Riekko ja Muittari, 06.04.2012

Kun viikonlopulle siunautuu ekstavapaita, lähdetään silloin tietysti kalalle. Kohteeksi valittiin Saarijärvellä sijaitsevat Riekon- sekä Muittarinkoski (lähellä Viitasaarta). Molemmat pätkät saa kalastaa samalla luvalla, eikä niiden välimatkakaan ole kummoinen. Riekko varsinkin tarjoaa hyvin kalastettavaa ja etenkin kesällä saa kalastaja vieläkin enemmän kiventakusia ruopattavaksi. Nyt ajattelimme satsata aikamme niskalle, loppuliukuihin sekä tietysti monttuihin.

Päivä joella alkoi mahtavassa auringonpaisteessa ja niskalle tultaessa havaitsimme heti tuikin sekä muutamia sumareita. Hetken niskaa pällistellessä päätimme lähteä ruoppaamaan alemmaksi monttuja, sillä jalansijaa ei niskalta kahlaamatta oikein löytynyt.

Yksi huomio tuli heti parin heiton jälkeen – joen montut ovat täynnä puunraatoja. Päivän aikana menetin uppotukkeihin enemmän perhoja kuin vuosiin. Muuten Riekko on erittäin hieno paikka ja kesällä varmasti pääsee maisemat oikeuksiinsa. Haravoitiin monttuja erilaisilla striimereillä ja muutama kala kävikin päivän mittaan koputtelemassa perhoa. Yhden +40cm rasvaevällisen taimenen onnistuin käyttämään haavinpohjallakin. Hyvässä kunnossa oli kala – pullea ja isoeväinen. Komea otus!

Jossain vaiheessa alkon aurinko menemään pilveen ja muutama hiutalekin laskeutui takille. Päätimme pitää ruokapaussin. Laavulle päästäessä muutama hiutale alkoi monistumaan ja pian olikin kunnon myräkkä päällä. Lunta tuli niin paljon, että jouduimme virittelemään patentti-antti-lumisuojat nuotiolle pitääkseen sen käynnissä. Noh, makkarat kuitenkin lämpes ja niin lämpes kalamieskin.

Seuraavaksi Muittari. Tästä ei valitettavasti tarttunut yhtäkään kuvaa jaettavaksi, mutta melko lyhyt pätkä on kuitenkin kyseessä. Täältä sain joskus elämäni ensimmäisen yli 50cm taimenen, joten ihan hyvät vibat paikasta lähti. Muittarilla heitettiin loppuun asti tyhjää, mutta koska aurinko oli ilmestynyt taas kirkkaalle taivaalle, oli perhomiehen hyvä olla. Juuri kun oltiin tekemässä lähtöä, kävi minulla tökkäsemässä joku kosken loppuliusussa. Annoin hetken rauhoittua, heitin toisen kerran ja taas joku kopautti. Taas annoin pienen hetken kalalle kerätä nälkää ja heitin kolmannen kerran – kiinni! No niin, nyt tuntui paremmalta. Ehkä 50-60 cm? Kala ryskytti ja tuli kohti. Kohta näkyy mikä sielä on….ja siimat silmille! FFUUUU!! ……Fiiliksiä ei varmaan tarvitse tarkemmin teille kolleegoille selittää, tiedätte varmaan…

Oliko taimen? Ehkä hauki..? Oli mikä oli, sielä se on vieläkin…

 

Lisää faktaa Riekosta ja Muittarista –> Kalapaikka.net

Samalta sivulta löytyy myös linkki lupien ostoon.

 

Leo

 

 

Kevätaurinkoa Huopanalla, 10.03.2012

Kun kevätaurinko pudotti ensimmäiset säteensä hangille, pimeän talven jälkeen, alkoi Ruodollakin sormet lämpenemään ja sukat pyörimään jaloissa. Vavat pakattiin taas auton perälle ja suunnaksi otettiin Huopana, isolla Hoolla. Allekirjoittaneelle tämä jo legendaksi puhuttu paikka oli vielä kokematta, vaikka mahdollisuuksia käväistä kyseisellä koskella olikin tarjoutunut vuosien varrella muutama. Tämä reissu sai minussa hyvinkin ristiriitaisia tunteita aikaan – toisaalta odotin innokkaana reissua, mutta samalla paikka aiheutti jopa pientä jännitystä ja paineita. Olihan tämä kuitenkin Huopana.

Lupia ei tähän aikaan vuodesta ollut minkäänlaista haastetta saada ja joelle saavuttuamme ei siellä muita kalastajiakaan näkynyt. Ainoastaan (lähes)paikallisen kaverimme Jannen kanootin kokoiset kengänjäljet lähtivät parkkipaikalta tietä pitkin kohti kosken alaosia.

 

Kamat kasaan ja jälkiä jäljittämään. Janne löytyi Alasuvannolta ja muutaman sananvaihdoksen jälkeen kaverit lähti esittelemään minulle paikkoja. Päätimme aloittaa niskalta ja valua pikkuhiljaa alaspäin. Aurinko porotti aivan kirkkaalta taivaalta, eikä tuultakaan ollut nimeksikään. Siinä vaiheessa ajatteli jo, että ihan sama vaikka kalaa ei tulisikaan!

 

Aamupäivä heitettiin tyhjää ja valuttiin hissukseen alaspäin. Autolle tultaessa pikaiset eväät naamaan ja lähdettiin tarpomaan kohti Alasuvantoa, josta Janne olikin jo noussut pois ja mutusteli vuorostaan omia eväitä. Alasuvanto näytti juuri sellaiselta paikalta, missä kalan kuvittelisikin olevan siihen aikaan vuodesta. Eipä siinä kauaa mennytkään, kun sain käytettyä haavissa nätin 53 senttisen. Kala oli laiha talven jäljiltä ja päätyikin haavin pohjalle aika nopeasti. Komea otus kuitenkin!

Kävimme heittämässä muutaman heiton ihan kosken alaosilla ja lähdimme pikalounaalle. Sää oli muuttunut jo hieman kolkommaksi, ja tuulikin oli noussut. Loppupäivä käytettiin suurimmaksi osaksi Alasuvantoon, mistä Jyri onnistui nostamaan vielä 40cm taimenen. Itse karkuutin päivän päätteeksi Voimalauoman alkuosasta mittakalan. Myös harjusta näytti joessa olevan, ja Janne irrottelikin vähänväliä harria erilaisista pikkuperhoista. Isoin taisi olla 40cm.

 

Hieno kokemus kaiken kaikkiaan keväisellä Huopanalla.  Se oli minulle ensimmäinen, eikä taatusi viimeinen!

 

 

www.huopanankoski.fi

 

 

Leo

Ruoto

Hellurei ja kevättä ilmassa!

Auringonsäteistä ja purojen solinasta latautuneena, myös Spreadshirt on päässyt kevät-tunnelmaan! Tämä on tieto kantautunut myös Ruodon korviin ja päätimme jakaa itsekin tätä keväistä tunnelmaa pariksi viikoksi!:

 

Nyt siis uuden kauden kunniaksi vaatekaappia uusiksi ja Ruotoa niskaan!

 

> Ruoto Fishwear shoppiin

 

Kireitä kevääksi!

 

terv.

Ruoto

Lyhyt raportti Kitusilta, 18.-20.11.

Heti rauhoituksen väistyttyä Ruoto lähti tsekkaamaan syksyistä Kituskoskea. Lyhyiden päivien vuoksi reissuun varattiin pe-su ja kalastusta oli tarkoitus harjoittaa lauantai sekä sunnuntai. Perjantai-ilta varattiin siis ihan vain saunomiseen.

Eipä mitään, lyhyesti virsi kaunis – pallit pataan, turha siitä sen enempää tarinoimaan. Aamut ja illat oli pakkasella, päivällä vaparenkaat pysyivät jotenkin auki. Lauantai heitettiin täysin tyhjää, yhtä haukitärppiä lukuunottamatta. Joku porukka sai heti aamusta ylimmältä niskalta 55cm taimenen. Sunnuntaina itellä oli samassa paikassa myöskin aamusta joku +50cm taimen kiinni mutta muutaman potkun jälkeen kala päästi itse itsensä kasvamaan.

 

Mökkimajoitus oli positiivinen yllätys ja näköjään halvallakin voi saada hyvää. Hintaa oli viikonlopusta 110€ ja matkaa Kitusille n. 15km. Puusauna kruunasi tietysti kokonaisuuden.

 

- Leo

 

Linkkejä:

Oksasen Lomamökit

Kotalankosket

Trout in Trouble -series (TITs) – taimenen apuna!

 

Taimenen ystävät herätys!

 

Kuten kaikki perhokalastajat hyvin tietävät, lohikalojen tilanne Suomessa voisi olla parempikin. Jatkuvasti saa lukea kirjoituksia kuinka huonosti asiat meillä ovat. Toki täältä löytyy myös aktiivisia ihmisiä ja organisaatioita, jotka pyrkivät tekemään asialle jotain. Nyt on myös Ruodon vuoro!

Olemme alkaneet parsia kasaan Trout in Trouble -tuotesarjaa (eli TITs), johon on tarkoitus tiputella aina vähän väliä uutta tuotetta. Homma toimii niin, että lahjoitamme kaikkien TITs –merkin alla myytyjen tuotteiden katteiden verran rahaa lohikalojen hyväksi. Eli jos ostetussa paidassa on esimerkiksi 4 euroa katetta, kilahtaa sen verran meidän TITs -kassaan. “Hyväntekeväisyys” kohdetta emme ole vielä päättäneet ja tarkoituksena onkin, että avaamme keskustelun esimerkiksi Facebook -ryhmäämme ja pk.nettiin, jossa voitte kohteita ehdotella. Koska lohimiehet ovat osoittaneet jo hyvin aktiivisuutensa, tälle keräykselle voisi katsella määränpäätä myös taimenen näkövinkkelistä. Raha voi päätyä kuitenkin ihan mihin tahansa hyvin perusteltuun kohteeseen. Tavoitteenamme on siis laittaa rahaa OIKEASTI johonkin tarpeelliseen paikkaan.

Tulemme ilmoittamaan jokaisen tuotteen kohdalla katteet, jotta tiedätte paljonko rahaa lyötte kassaan. Lupaamme laittaa myös väliaikatietoja. Aika- tai raharajaa emme ole tälle projektille asettaneet. Kasaammekin tiliä niin kauan, että löytyy jokin sopiva kohde ja saamme jonkun järkevän summan annettavaksi.

 

Meillä ei ole oikeasti MITÄÄN odotuksia sen suhteen paljonko saamme rahaa kasaan. Kuitenkin jo yksi myyty TITs paita on parempi kuin ei mitään.

 

Laitetaan raha virtaamaan jokeen!

Going barbless. Ensimmäinen TITs -tuote nyt shopista!

 

 

terv.

Ruoto -tiimi

Wild Fisherman -sarja Guidelineltä

Syksyn uutuus: NATURE FRIENDLY -huppari Ruoto-shopista!

Kuva kertoo enemmän kuin ka-ziljoona sanaa!

Uutiset

14.03.2011
Ruoto Fishwear -nettikauppa avattu!

Ruoto -ryhmä
Reissuilla mukana:
balticflies
piketours
Lisää luettavaa:
pikearticles
FreshWatersJournal
ABOUT FLY FISHING...
www.perhokalastajat.net
Arkistot
Random juttuja
  • Syysloman Pyhiinvaellus

  • Kesäkauden päätös Hilmonkoskella 03.09.

  • Meritaimenelle kunnostetaan elinympäristöjä Lounais-Suomessa

  • Flyfishing. Alright? – nettisarja. Tsekkaa traileri!

  • Trout in Trouble -series (TITs) – taimenen apuna!

Random kuvia