Hei ja ensimmäisenä pahoittelut jokaiselle sivustoa seuraavalle! Tänä talvena/keväänä on ollut motivaatio hiukan(aika paljonkin) hukassa pilkkireissujen suhteen johtuen kylmähköstä keväästä ja muista elämään kuuluvista asioista. Tätä reissua oli kuitenkin suunniteltu muutamaan otteeseen talven aikana ja kun kaikille sopiva viikonloppu tuli vastaan, niin kalareissuhan saatiin aikaan. Reissuun lähtivät siis mukaan Pekka(muonion lohikuningas) ja isäni Tapani.
Edellisenä iltana seurattu jääkiekkopeli Suomi-Kanada peli tuntui hiukan ruumiissa ja alkuperäinen ylösnousuaika(klo 7.30) venähti reilulla puolella tunnilla. Olo oli kuitenkin yllättävän hyvä ja lopulta pääsimme lähtemään liikkeelle kohti pallasjärveä, perillä oltiin karvan yli kymmenen. Isä oli jo pakkaamassa rekeä lähtövalmiiksi, vaikka hänelläkin oli ollut hiukan ongelmia tulemisen kanssa, tosin täysin eri syistä kuin meillä.
Viikon aikana oli sääennusteet luvanneet pahimmillaan räntäsadetta ja myrskytuulia, mutta nyt järvellä paistoi aurinko lähes pilvettömältä taivaalta ja tuulta oli vain nimeksi, eli käytännössä täydellinen pilkkisää!

Lumi on jo täyttä sohjoa tässä vaiheessa, mutta ei se lähtöä hidasta. Pallaslompolon venesatama toimi lähtöpaikkana.

Kun kaikki tarpeellinen oli saatu pakattua, suuntasi kelkka kohti järveä. Kovin kauaa ei tarvinnut ajaa, kun oltiinkin jo tutulla pilkkipaikalla, “kariniemessä”. Vanhoja reikiä oli valmiiksi toistakymmentä kappaletta, joten omia kairoja ei vielä tarvinnut ottaa käyttöön. Sääkin jatkui erinomaisena, mitä nyt hiukan enemmän tuuleskenteli kuin rannalla, mutta lähinnä pienissä puuskissa.

Viimeaikoina oli harrit ollut syönnillään, ainakin turistien puheista päätellen ja eihän siinä kauaa mennyt, kun ensimmäiset puukonmittaiset harrit käytettiin ylhäällä muutaman mutun saattelemana. Tosin tämän jälkeen meni varmaan puolisen tuntia, ennenkuin isä nappasi reissun ensimmäisen otettavan kokoisen harrin. Vaan edelleen syönti tuntui heikolta ja kun kalojakaan ei näkynyt avannoissa(mutuja lukuunottamatta), niin pidimme pienen evästauon ja sitten hiukan keskemmäs karikkoa kokeilemaan. Kello lähentele yhtä (13.00) tässä vaiheessa.

Ensimmäisessä reiässä oli vettä jään alla maksimissaan 5cm, kampelareikä kuulema. Seuraavan reiän vedensyvyyttä en kerennyt mittaamaan, koska heti kun morri tippui putkesta jään ja pohjan väliin, iski siihen harri erittäin lujaa. En aluksi edes tajunnut mitä tapahtui ja vastaisku myöhästyi varmasti 2-3 sekunttia, mutta siitä huolimatta harri tarttui kiinni ja tuli ylös asti, pituuttakin löytyi sallitun verran. Erinomainen alku!
Tästä viitisen minuuttia myöhemmin oli Pekka vuoro nykäistä jäälle hyvän kokoisen harrin, sitten isällä nappasi vähän parempi, taas Pekalla vielä isompi ja vielä kolmannenkin kerran hyvänkokoinen harri. Pekan avanto oli ylivoimaisesti paras reissun aikana, sillä sen kohdalla pyöri isoja harreja jatkuvalla syötöllä. Syöntipiikistä meille jäi käteen 5kpl harreja ja pari naulanmittaista siikaa.
Harrien vatsalaukkuja tutkiessa oli hiukan yllättävää se, miten moni niistä oli syönyt mutuja. Tästä innostuneena isä päätti näyttää meille, millä tyylillä harreja on “koukkupyydetty” aikoinaan. Itsehän epäilin asiaa hyvinkin paljon ja en jäänyt seuraamaan miten mutu pujotetaan koukkuun syötiksi.

Välissä kävi pari paikallista kalastajaa raatauttamassa meitä ja aurinkokin paistoi edelleen suurimman osan ajasta. Harreja nousi harvakseltaan ja 95% näistä oli mitaltaan 10-20cm, isoimmilla harreilla oli taas kerran oma syöntipiikkinsä. Kun syönti sitten lopulta hiljentyi täysin nollaan eikä kalojakaan pyörinyt avsntojen alla, päätimme pitää oman syöntipiikkimme. Ruokatauolla oli tarjolla makkaraa useammassa eri merkissä, jotka kieltämättä maistuivat tässä vaiheessa reissua erittäin hyviltä. Eikä edellisen illan tapahtumilla voinut olla mitään tekemistä asian kanssa.. Isä kiehautti pannukahvit ja munkkejakin löytyi vielä repun uumenista, joten mikäpä siinä oli taukoa pidellä.

Jossain vaiheessa Pekka huomasi, että pallastunturin takaa näyttäisi nousevan huonomman sään rintama. Itse epäilin tätä vahvasti, koska rintama näytti kulkevan lähes vastatuuleen. Vaan olisiko mennyt tästä sitten tunnin verran, kunnes taivas oli pilvessä, tuuli voimistui ja lumisade alkoi.. Niin vain tuli jälleen huomattua, kuinka äkkiä olosuhteet voivat muuttua.

Tuultakin alkoi olemaan jo kohtalaisesti.

Kamppeet lyötiin kasaan, mutta ennen lähteä piti kokea isän syöttikalaviritys. Kävelin avannolle ja olin muka huomaavinani siiman olevan hiukan tiukemmalla aiempaan verrattuna ja kun tartuin siimaan, niin heti tuntui potku kädessä. Ja harrihan siellä sitten oli kiinni, ei mikään jättiläinen, mutta tulipahan tästäkin näpäytys allekirjoittaneelle..

Reissun kokonaissaalis.

Todennäköisesti tämä reissu jäi allekirjoittaneella kevään viimeiseksi. Ihan joka vuosi ei jaksa sykkiä samaan tahtiin jäällä, ehkäpä ensi keväänä sitä jaksaa taas enemmän?

ps.
Tälli-vaappuja valmistuu varmasti jokunen tulevan kesän aikana, aihiot ovat nimittäin saapuneet!

Kesä ei ole mitään ilman reissua lohen perässä. Tänä vuonna lohireissu meni vähän myöhänlaiseksi, mutta intoon se ei vaikuttanut mitenkään. Reissuun minut oli kutsunut kaverini Pekka, tunnetaan paremmin muonion lohikuninkaana.

Lauantaina olimma liikenteessä ennen kuutta. Lähtöpaikkana oli siis kittilä, muoniossa olimme seitsemän maissa ja joella kalastusvalmiina kahdeksan maissa. Kummallakin oli jääny unenmäärä alle neljään tuntiin edellisenä yönä, joten aamusella oli meno hiukan väsyneen oloista. Lisäksi matkan aikana alkanut vesisade kerkesi kastella kalamiehet jo ennen veneeseen nousemista.

Muonionjoessa oli vesiraja erittäin alhainen, lohta ei hirveästi liikkeellä(ei koko kautena), mutta isoja harreja oli saatu koskesta lähiaikoina, joten ensimmäiseksi suunnattiin koskeen ja mahdollisimman ylös, ankkuri veteen; harria heittokalastamaan. Allekirjoittaneella oli jäänyt kuitusiima kelaan, mutta en siitä sen suuremmin murehtinut, harrithan nyt aina tulee sillä ylös ja pohjaan tarttuneet vieheetkin saa pelastettua helpommin. Tuskin nyt niin huono tuuri olisi, että lohi tai mikään isompi kala nappaisi.
Siiman päähän laitoin valkea-oranssin loton ja heitin ylävirtaan siten, että lotto leikkaisi ison kiven edustalta. Melkein heti tuli pohjakosketus ja heitto ns. pilalla. Aloin kelaamaan lippaa vauhdilla pois, mutta aika yllättäen sen ison kiven vieressä tärähti ja samantien lottoa lähdettiin viemään kohti alavirtaa! Kaveri pääsi näkemään kalan ja tunnisti sen taimeneksi, 1-2kg kokoiseksi. Taimen suuntasi heti parikymmentä metriä alavirtaan kohti kovempaa virtaa. Oli pakko laittaa jarru tiukemmalle, ettei se sinne karkaisi ja onneksi meno pysähtyikin. Pumppasin taimenta hiukan lähemmäksi miedompaan virtaan ja samalla mielessäni kirosin kuitusiimaa. Hetken aikaa kala taivutteli vapaa komeasti, mutta lopulta väistämätön tapahtui ja kala irtosi…
Loton runkolanka oli taipunut lähes 90 asteen kulmaan, joten ihan liian tiukalla pidin kalaa. Jälkeenpäin ajateltuna parikin asiaa olisi voinut tehdä toisin, mutta mitäpä sitä turhia jossittelemaan.

Kalastus jatkoi samassa paikassa. Kaveri tarjoili meppsiä suunnilleen samalla alueella missä taimen irtosi. Pari heittoa samaan paikkaan ja iso kala seurasi meppsiä. Suunnilleen samankokoinen taimen, ellei peräti sama kala?? Noh, tämän jälkeen ei kyseisellä paikalla tapahtunut mitään, joten lohivaaput laskettiin veteen hetkeksi ja vene liikkeelle alaspäin uutta harripaikkaa kohti.
Uusi paikka toi jo harrikontakteja, mutta turhan pieniä olivat. Näihin kyllästyttiin nopeasti ja päätettiin alkaa oikeasti soutamaan sitä lohta(tai kaveri souti, mie lähinnä nautin maisemista ja heittelen vaappua).

Alku ei ollut mitään kalastuksen riemujuhlaa, mutta vesisade oli ainakin loppunut. Hiljaista aikaa kesti arviolta tunnin verran, kunnes violettimustaan poppeliin nappasi kala.
Kala taivutteli vapaa jo kivasti, mutta ei kuitenkaan “soittanut räikkää”, joten lohi ei ollut kyseessä. Pian pinnalla riehui varsin virkeä harjus ja oikein mukavan kokoinenkin. Tässä vaiheessa myös huomattiin sellainen pikkuasia, että haavi puuttui. Lohta varten kyllä koukku löytyi..
Noh, allekirjoittanut päätti kokeilla “sylihaavintaa”, joka näytti hetken aikaa jopa onnistuvan. Harri oli jo veneen paremmalla puolella, mutta potki itsensä vielä ihmeellisesti takaisin veteen ja oltiin aika varmoja, että sinne meni. Kiinni kuitenkin pysyi ja seuraava yritys onnistui paremmin. Mittaa harrilla oli 43cm. Tämä kala nosti intoa jatkaa kalastusta ja harrit nappailivat tasaisesti kiinni. Lohivaappuihin napanneiden koko oli järjestään 30-35cm luokkaa, joista suurin osa sai vapauden.

43cm harrin vatsasta löytyi myös yllätys..

Pitääne hankkia myyräperhoja ensi vuodelle.

Ruokatauon pidimme klo 15-17 välillä, tarkoituksena oli kuitenkin kalastaa lähes pimeään asti.

Tauon jälkeen vaapputarjonta laitettiin poppelia lukuunottamatta uusiksi. Seitsemän jälkeen alkoi harreilla kunnon syöntipiikki. Ensin nappaili poppeliin ja violettiin hurukseen mitalliset harrit. Sitten hurusta vietiin jälleen ja oikein reippaasti, allekirjoittanut innostui jo lohesta. Kauaa ei harri jaksanut taistella ja kun tauon aikana oli otettu haavikin mukaan, niin ylösnosto kävi suorastaan helposti. Pituutta harrilla oli tasan 45cm ja oikein paksuselkäinen yksilö, arvioitu paino kilon luokkaa tai aika lähelle kiloa.

45cm harri ja ottivaappu.

Harrien syönti jatkui tästä vielä hetken aikaa kiivaana, kunnes hiljalleen hyytyi. Mitään kummempia tapahtumia ei enää myöhemmin tullut ja kalastus lopetettiin aika tarkasti kymmenen maissa. Mukava reissu oli jälleen kerran, vaikka lohi jäi(tälläkin kertaa) saamatta!

ps.
Tämä kirjoitus piti julkaista jo aikaa sitten, mutta olikin jäänyt blogiin pelkkänä luonnoksena. Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Olin alkukesästä asti suunnitellut viikonloppureissua pohjoisemmaksi, mutta kohtuullisen paikan löytäminen tuotti hankaluuksia. Kriteereinä oli mm. helpohko saavutettavuus(5-15km patikointimatkan sisällä) ja mahdollisuus vähän isompiin kaloihin. Kesä eteni ja paikkaa ei tuntunut löytyvän. Jani, rovaniemellä asuva kaverini oli myös ilmaissut mielenkiintonsa reissua kohtaan ja säännöllisesti kyseli reissusuunnitelman edistymistä. Viimein kansalaisen karttapaikkaa tutkiessa silmään sattui tunnetusta ja hyvästä kalajärvestä lähtevä joki, pöyrisjoki. Pikainen googletus joesta ei tuonut paljoakaan vastauksia, suurinosa vene- ja kanoottilaskujuttuja, mutta sentääs jokunen sananen myös kalastuksesta. Kiloluokan harreihin mahdollista, jos vain kävelee pohjoiseen päin kymmenkuntakilometriä. Sehän sopi vallan mainiosti! Ja vielä kun joen varrella kulki mönkijäreitti jota pitkin kävellä, alkoi reissun kohde olemaan aika selvillä.

Viikko pari ennen reissua tuli myös kuuma vihje eräästä toisesta joesta, jossa olisi mahdollisuus isoihin harreihin ja kävelymatkakin olisi vain 5km luokkaa, mutta välillä olisi ylitettävä yksi syvä sivujoki ja maasto olisi muutenkin vaikeakulkuisempaa. Eli lopulta päätös kohteesti oli hyvinkin helppo, pöyrisjoelle.

Ensimmäinen päivä (5.8)

Olin edellisenä päivänä pakannut rinkkaan suurimman osan tavaroista, eli käytännössä heti töiden jälkeen pääsisin liikkeelle. Jani saapuisi suunnilleen samoihin aikoihin kittilään kun itse pääsen töistä, eli käytännössä heti päästäisiin lähtemään. Ja muutamia pikkupakkauksia lukuunottamatta näin pääsikin käymään.
Ensimmäinen päämäärä oli vuontisjärven kylä, josta mönkijäreitti lähtee kulkemaan pöyrisjokea myöten. Kylä löytyi, mutta mönkijäreitti tuotti puolestaan enemmän ongelmia, sillä epämääräisiä jälkiä risteili vähän siellä täällä.. Lopulta Janin suunnistama oikea reitti paikannettiin, auto parkkiin, rinkat selkään ja menoksi.

Reilun kilometrin jälkeen tulikin jo pöyrisjoki ensimmäisen kerran näkösälle. Vesi oli melko kirkasta ja maisemat hyvännäköiset, joten jatkaa oli todella mukava jatkaa, varsinkin kun aurinkokin paistoi lähes kirkkaalta taivaalta.

Ensimmäinen kohtaaminen.

Maisemaa matkalta.

Matka eteni hyvin, juttu kulki ja vaarat taittui, eikä maisematkaan mitään tylsiä olleet. Lukuisat sammakot, myyrät ja sopulit pitivät omalta osaltaan seuraa kulkijoille. Ennen reissua karttoja tutkiessa piti kävelymatkaa päämääräämme olla sellaisen kymmenkunta kilometriä. Kun se kymmenen kilometriä tuli täyteen, eikä oltu ihan siellä missä piti, oli luonnollisesti tiedossa muutama lisäkilometri, linnuntietä..
Noh, aikanaan kyllä saavuttiin kiintopisteeseen, josta lähdetiin kulkemaan suoraan jokea kohti. Tässä vaiheessa allekirjoittaneella oli vanhahkot kengät tehneet jälleen temppunsa ja hanganneet huomaamatta rakon jalkapohjaan. Matkaa ei kuitenkaan ollut jäljellä kuin reipas kilometri, joten hoitotoimenpiteet saivat jäädä tuonemmaksi.
Lopulta, useamman jänkän kiertämisen jälkeen saavuimme joen rannalle. Tosin heti alkuun pisti silmään vastarannalla kiertävä punavalkoinen nauha. Meidänhän piti olla suht sivussa ihmisistä. Noh, rannoilla ei kuitenkaan näyttänyt olevan ihmisten tallaamia polkuja tai mitään tuoreita nuotionpohjia, joten aloimme etsimään leiripaikkaa. Nopeasti sellainen löytyikin, teltta pystyyn ja kamppeet kasaan. Kello oli tässä vaiheessa puoli kaksitoista ja ilta alkoi jo hiukan hämärtämään. Pimeää ei kuitenkaan tähän vuodenaikaan tällä korkeudella vielä tule, joten päätimme hiukan tutustua jokeen ennen yöunia. Allekirjoittanut suuntasi alavirtaan ja Jani jäi “leirisuvantoon” perhostelemaan.

Leirisuvanto hiukan sivummalta kuvattuna. Itse teltta oli kuvauspaikasta n. 200m oikealle.

Leirisuvanto telta sisältä kuvattuna. Kuva otettu viimeisen päivän aamuna.

Heti leirisuvannosta alapäin lähti koski, jota seurasin. Kovin matalaa oli kuitenkin ja lippa raapi vähän väliä pohjaa. Yhdestä peilistä kuitenkin tarrasi hetkeksi kiinni alta 20cm harjus. Muita tapahtumia ei tullut ja kun hämärä kuitenkin hiukan vaikeutti pajukossa/risukossa kulkemista, niin suuntasin takaisin leiriin. Kävin myös tutkimusreissun leiripaikasta ylöspäin, jonne Janikin oli siirtynyt. Siellä oli vastassa toinen ihan nätinoloinen suvanto ja pieni koski. Niistä ei kylläkään tullut mitään kontaktia hämärässä illassa. Janilla ei tainnut olla mitään kontaktia kaloihin ensimmäisenä iltana, joten kevyen näkkäri-iltapalan myötä laitoimme nukkumaan.

Toinen päivä (6.8)

Aamu saapui ja aurinko paistoi. Yöllä lämpötila oli laskenut lähelle nollaa ja sen kyllä huomasi, kun kevyellä kesämakuupussilla oli välissä hiukan vilpoisa. Kello oli jo yli kymmenen, kun nousimme ylös. Tässä vaiheessa on hyvä mainita, että ruokatarpeita oli mukana vähänlaisesti, koska tarkoituksena oli syödä joesta pyydettyä kalaa, harkittu riski. Eli aamupalaksi oli samaa kuin illalla, näkkäriä. Sovimme, että kaikki syötäväksi kelpaavat kalat otetaan ylös(mittaharrit ja taimenet), ettei vain homma pääse kusahtamaan heti alkuunsa. Pikaisen aamupalan jälkeen molemmat suuntasivat ylävirtaan. Jani jäi leirisuvantoon laskevaan koskeen, allekirjoittanut meni illalla “löydettyyn” suvantoon. Suvanto antoi totaalisen vesiperän, ei kalan kalaa. Pieni koski puolestaan vain muutaman alle 20cm harjuksen. Tätäkö se nyt sitten on koko reissun ajan..?
Jani oli kuitenkin saanut yhden mitallisen harrin, joten kyllä niitäkin siis oli paikalla. Etenimme pientä koskea ylöspäin, jonka jälkeen vastaan tulikin pitkä pätkä tasaista jokipätkää. Jani jäi tutkimaan koskea, allekirjoittanut suuntasi jokea ylöspäin. Maasto oli yllättävän helppokulkuista, vaikka kaatuneita koivuja oli jatkuvasti vastassa, samoin pajukkoa ja risukkoa. Hyviä(=lue puhtaita risuista) heittopaikkoja tuli tasaisest i vastaan, mutta kaloja ei näkynyt täälläkään. Joki vaikutti suhteellisen syvältä, joten vaihdoin ul-vavan päähän uppoavan katko-tällin. Heitto keskelle jokea, upotus ja kelaus. Aivan rannan tuntumassa pysäytyn vaapun ja annoin upota, samalla yllättäen sivulta iski jotain vaappuun ja vaappu katosi näkyvistä ja siima lähti menemään vastarantaa kohti. Luulin ensin kalaa haueksi, mutta pikaisen väsytyksen jälkeen rannalla olikin komeanlainen ahven. Uusi heitto ja tällä kertaa rannan tuntumaan seurasi joukko samankokoisia ahvenia. Yksi nappasi jälleen kiinni ja ylös sekin tuli nopean väsytyksen jälkeen. Sama parvi tuli vaapun perässä parin seuraavankin heiton aikana, mutta eivät enää napanneet. Vaihdoin vaappua, mutta harmikseni kaikki syvempikulkuiset vaaput oli turhan kaukana, kittilässä.. Silmään sattui kuitenkin kalassa.netin 2010 vuosivaappu, joka aiempien kokemusten perusteella meni syvemmälle kuin normaalit vaappuni. Ja ensimmäisellä heitolla vaappuun tarrasi heti samanlainen ahven kuin mitä aiemmatkin. Toisella heitolla toinen, johan oli helppoa, ajattelin. Kolmas heitto, ei mitään. Ahvenenparvi oli siirtynyt muualle. Ahvenia en kyllä osannut tältä reissulta odottaa, mutta pääasia oli, että seuraavaan ruokailuun oli syötävää.

Kävin vielä jonkinmatkaa ylempänä, mutta koska joki jatkui tasaisena eikä kaloista tullut enempää havaintoa, palailun takaisin koskelle, jossa Jani edelleen kyykytti alamittaisia harreja. Yksi mitallinen oli kuitenkin tullut lisää, joten ruokatarpeet alkoi olemaan kasassa.
Lähin hiukan aikaisemmin hakemaan nuotiopaikkaa ja virittelemään tulta. Telttapaikalle ei tulta oikein voinut tehdä, koska vanha nuotionpohja oli liian lähellä telttaa eikä edempänä ollut oikein tilaa. Toinen nuotipaikka löytyi kuitenkin läheltä teltaa, satakunta metriä sivummalla oli joku joskus pitänyt laavua ja tehnyt kunnon nuotiopaikan.
Hain mausteet ja puita, Janikin saapui paikalleen mukanaan 2 aiemmin saatua harria, sekä reissun tähän mennessä isoimman, 37-38cm. Paksuselkäisistä harreista riitti syötävää hyvin, eikä ahvenetkaan maistuneet hassummilta. Janin tänne asti kantama valkoviini maistui myös erinomaisen hyvältä näin erämaassa, vaikka normaalisti en viinejä ruokailun yhteydessä nauti.

Ruokailun jälkeen Jani jäi leirisuvannolle perhostelemaan ja itse siirryin hetkeksi telttaan ruokalevolle ja hoitamaan eilisestä kävelystä syntynyttä rakkoa. Samalla löysin toisesta jalasta pienemmän rakon, jota en ollut hoksannut. En kuitenkaan kerennyt kauaa operoida, kun Jani huuteli suvannosta jotain. Ensin kävi mielessä, että taisi kahlaus vähän epäonnistua ja senpä takia muinaissuomalaisia jumalia siellä luettelee.. Sitten kun kuulin selvästi sanan “ISO!”, niin ymmärsin jo kiskoa saappaat jalkaan ja lähteä katsomaan. Ja kyllähän siellä vapa taipui nätisti. Kun sain kameran käteen, niin kala oli jo tulossa haavittavaksi.

Mittaaminen antoi harrille tulokseksi tasan 50cm. Reissun isoin harri oli saatu! Pikaisesti muutamat saaliskuvat ja sitten c&r toimenpiteitä suorittamaan. Nopeasti harjus virkistyi ja pääsi jatkamaan matkaa.

Pari tuntia myöhemmin lähdettiin tutkimaan alavirtaa yhdessä auringon paistaessa jälleen lähes pilvettömältä taivaalta. Ohitimme suosiolla ne alueet, jotka olin ensimmäisenä iltana kokeilleet ja pian niiden jälkeen alkoikin hyvännäköisia kalapaikkoja löytyä. Saalis koostui alkuvaiheessa melko pienistä harreista, luokkaa 10-20cm. Eräästä montusta allekirjoittanut kepitti kymmenkunta miniharria, kunnes Jani saapui paikalle perhovehkeineen. Siirryin hiukan alaspäin ja samanlaisia pikkuharreja sieltäkin nappasi. Sitten Jani huudahtaa, että iso on jälleen kiinni! Väsytys ei kauaa kestänyt ja jälleen haavissa oli ounasjoen harreihin tottuneelle astetta isompi kala. Pituutta 45cm, c&r tällekkin.

Kuvassa harri näyttää kyllä käsittämättömän pieneltä, mutta 45cm kala se silti on..

Aika kirkasta oli vesi, mutta silti eivät harritkaan aina huomanneet kiven päällä seisovaa kalastajaa.

Reissun toinen, viimeinen ja suurin taimen..

Kalan jälkeen jatkoimme matkaa alaspäin. Pikkuharreja tuli lähes joka paikasta, yksi alle 15cm taimenkin nappasi meppsiin. Kävelimme leiripaikalta sellaisen 2km alaspäin, kunnes koski loppui ja joki jatkui enemmän suvantomaisempana. Paluumatkakaan ei tarjonnut kuin samoja pikkuharreja ja yhden palttirallaa 20cm taimenen, leirisuvannon ollessa täysin kuollut, joten oli aika siirtyä nukkumaan. Tosin matkan aikana saatoin keksiä, mitä varten ne nauhat olivat joen varressa. Ne loppuivat aina kosken jälkeen, samoin alkoivat, joten ne liittyvät todennäköisesti hyvin vahvasti koskien laskuluokitukseen tjsp. Tietoa/vinkkejä asian tiimoilta otetaan vastaan!

Kolmas päivä ja paluumatka (7.8)

Yö oli jälleen vilpoisa, mutta aamuyöstä saapunut vesisade taisi lämmittää ilmaa sen verran, että ylösnousu tapahtui jälleen reilusti jälkeen kymmenen. Runsaan aamupalan(jälleen näkkäriä ja leipää) jälkeen purimme ja pakkasimme kamat melko valmiiksi paluumatkaa varten. Aamupäivä ja osa päivästä käytettäisiin kuitenkin kalastukseen.  Sovimme Janin kanssa, että ruokatauko pidettäisiin kolmen maissa. Jani jäi lähialueelle perhostelemaan, kun itse päätin lähteä kulkemaan ylävirtaa kohden, kun sieltäpäin kuului etäisesti kosken kuohunta. Rantoja pitkin en lähtenyt taistelemaan, vaan kävelin suosiolla ensimmäisen kilometrin kuivia vaaroja pitkin. Sen jälkeen vastaan tuli tiuhaa koivurisukkoa/pajukkoa, josta oli pakko mennä läpi, koska vaara lähti kulkemaan tunturia kohti. Onneksi pajukko ei ollut kuin parisensataa metriä pitkä, mutta kymmenisen minuuttia sen läpipuskemiseen silti meni. Valitettavasti kosken äänet kuuluivat edelleen olevan reilun kävelymatkan päässä. Ja nyt oli kuljettava rantaa pitkin, onneksi ihan joen vierttä kulkiessa ei risukko ollut kovin pahaa. Isot kaatuneet puut aiheuttivat enemmän ongelmia, kun ne piti kiertää reilusti sivusta.
Eräässä joenmutkassa tuli vastaan jotain erikoista..

Karannut laituri?

En osaa yhtään sanoa mikä tämän laiturintapaisen pätkän tarkoitus oli, koska missään ei ihmisen jälkiä ollut, mutta ei tuo mitenkään älyttömän vanha tuotoskaan ollut. Olisiko tulva tuonut kevään aikana, vaikea sanoa..
Viimein tuli vastaan jo jotain koskentapaista, mutta ei vielä se mistä ääni lähti. Kalaakaan ei tässä pienessä pätkässä ollut, tai ei ainakaan napannut mihinkään. Parin joenmutkan takaa viimein ääni voimistui siihen malliin, että nyt ollaan jo lähellä. Siinä vaiheessa kun “koski” tuli näkösälle, niin meinasi jo vähän ruveta keljuttamaan. Nättihän se kyllä oli, sitä ei käy kiistäminen.

Äänen perusteella odotin vähintään niagaran putousta. Kotona tiskiallaskin on tulvinut toisinaan pahemmin yli veden jäädessä valumaan liian pitkäksi aikaa. Tänne asti kun kuitenkin kävelin, niin tietenkin paikka pitää läpi kopaista, joten ei muuta kuin meppsiä tarjoamaan. Ensimmäiset heitot eivät antaneet kuin sammalta pohjasta. Pian kuitenkin hoksasin, että missä virran “keskus” suvannossa kiertää ja aloin tarjoamaan lippaa sen reunoille. Eikä aikaakaan kun ensimmäiset 15cm harrit käytin ylhäällä. Kaloja alkoi tulemaan lähes joka heitolla ja samalla koko kasvoi. Reilun kymmenkunta harria käytin ylhäällä, kunnes 30cm paukku alkoi jo rikkoontumaan. Sitten syönti loppui kuin seinään, uskoin kuitenkin vakaasti, että montu kingi oli vielä nappaamatta. Vaihdoin paikkaa reilusti ylemmäs ja siiman päähän kuparisen katko-tällin. Heitto virran keskellä ja uiton aloittaminen juuri montun kohdalla. Ja samantien tärppäsi tomakasti. Jälleen nopea väsytys ja haavinta, pikamittaus antoi tulokseksi kuitenkin vain 36cm.. Olin ihan varma kalan ollessa vielä haavissa, että 40cm raja olisi rikkoutunut. Noh, olihan harjuksen selkä vähintään puolet paksumpi kuin mitä esim. ounasjoella vastaavan mittaisella, mutta silti pieni pettymys. C&r oli kalan kohtalo.

Kokeilin vielä olisiko montussa isompaa valtiasta, jopa liitsillä, mutta ilman tapahtumia. Uudesta heittopaikasta huomasin kuitenkin, että ylempänä oli vielä toinen koskentapainen paikka. Ei yhtä kovavirtainen ja kivikkoinen, mutta leveämpi ja pidempi. Aivan kosken alla oli hyvännäköinen akanvirta, josta kuvittelin taimenenkin nappaavan. Parin heiton jälkeen vaappua seurasi hyvänkokoinen ahven, eilistä kokoluokkaa, mutta iski harmillisesti ohi vaapusta ja katosi näkyvistä. Koski osoittautui lopulta erittäin matalaksi ja kasvipitoiseksi, kaloja kyllä tuikki harvakseltaan, mutta uistimaan eivät napanneet. Täällä pääsin myös ensimmäistä kertaa näkemään poroja. Eräskin yksilö tuntui väkisin juoksevan päälle, kun ei ilmeisesti saanut hajua, että missäpäin vihollinen oikein on.
Kyllästyin porojen kyyläämiseen ja kun kalojakaan ei enää napannut, niin päätin lähteä lampsimaan takaisinpäin. Kello oli tässä vaiheessa lähes puoli kolme, joten ruoka-ajalta tulisin varmasti myöhästymään.

Ruokailuun oli varattu yksi hirvenlihatölkki, loput näkkärit ja valkoviini, sekä pari Janin pyydystämää harria. Vatsa tuli jälleen kerran täyteen erinomaisesta ruuasta. Pienen ruokatauon jälkeen lähdimme haikein mielin kävelemään takaisin kohti vuontisjärveä. Oli vaihteeksi hyvää tuuria säiden suhteen; aurinkoista säätä lähes koko ajan, ja luvatut vesisateet hyytyivät yhdeksi lyhyeksi aamuyön kuuroksi. Tuultakaan ei ollut kuin nimeksi ja sekin vähäinen tyyntyi iltapäivästä. Toivottavasti tällaisia reissuja tulee vielä jatkossakin!

Jani ja reissun suurin, eiku..

Kiitos!

Jos joku on ihmetellyt blogikirjoitusten vähyyttä, niin se ei johdu siitä, etteikö kalareissuja ole tehty, vaan yksinkertaisesti siitä, ettei niistä ole oikein mitään kerrottavaa..

Tästä ounasjoen reissusta päätin tehdä kuitenkin jo ennakkoon jutunpoikasta, kun kokonaan uuteen paikkaankin olin menossa, tarkemmin sanottuna kuortanosaaren pohjoispuolella sijaitsevalle “pienelle” kuortanokoskelle.
Saarelle pääsy vaatii venettä tai veneen tapaista, onneksi ponttoonivene on vielä lainassa, joten sen suhteen ei ollut ongelmia. Saaren rannat olin aiemmilla reissuilla todennut sellaisiksi, että niihin pääsee rantautumaan ponttooniveneellä. Harmin paikka vain, että havainnot oli tehty väärältä puolen saarta, länsipuolen rannat oli kaikki melkoisen jyrkkiä. Ja mitä lähemmäs itse pääjokea menin, sitä kovemmaksi virtaus kävi. Onneksi aivan pääjoen tuntumassa oli kuin tehty venevalkama, jonne sain pienen kikkailun jälkeen veneen parkkiin. Itse kalastuksen pääsin aloittamaan aika tarkasti neljän maissa, alunperinkään ei ollut tarkoitus olla liikkeellä ennen sian pierua, vaan nukkua kunnolla aamulla ja hoidella muutenkin asioita.

Kuin tehty tätä varten..

Ensimmäinen kohta joesta osoittautui aivan liian matalaksi. Vaappua ei voinut uittaa ollenkaan ilman pohjakosketusta ja lipankin mukana tuli lähes joka heitolla ylimääräistä tavaraa mukana, joten suuntasin suoraan itse koskiosuudelle. Se näyttikin heti melko hyvältä paikalta ja kovin odotuksin aloin tarjoamaan vieheitä kaloille.

3 tuntia myöhemmin olin edelleen ilman mitään kontaktia kaloihin. Aloin jo epäilemään kalastustaitojani, kaloja kun näkyi tuikkivan säännöllisesti koko matkalla ja viehettä tuli tarjottua lähes jokaiseen mahdolliseen ottipaikkaan.
Tästä vartti eteenpäin, niin Ahti armahti. Reissun ensimmäinen ja ainoa taimen nappasi niin perus paikasta kun vain mahdollista, alamittaisena(n. 35cm) ansaitsi vapautuksen.

Taimenen jälkeen alkoi myös harjus nappaamaan uistimeen, ihan hyvänkokoista vieläpä. Suurin taisi olla sielä 33-34cm paikkeilla ja muutamia yli 30cm käytin ylhäällä, alamittaisia tuli kuitenkin yhtä mitallista kohden arviolta nelisen kappaletta, eikä aina näinkään hyvään suhdelukuun pääse. Huvittavinta oli kuitenkin se, kun vaihdoin 9g lotto lipan, niin siihen iski reissun pienimmät harjukset, nippa nappa 15cm.. On siinä harrin pitänyt venyttää leuat oikein kunnolla, että kaikki kolme haaraa oli saanut suuhunsa.

Vähän kerrallaan etenin koskea koluten, erään n. 30m päässä sijaitsevan kiven takana näkyi herkullinen peili. Vaihdoin siiman päähän pienen abu atom lusikan ja aloin tarjoamaan sitä. Kolmannella tai neljännellä heitolla vavassa tuntui sellainen tärppi, että pääsi oikein yllättämään. Eikä ottanut enää toista kertaa, vaikka vaihdoin houkutintakin, joten matka jatkui.

Reissun perusharri, n. 20cm.

Kun olin päässyt kosken toiseen päähän, näkyi kauempana suvannossa vastarannalla jotain valkeaa, ihminen? Siltä se ensikatsomalta näytti, mutta hahmo pysyi liikkumattomana, joten asia piti tutkia..

Mikäs se siellä oikein seisoo..?

Jonkinsortin kalajumala?

Noh, kuvauksen jälkeen pidin pienen evästauon, kellokin näytti tässä vaiheessa puolta yhdeksää, viimeksi olin syönyt aamupalan kymmenisen tuntia sitten. Noh, ei kalassa moisia pikkujuttuja aina hoksaa huomioida..

Paluumatkalla en enää jokaista ottipaikkaa alkanut kokeilemaan, vaan ns. parhaimmat, varsinkin ison tärpin paikka poltteli kovasti. Syönti hiljentyi aavistuksen sillä, en paluumatkalla saanut kuin kolme harria.
Ison kiven kohdalla vaihdoin siiman päähän punamustan 9g lottolipan ja heitin. Ensimmäinen heitto läsähti jalkoihin, sanka unohtui nostamatta.. Prkl pyyntihimo..
Uusi yritys, heitto lähtee tällä kertaa erittäin hyvin ja lotto lentää kymmenisen metriä kiven etupuolelle ja saman verran taakse. Muutama kelausliike ja lotto saapuu peiliin, LUJA TÄRPPI, mutta ei jää kiinni……. Eikä erehdy nappaamaan enää uudestaan, ei edes toiseen vieheeseen. Noh, ainakin lottojen koukut vaihtuivat heti reissun jälkeen ohutlankaisiin ja kemiallisesti teroitettuihin koukkuihin..

Kiven taakse nelisen metriä, siinä se varmasti kyttää edelleen.. Vielä ei ole tilit tasattu hänen kanssa!

Tämän tilanteen jälkeen paluumatka sujuu suhtkoht rauhallisesti, kunnes ykskaks jalkojen alta kuuluu pirunmoinen älähdys.

Luonnetta näillä kavereilla riittää, ei liikkunut milliäkään, ennenkuin siirryin pois tieltä polulta..

Näihin tunnelmiin oli hyvä päättää reissu ja lähteä soutelemaan kotia kohti..

Viimein tuli haettua lainaan tuollainen ponttoonivene, jonka kokeileminen on houkutellut jo useamman vuoden. Aakenusjoen valitsin ensimmäiseksi kohteeksi, mielessä lähinnä harrit ja siiat.

Alku olisi voinut mennä helpomminkin ja mm. kumisaappaat olisi voinut muistaa ottaa mukaan.. Turhaa aikaa meni niiden hakemiseen ja sillävälin oli joelle ilmestynyt muitakin kalastajia, kylläkin ensimmäinen kerta minulle kun tuolla ketään muita näkyy.

Noh, vene vesille ja soutelemaan.

Ensituntuma veneestä oli aika makea; erittäin vakaan oloinen ja helppo soudettava, käännökset onnistuu hyvin pienillä airon liikkeillä. Suoraan soutaminen oli alkuun yllättävän vaikeaa, mutta sekin alkoi sujumaan jotenkuten harjoittelun jälkeen. Eteneminen on tasan sen verran mitä soudat, liukuminen jää aika vähäiseksi. Mutta ei sellaisen kilometrin matkan suorittamiseen mennyt mitenkään erityisen kauan, eikä vaadi soutajalta mitään punttisalitreeniä pohjalle.
Ihan pienistä tuulenpuuskista ei vene juuri välittänyt, mutta vähänkään reilummassa jo huomasi tuulen pyrkivän kääntämään venettä.

Tuolta tultiin..

Ja tuonne mentiin.

Kalat tuikku hyvin harvakseltaan, eikä vaaput kelvanneet kenellekkään. Pienimmän koon lottolipalla napsahti pari hyvänkokoista ahventa ja kiloinen hauki, sekä muutama karkuutus. Varsinkin hauen väsyttely oli hauskaa, kun hauen syöksyissa ponttoonivene pyrki kääntymään kalan suuntaan.
Kaloja kyllä pintoi aivan veneen vieressäkin, lähimmät alle metrin päässä..!
Siitä huolimatta yhtään harria ja siikaa en saanut siiman päähän, eivät napanneet paluumatkallakaan soudettuun senioriin.

Pahoittelen rumaa saapasta..

Erittäin hauskaa oli ponttooniveneellä kalastus, kuten olin ennakkoon kuvitellutkin. Hankintaan tällainen menee varmasti jossain vaiheessa. Nautinto paranee varmasti vielä pari astetta, jos hankkii kahluusaappaat, niin ei tarvitse kokoaikaa pitää jalkoja telineillä.

Lyhyen testaamisen + ja -:

+ Todella viihdyttävä
+ Ei vaadi paljoa voimia etenemiseen
+ Veneen hallinta pienillä aironliikkeillä
+ “Kiinteät” airot(mallikohtainen)
+ Mahdollisuus kiinnittää sähköperämoottori(mallikohtainen)
+ Ei tarvitse istua ns. perse vedessä

- Selkänojan ja jalkatelineiden väli turhan pitkä lyhyelle ihmiselle
- Tuuliherkkä
- Vapatelineiden puuttuminen
- Ei mitään tiloja esim. uistinrasioille(mallikohtainen)
- Rantautumiseen vaaditaan matalahkoa ja risutonta rantaa.
- Kuljetus vaatii peräkärryn, eikä pakkaudu kovinkaan pieneen tilaan(mallikohtainen)

Tuota “mallikohtaista” käytin sen takia, koska muiden mallisissa ponttooniveneissä kyseiset kohdat on toteutettu paremmin/huonommin.

Edellisen reissun innoittamana lähdin uudestaan iltakalaan “salaiselle” ounasjoen pätkälle. Päivällä lämmintä oli ollut lähemmäs kolmekymmentä astetta eikä joella noin yhdeksän maissa illalla ollutkaan enää kuin reilu parikymmentä astetta.. Pakko oli silti sääskien takia pukea huppari päälle, vuodenaikaan nähden yllättävän iso armeijan iskettyä kimppuun heti autosta ulostautumisen yhteydessä.

Joen rannalla saavuttuani jäin hetkeksi katselemaan tyyntä pintaa ja hakemaan mahdollisia tuikkeja, eikä aikaakaan kun ylävirrassa näkyi ensimmäinen. Hetken päästä toinen, kolmas, neljäs.. Ja noin kymmenisen minuuttia myöhemmin oli jonkinsortin kalaparvikin liikkeellä, kun useiden tuikkien “lautta” liikkui joessa. Uistimeen eivät kuitenkaan edes koskeneet, eikä perholitkaa varten tarvittavaa kukkua ollut mukana, vaikka perhoja jokunen löytyikin. Lopulta luovutin ja lähdin kulkemaan kohti alavirtaa, alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

Makeita paikkoja, vedenalaisia kiviä ja vaikka mitä, muttei ottihaluisia kaloja.

Hiljakseen valuin alavirtaan päin, vaihdellen vaappujen ja lippojen välillä, pari uistinta onnistuin menettämäänkin, tosin puuhun..
Vinkki: Jos heitto vaatii keskittymistä sekä kikkailua rantapuiden kanssa ja sääsket kuppaavat kaulalla, kannattaa hakea suosiolla parempi paikka.

Jossain vaiheessa saavuin joenmutkaan, josta edellisellä kerralla sain alamittaisen taimenen. Kerkesinkin heittää jo varmasti kolmattakymmentä heittoa, ennenkuin nappasi. Kalan otteista päätellen oli kuitenkin kauden ensimmäinen harjus tulossa. Lähempi tarkastelu osoitti harrin olevan mitallisen luokkaa(n. 32cm), mutta sai vapautensa takaisin, kun oli sen verran helposti kiinni.

Ottivieheenä keltainen katko-tälli.

Ottipaikka, joenmukka.

Alavirran maisemaa.

Alavirrassa koski sitten rauhoittuikin ja joki madaltui sen verran, että päätin lopettaa reissun. Paluumatkalla kokeilin vielä muutamia paikkoja ilman tulosta, aivan loppupuolella tuli pari joutsenta vastaan ja auringon sopivasti laskiessa päätin napata kuvan.

Seuraavan reissun ajankohtaa en mene lupaamaan, kun ensi viikonloppuna on provinssirockin reissu edessä..

LA-SU välinen yö

Tämä reissu tuli tehtyä aika lyhyellä varoitusajalla, perjantaina kaveri soitti ja kysyi mitä suunnitelmia on viikonlopulle. Ristiäiset oli lauantaina päivällä, joten itse kalareissuun ei keretty kuin vasta illalla. Reissun tarkoituksena oli hakea ounasjoesta uusia kalastuspaikkoja, “vanhoja” kun on tullut kierrettyä jo kyllästymiseen asti. Ensiheitot tehtiin pikaisesti aakenusjoelle, sieltä suunnaksi ounasjoki ja hiukan pohjoisemmat kohteet.

Eikä ensimmäinen kohde ole ollenkaan hassumman näköinen, oikeastaan niin mukavan oloinen paikka, että nimi jääpii toistaiseksi salaisuudeksi, vaikka saattaa joku kuvista kylläkin paikan tunnistaa..

Kello taisi jo olla lähellä kahtatoista ennenkuin varsinainen kalastus saatiin aloitettua. Heti alussa oli pari nättiä kiveä, joiden kupeisiin tarjottiin sekä vaappua, että perhoa, mutta ilman tulosta. Ja kohta oltiinkin koluamassa koskiosuuksia. Tässä vaiheessa pitää mainita, että allekirjoittanut oli liikkeellä uistimien voimalla, kun taas kaveri on vannoutunut perhomies.

Ensimmäiset tapahtumat tuli perhomiehellä n. puoli kahden maissa, kun ensin tuli hyvänlainen tärppi ja hetkeä myöhemmin oli kala kiinni.

Taimen oli n. 35cm pituinen ja ansaitsi näin vapautuksen.

Tämän jälkeen jatkoimme kosken koluamista alapäin. Allekirjoittanut näki hyvän kivirykelmän, jonka edustalle heitettyyn katko-tälliin tömähti samantien. Kala veti heti siimaa kymmenisen metriä kivien toiselle puolelle ja jäi sinne pyörimään. Perään piti mennä, että kalan sai ylös ja rannalla olevat puut eivät sitä operaatiota helpottaneet, saattoi perhomieskin pitää tilannetta hiukan koomisenakin siinä vaiheessa kun siimaa tarttui oksiin.. Kala tuntui kuitenkin olevan tukevasti kiinni ja kesti väsytyksen loppuun asti. Taimeneksi tämäkin osoittautui ja viitisen senttiä lyhyempi kuin ensimmäinen, eli vapautus.

Koukut eivät oikein tykänneet irrotusoperaatiosta..

Jatkoimme edelleen kosken tutkimista alapäin kello kolmeen asti ilman sen kummempia tapahtumia, jonka jälkeen totesimme olevan aika lähteä koisimaan.

Kuvien laatu ei ole kaikkein paras, kun digikamera jäi ensimmäisenä iltana kotia ja kuvat räpsittiin SE C905 kamerakännykällä.

SU päivä

Runsaan 5 tunnin yöunien jälkeen oli jälleen aika nousta ylös aamupalalle ja kohti ounasjokea. Sen verran saatiin aikaa käytettyä aamutoimenpiteisiin ja kylällä pyörimiseen, että joella oltiin n. klo 12.30.
Tällä kertaa oli tarkoituksena hajaantua, toinen vastarannalle. Kulkupeli joen ylitykseen oli allekirjoittaneelle täysin uusi tuttavuus, ja jälleen kerran varsin positiivinen sellainen.

Täyttövaihe menossa jalkapumpulla. Aikaa meni palttiarallaa pari minuuttia per puoli.

Pumpun vaihto tulppaan..

..joka voi näyttää joissain olosuhteissa epäillyttävältä..

..mutta hyvin toimii!

Kalastus voi alkaa.

Tällä kertaa kala ei tunnu olevan juuri ollenkaan syönnillä, seuraavan parin tunnin aikana perhomiehelle yksi tärppi, allekirjoittaneella oli parin sekunnin ajan kiinni ahven tai pieni harjus.
Kello alkoi lähentelemään neljää ja olimme jo kääntymispaikassa, kunnes punaiseen katko-tälliin nappasi jotain. Väsytys ei ihmeitä tarjonnut ja kala osoittautui jälleen taimeneksi, tosin pituutta ei ollut varmasti kuin 20-25cm. Tähän päättyi tämän jokiosuuden tutkiminen, seuraavaksi edessä oli ruokatauko ja puksukoski.

Ruokailun jälkeen kello näytti viittä ja puksukoskelle päästiin n. vartin yli, aurinko paistoi erittäin nätisti, mutta tällä koskella tuuli häiritsi aika paljon kalastusta.

Koskea valuttiin hiljalleen ilman tapahtumia alaspäin ja itse kävin välissä varvikossa makoilemassa ja nauttimassa näkymästä, sekä koeuittaen vaappuja.
Perhomies tuumasi eräässä välissä, että musta väritys ei taida olla toimiva näin kirkkaalla säällä ja tästä innostuneen allekirjoittanut pisti siiman päähän hopeisin punapistein varustetun tobyn. Painoa lusikalla oli 20g ja tällähän hätyyltetiin jo vastarantoja.
Ja hetken päästä ensimmäinen taimen suorastaan hyppäsi lusikasta ohi ja pari heittoa myöhemmin junttasi niin että kuitu soi ja lähti painamaan alaspäin. Luulin jo oikeasti mitallisen kalan olevan siiman päässä, mutta lopulta tämäkin yksilö osoittautui vain n. 30cm pituiseksi.

Tämän jälkeen siirryttiin vielä hiukan alaspäin, jossa pahimmat kosken virtaukset jo laimeni ja samalla myös mataloitui. Itse sain jätettyä nopeasti pohjaan sekä tobyn, että lipan. Uutta viehettä sitoessani kuului perhomiehen suunnalta varsin epätoivoinen “huudahdus”, reissun selkeästi taimen oli päässyt yllättämään ja hypännyt tinselistä ilmeisesti ohi, tai oli kiinni vain hyvin lyhyen aikaa.
Tähän tilanteeseen päätettiin myös reissu ja sen verran jäi hampaankoloon, että uusia reissuja on varmasti tulossa näihin kohteisiin kesän aikana! Myös uusia paikkoja pitää kolua ja aika vahva tunne on siitä, että vielä se paremman kokoinen taimenkin vielä ylös saadaan.

Mutta toistaiseksi uistin pesi perhon lukemin 3-1, tulevilla reissuilla tuskin näin hyvin käy..

1. Päivä

Edellisestä pilkkireissusta kerkesi kului pitkälle toista viikkoa ja poltekkin oli sen mukainen. Edellisenä perjantaina tuli sovittua työkuviot siten, että pääsisin töistä jo kymmenen maissa aamulla ja kohti pohjoista, edellisenä iltana oli lähes kaikki kamat laitettu jo valmiiksi.
Ihan kymmeneltä en kuitenkaan päässyt lähtemään, asiakas kun oli ilmoittanut väärän ajan.. Noin kahdentoista maissa pääsin liikkeelle ja porokotajärvellä olin vähän jälkeen yhden. Auringon paistaessa makeasti lumettomalle jäälle ja kun tuulenvireestäkään ei ollut mitään tietoa, seuraava liike oli melko selviö; JÄÄLLE!

Ensimmäisen reiän porasin heti rannan tuntumaan, parin metrin veteen. Saaliina tästä uroteosta oli pari 50g huitteilla olevaa ahventa, joten paikanvaihtoon. Ja uudestaan. Ja taas. Uudestaan.. Saaliina parin tunnin jälkeen ne samat kaksi ahventa, mahtavaa. Tässä vaiheessa sain seuraa vanhemmistani, joten järveä päästiin kokeilemaan useasta kohdasta yhtäaikaa. Syönti ei kuitenkaan muuttunut allekirjoittaneen kohdalla käytännössä missään vaiheessa, mitä nyt muutamia yksittäisiä ahvenia ja särkiä. Isä löysi n. neljän maissa särkien ja ahventen sekaparven ja innostui nyppimään niitä paremman puutteessa. Samasta parvesta iski kiinni myös reissun ensimmäinen siika, joka kuitenkin irtosi heti putkessa, painoa arviolta 500-600g. Siian karattua myös pikkukalat heittivät syömästä. Tässä vaiheessa kävin hakemassa kaikuluotaimen käyttöön ja siirryimmä isän kanssa toiseen paikkaan. Luotain alkoikin lupaavasti näyttämään merkkejä kaloista, lähinnä välivedestä kulkevista. Isä innostui näiden pommittamisesta eritoten, eikä allekirjoittanutkaan ihan tyhjänpanttina istunut. Kuuden maissa kuitenkin totesin nälän olevan ylivoimaista ja tallustelin kotaa kohti. Rannalle eväiden luokse päästyäni isä huutaa isomman kalan jälleen napanneen, ei muutako vauhdilla takaisin kaveriksi. Kalan äkäisistä otteista päätellen ei ollut kuin yksi vaihtoehto; kirjolohi ja vieläpä mukavan kokoinen. Kala tuntui olevan tukevasti kiinni ja varmoin ottein isä väsytteli, siimakin oli paksuhkoa 0.16mm, joten hätä ei ollut. Ja pian kirre olikin putkessa ja pinnalla. Ja komea olikin, varsinkin väritys oli erittäin näyttävää. 1,34kg ja 46cm.
Kaikuluotaimen kyttäys selkeästi kannatti.

Allekirjoittanut päätti pilkkipäivän tähän ja siirtyi kotaan syömään. Vanhemmat jaksoivat pilkkiä vielä reilun tunnin tästä, mutta mitään kummempaa saalista ei enää tullut.

2 Päivä

Aamulla herätyskello soi klo 6.45, johon vastasin ensin parilla torkulla, sitten herätyksen siirto kasiksi, uusi siirto ysiksi, viimeinen kympiksi.. Noh, aamusyönti tuli missattua komeasti. Onhan sitä ennenkin aamupäivän aikana siikoja saatu..

..muttei tänään. Kahteentoista mennessä en saanut kuin pari hassua särkeä. Kaikuluotainkin näytti käytännössä tyhjää kokoajan. Onneksi edelliseltä reissulta tuttu poromies-setäni piipahti paikalle ja esitteli samalla vuontisjärven verkkosaalista; Hyvänkokoisia ahvenia, pari siikaa sekä lähes 4kg hauki. Sain hauesta myös reilun palasen mukaani, josta luonnollisesti seurasi lounastauko ja päätös vesistönvaihdosta.

Vuontisjärvelle menokaan ei mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan, kun joku valopää oli jättänyt auton “parkkiin” puomin eteen, keskelle tietä! Kiitokset teosta jätin muistilapun muodossa auton ikkunaan.
Järvelle päästyäni huomasin pilkkijöitä piisaavaan pitkälle toistakymmentä ympäri järveä, mutta “minun” paikalla ei ollut ketään. Alkuun tuntui ettei kala ole täälläkään syönnillä, mutta kun tajusin vaihtaa tasapainojen tilalle morrin, muuttui tilanne heti paremmaksi; muutama 100-300g ahven heti ylös.

Ainoa tasariin haksahtanut..

Aika pian muutenki heikko syönti hiipui ja lopulta loppui kokonaan. Siellä täällä vilistelevät sopulit pitivät silti mielen virkeänä. Lopulta kuitenkin siirryin rannalle paistohommiin.

Paistohommissa meni aika kuin lentämällä ja kun kello alkoi lähestymään kuutta, eikä järvellä ollut kuin pari pilkkijää paikalla, niin päätin siirtyä vielä iltasyönnille takaisin porokotajärvelle.
Istuin järvellä kuudesta puoli kahdeksaan, saaliina jokunen särki ja ahven, mutta sentään yksi puukonmittainen siikakin, joka antoi hiukan toivoa viimeiselle päivälle.

Tämä näkymä oli valitettavan tuttu koko päivän.

Puukonmittainen siika sai vapautensa takaisin.

Päivä 3

Aamulla pääsin ylös heti ensimmäisestä herätyksestä ja jäällä olin hiukan seitsämän jälkeen. Ensimmäistä kertaa aurinko oli pilvessä. Kaikuluotain näytti heti paljon paremmalta kuin aiempina päivinä yhteensä:

Nämä kalat eivät kuitenkaan olleet yhteistyökykyisiä, kuten eivät pikkusintitkään. Puoli yhdeksän maissa päätin siirtyä kokonaan uudelle paikalle, jossa en aiempinakaan vuosina ole juuri pilkkinyt. Vettä oli alla kolmisen metriä ja luotaimessa ei näkynyt elonmerkkejä, tovin tyhjää pilkittyä aloin räpläämään luotaimen asetuksia ja kun sain uuden näkymän esille, näkyi pohjassa tumma möykky ja vavan kärki oli taipunut! Vastaisku sattui onneksi kohdalleen ja väsytys alkoi. Liikkeistä tunsin heti siian olevan siiman päässä, ja ihan hyvänkokoisen yksilön. Ensimmäinen havainto kalasta pisti tilanteen jännäksi, varma ennätyskala jos vain ylös tulee! Päätin samantien, että jos tämä nyt irtoaa, niin pakkaan kamat ja lähden kotia. Pari minuuttia piti värkätä ennenkuin sain siian putkeen, lisäksi oli hiukan hankaluuksia saada käsi mahtumaan samaan aikaan siian kanssa avantoon(pyrstöstä kiinni), mutta sekin onnistui lopulta ja siika nousi ylös! Tuuletukset oli paikallaan ja heti tilanteen fiilistelyä, kuinka edellisten päivä tyhjä istuminen palkitsi näinkin hienolla kalalla.

Punnitus antoi painoksi tasan 1,6kg ja pituuttakin oli 56cm.

Ottimorri, jolla nousi myös kirjolohi ja suurin osa vuontisjärven ahvenista. Montaa muutakin väriä tuli kokeiltua..

Siian jälkeen suurin innostus pilkkimiseen katosi ja jonkinaikaa seku hyppyytin morria jossain syvyydellä enkä kaikuluotainta pahemmin katsellut. Poromies-setä saapui paikalle ja kerrankin pääsin itse esittelemään kehukalaa. Tästähän setä tosin innostui reilun tunnin ajaksi heittämään sellaista legendaa, joiden rinnalla suomen nykyiset ennätyskalat ovat lähinnä syöttikaloja..
Lopulta siirryin kotaan ruokailemaan ja sen jälkeen päätin lähteä vielä kertaalleen vuontisjärvelle savustusahvenia hakemaan. Syönti oli kylläkin niin heikkoa, että en muista juuri huonompaa. Kaloja tuli parhaimmasta reiästä puolentusinaa ja lähes kaikki oli 50g tai pienempää sinttiluokkaa. Näköpilkkimällä kaloja kyllä näkyi ja isoja myös, mutta kun eivät nappaa niin eivät nappaa. Lopulta hoksasin systeemin, jolla sain kymmenkunta savuahventa; 0.12mm siimaan pienin koukku mitä löysin ja siihen yksi kärpäsentoukka, tätä kun pomputti pohjan tuntumassa, niin sai silloin tällöin jonkun haksahtamaan. Tosin turhan monesti pieni koukku vain lipsahti pois suusta.
Jaksoin tehdä tätä hommaa lähes seitsämään asti, kunnes oli aika perata saadut kalat, siirtyä kotaan kamojen pakkaamiseen ja lopulta kotia kohti.

Lopuksi vielä pari kuvaa reissusta, kiitos kun jaksoit lukea!

Maaliskuun loppu tuli ja meni, mutta reissulle ei kerennyt. Vasta viime keskiviikkona oli sellainen sauma, että reissuun pääsi yhdeksi päiväksi.

Tiistai iltana saavuin järven rannalla sijaitsevaan kotaan, jossa iltapalan syötyäni laitoin samantien nukkumaan. Ja jotta reissusta jäisi jotain mieleen, niin mainittakoon että olin unohtanut ottaa makuupussin mukaan..
Aamulla heräsin puoli kahdeksan maissa ennen kellon soittoa ja kipeiden niskojen takia en enää jaksanut jatkaa nukkumista, aamupalan nautin puoliunessa ja jäällä olin kahdeksan maissa.
Auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta ja säänkin olevan jo nyt plussan puolella, mieli ja olotila virkistyi melkoisesti.
Ensimmäiset reiät antoivat pari särkeä ja ensimmäistä kertaa mukana ollut kaikuluotain näytteli yksittäisia vähän sinttejä suurempia kaloja olevan liikkeellä, mutta morria eivät purreet. Tunnin jälkeen siirryin toiseen paikkaan, jossa luotain näytti heti pari parempaa kalaa olevan kotona. Reilun vartin ajan kalat pyörivät alueella, mutta eivät napanneet ja katosivat sen jälkeen.

Jossain vaiheessa paikalle saapui poromiehen ammattia edustava setäni, joka ei ollut kaikuluotainta ennen nähnyt. Tovi siinä laitetta tutkittiin ja kaloja bongattiin, tiimityöskentelyäkin päästiin kokeilemaan kun setä tutki sivukeilalla kaloja ja mie kairailin sinnepäin reikiä, tosin kalaa ei tämäkään systeemi tuonut. Setäkin poistui jossain vaiheessa töitään jatkamaan ja itse vaihdoin jälleen paikkaa, jossa ei kaloja näkynyt enää ollenkaan, edes sinttejä, joten ruokatauko oli edessä.

Nuotion äärellä tuli oikein hiki naamaan, kun yhdistettiin auringonpaiste ja nuotion lämpö, t-paidaton keli..

Ruokataukoon sain kulumaan lähemmäs pari tuntia ja jäällä olin takaisin yhden jälkeen. Ensimmäinen reikä antoi yllättäen heti alkuun puukonmittaisen siian ja hetkeä myöhemmin samanlaisen, mutta sitten hiljeni.
Tämä olikin loppupäivän teema, ainoastaan liitsiä uittaessani luotaimeen tuli jälki isommasta kalasta, kirjolohesta todennäköisesti, joka kiersi parisen minuuttia liitsin ympärillä ja lähti pois. Pari satarammasta ahventa myös pääsi vähän yllättämään, mutta muuten totaalisen hiljaista. Jäällä olin kuitenkin lähes kuuteen asti, joten kyllä siitä vaivasta olisin paistikalan mukaan halunnut. Tosin, on sitä vapaapäiviä huonomminkin käytetty..

Alhaalla muutama kuva reissusta:

Kaikuluotaimen teema kahdestatoista eteenpäin.. Harmittaa kun en hoksannut kuvaa ottaa kun oli kalojakin alla, seuraavalla kerralla sitten.

Yöpymiskota, auringonpaisteessa ei tuota likaista lumikasaa oikein huomannut..

Ja lopuksi parit maisemakuvat.

Teknisten ongelmien viimein hellittäessä pääsen tästäkin reissusta raspaa väsäämään, tosin en ilman vastoinkäymisiä, sillä torkut oli pakko ottaa kesken kirjoittamisen..

Eli kyseinen reissu oli suunniteltu ja sovittu erään kaverin kanssa kesän aikana. Järvi valittiin siitä syystä, että sinne piti päästä autolla lähelle(jotta saadaan ponttoonivenettä kokeilla) ja sen kalakanta on runsas, vaikka raudut ei kovin isoja olekkaan, mm. isoja siikoja on mahdollista saada.

Perjantaina lähtöä tehtiin urakalla moneen otteeseen, ei mahdu kahden käden sormille ne paluukerrat, kun hoksattiin mm. saappaiden puuttuvan, tärkeä lasku jääny maksamatta, “janojuomat” unohtui jnejne.. Viimein liikkeelle kuitenkin päästiin auringon paistaessa.

Sirkka-Pokka välillä auringonpaiste muuttui ensin kevyeksi vesisateeksi, sitten vähän reilummaksi, sitten olikin jo ukkonen päällä ja kaatosade, kaatosadettakin seurasi vielä kovempi vesisade, jossa ei tietä nähnyt 2-3 metriä kauemmaksi. Sateen rankkuudesta aloimma huolestumaan siinä vaiheessa, kun joku parrakas ukkeli keräsi eläimiä laivaan erään kummun päällä..

Sade loppui aikanaan pokan ohitettuamme ja siitä eteenpäin seurasi tylsää suoraa kohti inaria, tosin eräs itsemurhaa yrittänyt poro nostatti hetkeksi sykettä reilun satasen vauhdissa, onnistumatta kuitenkaan aikeissaan.

Inarin nesteessä kahvitauko ja siitä kohti karigasniemeä lupien hakuun.

Karigasniemellä lupia ostaessa tuli kysyttyä luomusjärvelle menevästä tiestä ja selvisi, että kyseinen tie on yksityisen tie ja lupa on kysyttävä, illan ollessa jo myöhä en alkanut numeroa kysymään ja häiritsemään mahdollisia yöunia. Eli luvassa oli hiukan patikointia kevon vaellusreittiä pitkin.

Autolla tavaroita pakatessamme meinasimma ihan tosissaan kantaa ponttooniveneen perille, kun kaikkia osia ei saatu pakattua mukaan, vaan hetken kokeilun jälkeen tyrmäsimme idean vähintäänkin älyvapaana, onneksi. Vaan samalla jäi kauan odottamani ponttooniveneen kokeillu taas myöhemmäksi.

Patikointia piti olla vain parin kilometrin verran, lopulta n. 5km talsittuamme pääsimme leiripaikalle, sään ollessa suorastaan makea, rasvatyyntä, lämmintä, aurinko oli kylläkin piilossa sillä hetkellä, mutta pimeää ei ollut. Teltan kasattuamme oli paineheitot tehtävä, kaloja kun tuikku jokapuolella järveä. Ja montaakaan heittoa ei keretty tekemään, kun molemmat oli käyttäneet 200-300g raudut rannan puolella. Tässä vaiheessa ajattelin, että nämä ovat ihan peruskauraa tällä reissulla, eli mitäpä niitä turhaan tässä vaiheessa ylös ottamaan. Nukkumaan menimmä suhtkoht hyvillä mielin.

Yöllä heräsin siihen, kun tuuli alkoi nousta järvellä. Nopeasti tuuli voimistui melko reippaaksi ja riepotteli telttaa reippaanlaisesti. Lauantai aamuna tuulta oli n. 10m/s ja järven selällä vaahtopäitä kiitettävästi, eipä tällä säällä ponttooniveneestä mitään hyötyä olisi ollutkaan.
Kiertelin rantoja uistimia tarjoten, mutta heikkoa oli otti. Ensimmäinen rautu nappasi reilun tunnin päästä aloittamisesta erään heinikon laidalta, kokoa n. 200g. Seuraavan parin tunnin aikana en saanut kuin pari kappaletta lisää, kokoluokkaa 100g.. Eli pieneksi meni kalan koko myrskyn tullessa, illaksi tuulen piti tyyntyä ja uskoin että kalatkin syövät silloin paremmin.

Päivällä kiertelimme ja kokeilimme vaikka mitä ilman kummempia saaliita. Iltaa odotettiin jo hartaasti..

Ilta tuli, tuuli jäi. Noh, eipä säätiedotuksiin ole ollut juurikaan luottamista tänä kesänä. Noh ainakin kalantulo parani, kun kaveri alkoi kokeilemaan perholla erään niemen kärjestä, oikealla tekniikalla pieniä siikoja kuulema riitti paljonkin. Ilta ja yö kalastettiin ahkerasti ja kalojakin saatiin, tosin perhomies sais kymmenkertaisesti enemmän kuin minä, kalojen koko ei vain ollut päätä huimaavaa, kun 100 gramman kalakin oli jo tiukassa..
Keskiyön lähestyessä tuuli tyyntyi hieman, mutta puuskissa oli ytyä.

Keskiyön perhokalastusta, kirjaimellisesti.

Seuraava aamu ei ihmeita tarjonnut, tuuli oli voimistunut “normaaliksi”, pakkasimme tavarat ja suunta kohti autoa.

Viimeinen kuva järveltä.
Kaiken kaikkiaan reissu oli ihan mukava, vaikka säät ei ollut optimaalisia, saaliiden koko oli aika karu ja ponttoonivenettä ei päästy kokeilemaan. Vettä ei sentään satanut kuin pienen hetken la-su välisenä yönä.

Kyllä nämä reissut aina kotiolot voittaa!

Reissun perusrautu, alle 100g.

Samaten perussiika, ehkä jopa yli 100g yksilö kuvassa.

Reissukaverin rapsaa löytyy täältä.