta isompaa kalaa ei tästä järvestä kovasta yrittämisestä huolimatta löytynyt.

Päivä kului kuitenkin mukavasti aurinkoisella ylänköjärvellä pikkurautuja pinturoiden kunnes etelän suunnasta alkoi nousta mustanpuhuvia pilviä. Nyt olisi hyvä hetki lähteä talsimaan takaisin leiriin, ennen kuin kastuisimme kunnolla. Myrsky nousikin yllättävän nopeasti ja jo muutaman minuutin jälkeen taivas oli pelkkää mustaa pilveä ja ensimmäiset salamat jyrähtivät. Samalla alkoi tulla aisana vettä ja rakeita ja ties mitä muuta. Ukkonenkin paukkui jo sen verran lähellä että pudottelimme puolijuoksua rinnettä alas. Siinä tultiin pari sataa verttimetriä muutamassa minuutissa. Kun kovin kuuro oli kohdalla, piilouduimme isojen kivenlohkareiden sekaan vetämään hetkeksi henkeä. Siinä ehdimme ihmetellä erämaan ukkosta ja taivaanhalkovia salamoita.

Hetkessä rajuilma oli kuitenkin ohi, ja etelästä alkoi jo näkyä sinistä taivasta. Veikkasimme, että aurinko paistaa jo ennen kuin ehdimme leiriin, ja näinhän siinä kävikin. Täysin tuuleton, aurinkoinen sää otti meidät leirissä vastaan. Vastaanottokomiteaan kuului myös MUUTAMA itikka!

 

Keskiviikko

Maanantain puunhakureissulla olimme pitäneet taukoa kävelemisestä ja kalastaneet erästä isommalta kalalta haiskahtavaa kapeikkoa. Tässä kohtaa joki siis kapeni leveästä, järvimäisestä suvannosta kapeaksi virraksi, johon vesi ja aika oli kaivanut todella syvän uoman. Paikka oli helposti kalastettavissa, kunhan löysi louhikkoisesta pohjasta kahlattavan reitin uoman reunalle. Olimme maanantaina saaneet tästä pinturilla pienempiä kaloja, ja tänään siis oli tarkoituksena lähteä joen toista rantaa ja kalastaa kapeikko tältä puolen. Heittelimme vuoron perään kapeikon läpi, välillä pitäen taukoa ja antaen paikan rauhoittua. Isommista kaloista ei kuitenkaan näkynyt jälkeäkään. Mieltä alkoi pikkuhiljaa kalvaa epäilys, olisiko joessa edes tämän isompaa kalaa? Tuntui että tuota 10-30cm silppua oli joka paikka pullollaan. Illan hämärtyessä spekuloinnille tuli loppu, kun kapeikon niskalla mosahti, kuin iso kivi olisi heitetty veteen. Hetken päästä toinen ja vielä kolmaskin! Odottelimme vielä hetken jonka jälkeen aloimme varovasti kalastaa, mutta laihoin tuloksin. Nyt sentään oli jo havaintoja kookkaammistakin kaloista. Tästä olisi hyvä jatkaa huomenna.

 

 

Torstai

Torstain kalastus painottui myös tuolle kapeikolle, mutta tällä kertaa toiselta rannalta. Tämä puoli oli helpommin kahlattavissa ja kapeikon jälkeisen virran sekä loppuliu’un sai kalastettua isommalta alueelta. Tuskin olimme päässeet pelipaikoille, kun Kari jo pamputti reissun ensimmäistä mittakalaa. Eihän sekään mikään kovin iso ollut, mutta hyvältä maistuva työvoitto! Päivä kului nopeasti kapeikolla notkuessa ja välillä hieman kalasteltiinkin. Illalla saimme taas todistaa pari isomman kalan pintakäyntiä, mutta piru kun olivat heittoetäisyyden ulottumattomissa. Eipä tuosta kuitenkaan turhaa ressiä otettu.

Perjantai

Suunnitelma perjantain, toiseksi viimeisen päivän varalle oli aloittaa kalastus tutulta kapeikolta, koska sieltä oli ainoat havaintomme mittakaloista. Kun aamupala oli syöty ja kamppeet niskassa, aloimme vielä arpomaan, josko sittenkin kiivettäisiin vastarannan puolella, noin 1000m korkeudessa merenpinnasta sijaitsevalle järvelle. Kartan mukaan matkaa ei ollut linnuntietä kun reippaat 3km, verttiä noin 300m. Tästä suoriuduimme komeasti kolmella lyhyellä tauolla, josta yhden pidimme upean vesiputouksen äärellä. Sellaisia ei ihan joka päivä pääsekään näkemään.

Järvelle pästyämme söimme evästä ja tähystimme pienellä aallokolla olevaa järven pintaa. Heti tuulen tauottua ja pinnan tyynnyttyä alkoi tuikkiminen. Pieniä rautuja pintoi joka puolella järveä ja pitihän sitä heti kokeilla, maistuuko mokomille pinturi. Ja sehän maistui! Melkein joka heitolla oli perhossa joku kiinni, mutta pieniä kun olivat, jätimme paikan rauhaan ja lähdimme kiertämään järveä etsien isomman kalan mentäviä koloja. Heti kun löytyi syvempää rantaa alkoi kalankin koko kasvaa. Suurimmat raudut olivat kuitenkin sellaista 30-35 cm, mutta rautuja kuitenkin! Yksi unelma jälleen listalta toteutettu! Parhaiten toimivat pinturit, esim Coddardit ja Klinkit, mutta myös uppoperhot kelpasivat silloin kun tuulenpuuskat yltyivät liian koviksi pintureille. Paikka oli uskomaton! Järvi oli jyrkän rinteen reunalla, joten kun katsoo Sartajoen laaksoon päin, näytti, että olisi maailman katolla. Sinisen hetken lähestyessä, päätimme saattaa päivä päätökseen ja suunnata alas leiriin ruuanlaittoon. Tulevasta yöstä tulisi kylmä, sillä pressun päälle oli muodostunut kuuraa ja pisarat olivat jäässä. Kesämakuupussit kun olivat matkassa, tämä tarkoitti kerraston vetämistä vielä pohjille ennen makuupussiin änkemistä.

Lauantai

Jahas, lähtöpäivä koitti. Kuten jokaisessa reissussa, tämä päivä tulee yhtä varmasti kuin tuulisolmut. Kopterin piti tulla hakemaan meitä klo 17:00, joten meillä oli vielä hyvin aikaa käydä kastamassa narut vielä viimeisen kerran. Tällä kertaa ajattelimme suunnata ylöspäin ja heittää pari hyvännäköistä suvantoa. Pinturit kehiin ja siimat veteen. Kalat olivat pieniä, mutta ei ole mitään hienompaa kuin heittää näkyvää ja pintovaa kalaa. Varsinkin kun viimeiselle päivälle siunautui mahtava aurinkoinen sää. Oli kaksi tuntia jäljellä kalastusta kun Leo onnistui tartuttamaan 30 cm pinturi-taimenen, jota hän veti rantaa kohti. Yhtäkkiä kuuluu “JUM***UTA….JUM***UTA, JUM***UTA!!! Yritimme saada tarkempaa selitystä huudoille, mutta saimme vastaukseksi vain kauhunsekaisen tuijotuksen.. Kohta selvisi, että jäätävän kokoinen taimen oli noussut syvänteestä hätyyttämään Caddiksessa kiinni olevaa pienempää taimenta. Nyt tämä isomus lepäsi rauhassa kivikossa aivan rannan vieressä. Ehdimme hetken sitä ihmetellä kunnes se painui takaisin syvänteeseen. Pinturit vaihtuivat melko nopeasti striimuihin. Hetken heittelyn jälkeen kala jälleen näytti itsensä ja kävi äkäisesti Simoon kiinni. Leo ehti kuitenkin näppärästi vetämään perhon juuri kalan suusta ennen kuin leuat loksahtivat kiinni. Kala jäi jälleen pitämään leiriä 4 metrin päähän meistä. Leo koitti viskoa Simoa kalan naaman edestä ja takaa, mutta ei saanut mitään kontaktia kalaan. Yhtäkkiä kala kääntyi hitaasti ja rauhallisesti sulki suunsa perhon ympärille..JA KYLLÄ! Nyt oli kala kiinni vihdoin! En tiedä oliko kala niin vanha, vai eikö se vain ehtinyt tajuta mistä oli kyse, mutta suurimmat spurtit jäivät kokematta ja kala oli aika nopeasti haavissa. Mittaa tällä kaverilla oli 64cm ja oli uskomatonta nähdä tällainen kala viikon pikkukalojen viskelyn jälkeen. Sarta järjesti meille kunnon loppuhuipennuksen.

Nyt olikin jo aika suunnata takaisin kahvinkeittoon ja leirin purkuun. Emme ehtineet kuitenkaan kahvivettä kauaa lämmittämään kun kuulimme jo kopterin vuorien takaa. Se oli ajoissa. No fak it, kahvipannu kumoon ja kamat kasaan vauhdilla. Kvikkjokkiin päästyämme suuntasimme suoraapäätä mökille, jonka olimme kätevästi vuokranneet Fiskflygin lentäjän anopilta, ja sen jälkeen poronkäristyksille Fjällcenteriin. Ja maistui! Ruan jälkeen mahoista kiinni pitäen laahustimme takaisin mökille. Odotukset saunomisesta ja sängyssä vietettyyn yöhön olivat katossa. Sauna teki todella poikaa, mutta yö ei ollut odottamisen arvoinen. Jos teltassa on hyttysiä, ne voi sieltä tappaa pois. Mökissä, jossa ovien ja ikkunoiden raoista tulee jatkuvalla syötöllä itikoita kylmää pakoon, on hyttysten tappaminen koko yön projekti. Niin myös tällä kertaa. Hyttysiä oli varmasti mökissä enemmän kuin ulkona! Hyvin nukutun yön sijaan saimme noin puoli tuntia unta. Paitsi Kari joka, nukkui kuin pieni lapsi.

Aamulla äijät ylös ja auton nokka kohti Kemiä, missä itse nousin junaan (maanantaina piti olla jo sorvin ääressä) ja kaverit jatkoivat vielä kohti uusia seikkailuja. Tästä raporttia myöhemmin.

Kaiken kaikkiaan Sartajoki rautulampineen tarjosi meille unohtumattoman reissun! Kopterihommat oli sen verran huumaavia, että ei taida jäädä tämä kulkuväline pölyyntymään meidän osalta kovin pitkäksi aikaa!

Plan B kannattaa, paitsi kauppajonossa!

 

Kiitos Fiskflyg AB loistavasta palvelusta! Ruoto suosittelee!

 

Jyri
Ruoto

3 vastausta kohteessa Plan B – Sartajokk, Ruotsi (28.7-05.08.2012)

Vastaa