Kalastus etusivuLiity Kalassa.netin Facebook-sivulle!
 
Etusivu
Keskustelut
Chat Propilkki Kauppahalli Kalastusuutiset Kalastuslinkit





 
Propilkin Suomen mestaruus on ratkennut! 23.1.2012
Kauden 2011-2012 Propilkin Suomen mestaruus on ratkennut. Tällä kertaa finaali oli äärimmäisen tasainen ja kärkiviisikko mahtui kahden pisteen sisälle. Tiukassa taistossa pisimmän korren vetäisi kuitenkin AMR eli Anssi Ryhänen. Onnittelut tuoreelle Suomen mestarille ja maajoukkueen kapteenille.

Tulokset:

1AMR21
2Veikko20(3.1.5.-.)
3Pata20(5.2.4.7.) + Suurin ahven palkinto 518g
4PuliSher19(6.-.3.1.)
5Makkeri19(4.5.6.3.)
6Ylli17
7ihis15
8Kala-Vale10(8.8.-.2.)
9Vileria 10(7.7.7.5.)
10Rautujässikkä 9


Propilkin SM-liigan mestaruus on myös ratkennut. Tällä kertaa mestaruuden vei Norpat ylivoimaisella otteella. Hopealle kiri IVP ja pronssia otta TJK.

Onnittelut kaikille mestareille!

Seuraavaksi on vuorossa MM-kisat, joista kisaillaan perinteiseen tapaan helmi-maaliskuun aikana.


Päivitys v0.853 3.12.2011
Päivitys ProPilkki2 v0.853 löytyy täältä:
 
Tämä päivitys on ollut tarjolla foorumin puolella eräänlaisessa käyttäjien beta-testissä jo elokuusta asti. Se on auttanut etenkin NVIDIA-näytönohjaimilla varustettujen koneiden kanssa hidasteluongelmiin pilkki-ikkunassa ja todettu parantavan suorituskykyä muillakin näytönohjaimilla. Huomaa, että tämä on vain päivitys, eli 0.851 pitää olla asennettuna ensin, ja tämä ajetaan siihen päälle.


Propilkin SM-kilpailut 2011-2012 22.11.2011
On taas se aika vuodesta, kun taistellaan Propilkin Suomen mestaruudesta.

Kisat pelataan perinteisen kaavan mukaisesti, eli ensiksi pelaajia pyydetään ilmoittautumaan mukaan kilpailuun. Tämän jälkeen ilmoitetaan ensimmäisten karsintalohkojen pelaajalistat ja peliajankohdista huolehtivat kunkin lohkon isännät. Jokaisesta lohkosta edetään jatkokierroksille kohti finaalia. Finaalin 4 parasta pääsevät edustamaan Suomen maajoukkuetta MM-kisoihin. Voittaja saa käyttöönsä Propilkin SM avatarin ja signaturen vuodeksi ja pääsee ensimmäisenä valitsemaan palkinnon valikoimasta, joka on jälleen kerran runsas.

Kilpailuun osallistuminen on ilmaista. Lisää tietoa kisoista, säännöistä ja ohjeet ilmoittatumiseen löytyy täältä.

Palkintosponsorit ja palkinnot:

Perza-vaaput:



Kontakihenkilö: Perza.
Kotisivu: http://www.freewebs.com/perza-vaaput/


Jukkazi:

Propilkin SM 2011-2012 puukko.
Kontaktihenkilö: Jukkazi.


HK-Varma vieheet:

5:n vieheen vapaavalintainen setti. Esimerkkejä vaapuista:


Kontaktihenkilö: Taavi Tumpelo
Valmistajan kotisivu: http://www.hkvarma.com/


Körmy&Körmy jr. vaaput:

3:n vaapun setti.

Kontaktihenkilö: Körmy.


-Hammer-:

Zippo kädenlämmitin kaiverruksin.

Kontakihenkilö: -Hammer-.   
Tämä palkinto on kohdistettu finaalin suurimman ahvenen pyydystäneelle.


masa1:

5 vapaavalintaista vaappua.

Kontaktihenkilö: masa1


Kalle 68:

Taimen-aiheinen ristipistotyö kehystettynä.
Kontaktihenkilö: Kalle68


Versio 0.851 on julkaistu! 23.2.2011

Odotus on viimein päättynyt ja Pro Pilkin uusi versio 0.851 on nyt saatavilla.
Tämänkerainen pävitys tuo mukanaan seuraavia asioita:
 
1)      Uudistettu 3D pelimoottori. Korjaa piirtojärjestysvirheitä ja on nopeampi. Hyödyntää enemmän näytönohjainten laskentatehoa.
2)      Kauttaaltaan uudistetut grafiikat.
3)      Laajakuvasuhde ja tarkempi resoluutio (vaatii näytöltä vähintään 1280x720 resoluution).
4)      Julkisten verkkopelien lista. Sekä oman pelin lisäys julkiseksi, että julkisiin peleihin liittyminen on tuettu suoraan pelissä.
5)      /results –komento (väliaikatulokset).
6)      Neljä uutta järveä: Lahnalammet, Korpipuro, Metsälampi ja Kolmisoppi.
7)      Zoomia laajennettu, järveä näkee nyt kerralla enemmän. (nopeampi zoom control-napilla)
8)      Suojauksia huijauksia vastaan parannettu.
9)      Grafiikoiden ajoittainen sotkeutuminen Windows7:ssa ja Windows Vistassa korjattu.
10)  Uusia valikkomusiikkeja.
11)  RecMerger -työkalu mukana paketissa (records.dat -ennätystiedostojen yhdistelytyökalu).

Työtä tähän versioon on tehty alkukesästä lähtien. Muunmuassa grafiikkauudistus osoittautui paljon
arvioitua työläämmäksi. Loppuvaiheen testeissä esiin tulleet verkkopeliongelmat ottivat myös paljon
aikaa, mutta tovotaan, että työ oli vaivan väärti ja lopputulos miellyttää.
 
Hyvää pilkkikevättä kaikille!
 
Team Procyon


Propilkin beta-testit päätökseen 22.2.2011
Beta-testit saatiin version 0.85 osalta viimeinkin valmiiksi. Nyt vain koostamme asennuspaketin ja valmistelemme sen jakamisen yhteistyökumppaneiden kanssa. Sitten peli onkin valmis julkaistavaksi! Loppuviikosta pitäisi olla ilouutisia tarjolla.


Ukrainalle Propilkin MM 2011 21.2.2011
Propilkin MM kisat vuonna 2011 on saatu päätökseen. Voiton vei Ukraina ylivoimaisella otteella. Hopeaa otti tällä kertaa Puola ja pronssin korjasi Liettua. Suomen taival päättyi jo karsintalohkoon, joka tänä vuonna oli äärimmäisen kova. Mukana turnauksessa oli kaikkiaan 11 eri joukkuetta. Onnittelut turnauksen mitalisteille!


Propilkin Suomen mestaruus 2010-2011 on ratkennut 31.1.2011
Propilkin Suomen mestaruus 2010 - 2011 on ratkennut. Mestariksi itsensä pilkki Mikko Suominen, joka tunnetaan pelikentillä paremmin nimimerkistään {M}. Onnea uudelle mestarille!

Tänä vuonna kisa oli viime vuoteen verrattuna äärimmäisen tasaväkinen. Hopean ja kullan erotti vaivaiset 2 pistettä. Lähellä siis oli, ettei finaalin ainoa naispuolinen pilkkijä, "Ejdi" korjannut koko pottia.


Propilkin joukkue-SM 24.1.2011
Kauden 2010-2011 Propilkin joukkue-SM on ratkennut. Turnauksen voittajaksi selviytyi FPT. Onnea voittaneelle joukkueelle.

Henkilökohtainen SM-turnaus sen sijaan jatkuu. Tämän viikon aikana pitäisi uuden Suomen mestarin olla selvillä, samoin kuin Suomen maajoukkueen MM-kisoihin.


Version 0.85 beta-testit ovat käynnistyneet! 23.1.2011
Olemme vihdoinkin edenneet siihen pisteeseen, että version 0.85 beta-testit on saatu käynnistettyä. Yleensä peli on julkaisu kelpoinen 2-4 viikon kuluttua testien alkamisesta. Tällä kertaa uudistettuja asioita on niin paljon, että testaus vaatinee vähintään kolmen viikon jakson.


Uusien asioiden listalla on mm. seuraavanlaisia asioita:


1)      Uudistettu 3D-pelimoottori. Korjaa piirtojärjestysvirheitä ja on nopeampi. Hyödyntää enemmän näytönohjainten laskentatehoa.

2)      Kauttaaltaan uudistetut grafiikat.

3)      Laajakuvasuhde ja tarkempi resoluutio (vaatii näytöltä vähintään 1280x720 resoluution).

4)      Julkisten verkkopelien lista. Sekä oman pelin lisäys julkiseksi, että julkisiin peleihin liittyminen on tuettu suoraan pelissä. (katso myös /hello –komento).

5)      Neljä uutta järveä: Lahnalammet, Korpipuro, Metsälampi ja Kolmisoppi.

6)      Zoomia laajennettu, järveä näkee nyt kerralla enemmän. (nopeampi zoom control-napilla)

7)      Suojauksia huijauksia vastaan parannettu.

8)      Grafiikoiden ajoittainen sotkeutuminen Windows7:ssa ja Windows Vistassa korjattu

9)      Lukuisia pienempiä uudistuksia ja korjauksia.

10)  Results -toiminto.


Propilkin SM-kisat lähestyvät 18.11.2010
Propilkin SM-kisat kaudella 2010-2011 lähestyvät kovaa vauhtia. Foorumille on nyt päivitetty kisan säännöt ja tiedotukset. Ilmoittautumis-thread avataan pian! Ole tarkkana, ettet unohda osallistua!
Sponsorit ja heidän tarjoamansa palkinnot ovat tänä vuonna seuraavat:
 
Perzan vaapputehdas tarjoaa tällä kertaa oikein kunnon jättipotin, eli 10kpl vaappuja, värityksen saa toivoa voittaja itse! Perzan tehtaalta on luvassa myös toinen palkinto, eli 5kpl leechejä.
 
 
Micaz tarjoaa palkinnoksi käsintehtyjä vaappuja.
 
 
Kok sponsoroi kisaa lahjoittamalla palkinnoiksi puisen kuksan ja Savotta-sarjaan kuuluvilla retkiaterimilla.
 
 
Miettinen sponsoroi kisaa Kuusamon vuoden 2009 vuosiuistimella.
 
 
 
Viimevuotiseen tapaan metallityöliike Juholat Oy Ylöjärveltä sponsoroi kisaa savustuspöntöllä.
 
 
Kalle 68 sponsoroi turnausta hainhammasriipuksella.

 
Finlandia Uistin sponsoroi kilpailua Nils Master vaapuilla.



Uuden version kehitys etenee hyvää vauhtia 10.11.2010
Pelin uusin versio kehittyy tällä hetkellä kovaa vauhtia. Näkyviä muutoksia on jo runsaasti, mutta sisältöpuolella ei vielä kovin suuria lisäyksiä. Uusi versio tulee sisältään laajakuva-tuen ja sen myötä myös resoluution noston. Peli näyttää paremmalta kuin koskaan aiemmin. Myös joitain kaikkein vanhimpia grafiikoita on hieman viilattu parempaan suuntaan. Sisältöpuolella ei ole kovin suuria uudistuksia vielä luvassa. Näkyvimpänä tietenkin aina uudet järvet, joita on nyt valmiina 1kpl ja toinen on hyvin pitkällä. Tavoite on tehdä perinteiset 3-4 järveä tähänkin julkaisuun. Julkaisuaikataulu on vielä avoin, mutta todennäköisesti olemme valmiita päästämään 0.85 käsistämme joskus tammi-helmikuussa.


Propilkki 2 v. 0.8 on JULKAISTU! 16.4.2010

Pitkä odotus on nyt päättynyt! Propilkki 2 v. 0.8 on julkaistu! Koko talven kestänyt kehitystyö on nyt saatu viimeinkin päätökseen ja pelin uusin versio on nyt kaikkien saatavilla. Ja millainen versio! Tällä kertaa tarjolla on todellakin makeaa mahan täydeltä, sillä uutta sisältöä on mukana runsaasti.

Tarkemmat tiedot uusista ominaisuuksista löytyy release_notes –tiedostosta, mutta tässä kuitenkin lyhyesti listattuna keskeisimpiä uusia ominaisuuksia:

2 uutta vapaa

10 uutta kalalajia

6” kaira

3 uutta järveä

5 uutta syöttiä

6 pilkkiä enemmän käytössä verkkopelin aikana

Uusia grafiikoita

Parannettu suojauksia huijaamista vastaan

Korjattu vanhoja bugeja, kuten ”ikuinen kairaaminen

Uuteen versioon päivittäminen valitettavasti nollaa ennätykset, mutta ne talletetaan erilliseen teksti-tiedostoon myöhempää tarkastelua varten. Ennätysten nollaamiseen on monta syytä, mutta tärkein kaikista on se, että peli on muuttunut valtavasti vuosien saatossa, eikä osaa muinaisista ennätyksistä ole enää mahdollista rikkoa nykyisessä pelin versiossa.

Team Procyon toivottaa hauskoja hetkiä Propilkki 2:n parissa!



Kaverin kanssa kalaan - Valtakunnallinen pilkkiviikko käynnistyi! 22.3.2010

Tässäpä Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön virallinen tiedote asiasta:

Tällä viikolla (viikko 12) järjestetään kaikille maamme 4-9 luokille suunnattu Virtuaalinen pilkkiviikko, jonka aikana on mahdollisuus tutustua pilkinnän nikseihin tietokoneen välityksellä. Suomalaisin voimin kehitetty ProPilkki2 peli mahdollistaa hyvin aidontuntuisen tavan opetella pilkkimistä; kalapaikan ja syötin valinta, taitava pilkin uittaminen sekä oikea-aikainen vastanykäys ovat yhtä tärkeitä niin virtuaalisessa kuin oikeassakin pilkinnässä.

Kaikki viikon aikana pilkityt tulokset tallentuvat yhteen tuloslistaan. Parhaat pilkkijät palkitaan pilkkiviikon jälkeen huippuluokan kalastusvälinein. Jotta palkinnot löytävät perille, on tärkeää ilmoittaa pilkkipelin alussa oma nimi ja koulu. Pilkkipeliin voi osallistua myös kouluajan ulkopuolella.








Peliin osallistuminen on ilmaista.

Virtuaalisen pilkkiviikon järjestää Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) yhdessä ProPilkki2 pelin kehittäjien kanssa.Virtuaalinen pilkkiviikko on osa SVK:n Kaverin Kanssa Kalaan kampanjaa.

Lisätietoja:    
Kalatalouskonsulentti, Juha Ojaharju, 045 113 3050

Latauslinkit + ohjeet:
http://www.vapaa-ajankalastaja.fi/ajankohtaista/?id=9217


Serverien ruuhkaantumisen estämiseksi toivoisimme, ettei "ikääntynyt" Propilkki 2 -porukka lataisi turhaan tuota peliversiota. Siinä ei ole mitään uutta verrattuna 0.751 -versioon, vaan se on pikemminkin karsittu versio. Tämä versio on tarkoitettu vain koululaisille ja pilkkiviikon kilpailun järjestämiseksi.


Valtakunnallinen pilkkiviikko 22.03.2010 - 28.03.2010 22.3.2010
Valtakunnallisen pilkkiviikon yhteydessä Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö järjestää peruskoululaisille virtuaalisen pilkkiviikon. Tämä on osa SVK:n "Kaverin kanssa kalaan" kampanjaa, jossa nuorisoa innostetaan kalastusharrastuksen pariin. Virtuaalipilkintä tapahtuu luonnollisesti ProPilkki 2:lla.
 
Lue aiheesta lisää Suomen vapaa-ajankalastajien sivuilta:
 
Kolme viikon parasta 4-9 -luokkalaista peruskoululaista palkitaan.
 


Ukrainalle vuoden 2010 maailmanmestaruus 22.2.2010
Propilkin maailmanmestaruus vuonna 2010 ratkesi äärimmäisen tiukassa finaalissa. Ukraina vei voiton tällä kertaa, mutta helpolla ei mestaruus tullut. Suomen joukkue taisteli ja nousi viimeisen järven aikana tasapisteisiin, jolloin jouduttiin vertailemaan sijoituksia. Ukrainalla oli 2 voittoa, kun taas Suomella vain 1. Venäjä oli voittokamppailussa mukana viime hetkiin saakka, mutta viimeisen järven aikainen romahdus tiputti joukkueen pronssille. Neljänneksi pinnisteli alkulohkonsa voittanut Liettua.

Lopputulokset:

1. Ukraina 50 (2 voittoa)
2. Suomi 50 (1 voitto)
3. Venäjä 38
4. Liettua 24


Propilkin MM-kisat alkavat tänään! 16.2.2010
Tänään pelataan Propilkin MM-kisojen ensimmäinen karsintalohko. Lohkossa pelaavat:
Suomi, Norja, Liettua, Puola ja Ruotsi. Hyvinkin pohjoismaa-painotteinen lohko on siis kyseessä.  Huomenna kohtaavat lohko 2:n joukkueet, eli Viro, Latvia, Valko-Venäjä, Ukraina ja Venäjä. Molemmista alkulohkoista kaksi parasta joukkuetta pääsee sunnuntain finaaliin, jossa mestaruus ratkaistaan.

Ruotsi on voittanut kaksi aiempaa MM-titteliä, mielenkiinnolla jäämme seuraamaan, miten käy tänä vuonna.

Suomen joukkue MM-kisoissa on:

Vileria (Captain)
Luupää
Maick
Jänkhä

Varamiehet:
Kaizzu
Tepsu


Jussi Aarnio on Propilkin uusi Suomen Mestari! 29.1.2010
Propilkin SM-kisat saatiin päätökseen. Voiton vei tällä kertaa Jussi Aarnio. Jussi on jo aiempina vuosina ollut lähellä mestaruutta ja pelannut maajoukkueen jäsenenä. Nyt sitten tärppäsi kunnolla ja mestaruus tuli tilille. Pelikentillä uusi Suomen Mestari tunnetaan paremmin nimellä "Luupää".

Onnittelut Jussille!

Team Procyon kiittää kaikkia turnaukseen osallistuneita, palkintosponsoreita, hosteja ja muita yhteistyökumppaneita!




SM-kisojen finaalit alkavat tänään 21.1.2010
Propilkin SM-kisat ovat edenneet finaaleihin asti! Tänään alkaa finaalisarjan ensimmäinen kierros, jossa mukana on 18 kovinta virtuaalipilkkijää 192:sta ilmoittautuneesta. Suomen mestaruus ratkeaa lopullisesti sunnuntai-iltana, jolloin pelataan finaalin toinen kierros.


SM-kisojen palkintoja 18.12.2009
Palkintoja on yhä haussa SM-kisoja varten, eli kyselkääpäs mahdollisia sponsoreita. Vastineeksi voimme tarjota hivenen mainostilaa tässä uutisketjussa ja foorumin SM-kisa -threadissa. Näkyvyys mainokselle on hyvä, sillä sivuillamme käy yli 25 000 vierailijaa kuukaudessa. Pelin 0.75 versiota on ladattu jo lähes 65 000 kertaa.

Tähän mennessä palkintosponsoreiksi ovat ryhtyneet Perza-vaaput komeilla vaappu- ja tasuripaketeilla.
http://www.perza-vaaput.com/
 

 
 
 

 
Termore lämpönuotiot sponsoroivat kisaa kätevällä "pikku termore" nuotiolla.
 
 
 
Perinteikäs SM-kisojen sponsorimme Porin kalastus & Erä, Kalastajantukku ja Nismox tarjoavat hyrräkelasetin, jonka arvo kipuaa lähelle 300 euroa.
 
Kari Balk sponsoroi kisaamme kalapappi-verestyspuukko-"perkuuatrain" -yhdistelmällä.
 


SM-kisoihin ilmoittautuminen on käynnissä! 16.12.2009
Propilkin SM-kisat 2009-2010 talvikauden osalta käydään joulu-tammikuun aikana. Ilmoittautuminen on käynnissä ja deadline on 20.12.2009. Lisää tietoa löydät foorumin "verkkopelaaminen ja turnaukset" -osion alta.

Palkintoja turnaukseen kaivattaisiin vielä lisää. Jos haluat olla mukana yhtenä sponsorina, niin ottakaa ihmeessä yhteyttä! propilkki (ät) gmail.com maili-osoitteeseen viestiä tai foorumilla YV:nä.


10 vuotta virtuaalipilkintää 4.11.2009

Pro Pilkki 1 julkaistiin 5.11.1999.
On siis kulunut tasan kymmenen vuotta Pro pilkki 1:n julkaisusta ja tällaista etappia on syytä juhlia!
Juhlan kunniaksi julkaisemme PP2 päivityksen 0.751, jossa on muutaman korjauksen lisäksi
mukana monien suosikkijärvi Pro pilkki 1:n ajoilta, nimittäin Savilahti.

Päivityspaketti löytyy osoitteesta: (1.5MB)
www.propilkki.no/P2Updater_v0.751.exe

Foorumilta löytyy nyt myös eräänlainen historiikki Pro Pilkin tekemisestä ja alkuajoista, höystettynä
ennen julkaisemattomalla kuvamateriaalilla.
http://www.kalassa.net/keskustelut/uutiset-ja-pelin-kehitys/10-vuotta-virtuaalipilkintaa!/


Hauskoja peli- ja lukuhetkiä, ja kiitoksia pelaajille kuluneista 10 vuodesta!
 
Team Procyon


Propilkki 2 v. 0.75 julkaistu! 15.9.2009
Uusi Propilkin versio (0.75) on julkaistu! Versio on ladattavissa "lataus" painikkeen alta.

Uudistukset versiossa 0.75
 

Verkkoliikenteen luotettavuutta parannettu

Yhteyden katkeamisesta toipuminen lisätty

Pohjaankairaus ja kairan tylsyminen

Reikiä voi kairata useamman istumatta alas välillä

Neljä uutta äänisettiä lisätty (3 miestä + 1 nainen)

Kolme uutta vesistöä: Surrinlampi, Haukilahti ja Meri

Nuolet ylös ja alas selaavat edellisä omia chat-viestejä

Verkkopelin ollessa täynnä, odottavat pelaajat järjestetään odotusajan mukaan, myös /names –komento näyttää odotusjärjestyksen ja odotusajat

Team-chat komento lisätty (/t)

Verkkopelin maksimipelaajamäärän voi valita (/players)

Järven kuvauksen voi katsoa pelin aikana

Pelin kielen voi vaihtaa myös jäällä ollessa

Uusia pilkkityyppejä lisätty verkkopeliin (vaihtuvat pilkit)

Pelin isäntä voi aulassa arpoa uuden kisan ja kisatyypin painamalla F5

Bugikorjauksia pilkkien puuttumiseen

Korjauksia ja lisäyksiä playlogin tulostuksiin

Muistivuotoja korjattu

Korjaus huijauksen tunnistuksen vääriin hälytyksiin

Lukuisia pienempiä bugikorjauksia


Mainittujen lisäksi myös erinäisiä järviä on päivitetty.

Hauskoja hetkiä Propilkin parissa!

-Team Procyon



Yli 75 000 latausta! 7.8.2009
Propilkin 0.7 versiota on ladattu meidän sivuston kautta nyt jo yli 75 000 kertaa!


Pian 10 vuotta kulunut Propilkki 1 ver. 1.0 julkaisusta 15.7.2009
Niin se aika vain kuluu huomaamatta. Kohta on kulunut jo 10 vuotta Propilkki 1 julkaisusta. Peli näki virallisesti päivänvalon marraskuun 5. päivä vuonna 1999. Pian tämän jälkeen aloitettiinkin jo Propilkki 2 kehittäminen. Vuonna 2000 tämä olikin jo täydessä vauhdissa. Procyon Products koittaa kehitellä jotain juhlallisuuksia asiaan liittyen.


Versio 0.75 pian betatestaukseen 9.7.2009
Kehitystyö on edennyt kesän aikana hitaasti, mutta varmasti kohti betatestejä. Pian beta-ryhmämme pääsee testailemaan uusien ominaisuuksien toimivuutta. Mukana on mm. paljon uusia ääniä, mahdollisuus kairata pohjaan, kairata reikiä ilman niille istumista, tiimi-viestit, parannuksia pelin yhteyden katkeamistilanteisiin, 2 uutta järveä (1 lisäksi kehitteillä), selvennyksiä ja korjauksia pelilogeihin jne jne...

Arvioitua julkaisuajankohtaa emme uskalla vielä luvata, mutta alkusyksystä pitäisi kyllä olla jotain uutta ihmeteltävää. Tavoite on saada tämä käyttöön ennen liigojen ja muiden turnausten alkua.


Propilkki 2 v. 0.75 beta kehitystyö on aloitettu 12.3.2009
Uuden version kehitystyö on saatu nyt virallisesti käyntiin. Seuraava julkaisu on väliversio, jonka keskeisintä sisältöä on bugikorjaukset ja muutamat sisällölliset uudistukset. Tavoitteena on lisätä varsinkin äänipuolelle uutta, mutta myös yksinpeliin tullaan panostamaan enemmän. Yksinpelin uudistukset tosin tulevat olemaan niin suuria, ettei niitä vielä välttämättä 0.75 tai edes 0.8 versioissa ole vielä käytössä.

Julkaisun ajankohta on täysin avoin. Alustavasti arvioiden se lienee lähempänä kesää tai jopa syksympänä. Riippuu paljolti siitä, miten paljon uudistuksia versioon päätetään laittaa mukaan.


Ruotsi voitti maailmanmestaruuden jälleen kerran 18.2.2009
Propilkin maailmanmestaruuskilpailut 2009 saatiin päätökseen. Ruotsi vei kultamitalin jälleen kerran. Latvia taisteli tänä vuonna hopealle, Suomen jäädessä pronssille.Finaalin "lucky loser" Ukraina jäi neljänneksi.

Onnittelut kaikille osallistuneille!

Finaalin tulokset:

1) Ruotsi 46
2) Latvia 40
3) Suomi 38
4) Ukraina 36


Versiota 0.7 ladattu yli 25 000 kertaa. 11.2.2009
Propilkin viimeisimmän version (0.7) latauslaskurit näyttävät jo yli 25 000 latausta. Latausvilkkaus näkyy pysyvän varsin tasaisena koko ajan. Kiitoksia jälleen kerran kaikille pelaajille!


Propilkin MM-kisat alkavat tänään! 10.2.2009
Tänään alkaa vuoden 2009 Propilkin MM-kisat. Ensimmäisenä pelivuorossa ovat lohko 1:n joukkueet Suomi, Viro ja Ukraina. Huomenna (tiistaina) kohtaavat Norja, Venäjä ja Latvia. Ensi viikon tiistaina pelataan lohko 3, jossa kisaavat edellisvuoden mestari Ruotsi sekä Valko-Venäjä ja Liettua. Finaalilohko pelataan ensi viikon keskiviikkona. Kisojen etenemistä ja tuloksia voitte seurata foorumilta. Keskustelu ja tulospalvelu löytyvät foorumin englannin kieliseltä osiolta.


Propilkin MM-2009 kisat lähestyvät! 20.1.2009
Propilkin MM-kisat 2009 alkavat pian! Tällä hetkellä mukaan on ilmoittaunut 9 joukkuetta. Ilmoittautuminen päättyy viikon kuluttua maanantaina. Tällä hetkellä mukana on joukkueet:
Suomi, Ruotsi, Norja, Venäjä, Valko-Venäjä, Ukraina, Viro, Latvia ja Liettua.

Finaalien pelisysteemi päätetään, kun lopullinen osallistujamäärä on selvillä.


Palvelu ruuhkautui ja kaatui.. 15.1.2009
Taas kerran pelin julkaisu näytti saavan aikaan valtaisan ruuhkan. Kalassa.net meni nurin, vaikkei meillä ole peliä edes omalla serverillä tarjolla!

Olkaa siis kärsivällisiä. Kyllä jokainen sen jossain vaiheessa saa ladatuksi.


v0.7 on julkaistu! 15.1.2009
Nyt on paketti ladattavissa lataus-osiossa.
Rattoisaa pilkkikevättä kaikille uuden Pro Pilkki 2:n parissa!

Vielä vähän malttia.. 15.1.2009
Julkaisun ajankohdaksi on ennustettu tätä iltaa/yötä.

Pyydämme kuitenkin, että ette lataisi mitään versioita MISTÄÄN muualta kuin meidän kotisivun kautta, koska ne eivät välttämättä ole virallisia ja voivat sisältää viruksia. Viime vuonna oli jo vastaavaa ennakointia ja ainakin joku paketti sisälti epämääräistä tavaraa.

Siis: VAIN MEIDÄN SIVULTA LATAUKSET, niin versio on oikea ja virallinen.


Kohti v0.7 julkaisua.. 14.1.2009
Versio 0.7 on nyt viimeistelty ja odottaa vain verkkoylläpitäjien toimenpiteitä julkaisun osalta. Julkaisu tapahtuu näillä näkymin huomenna eli 15.1.2009. Malttia siis vielä hetkeksi!

Propilkin Suomen Mestaruus kaudella 2008-2009 on ratkennut! 10.12.2008
Kohma-73 eli Jukka Aalto voitti Propilkin Suomen Mestaruuden kaudella 2008-2009. Mestaruus tuli finaalisarjasta, jossa menestys oli lähes ylivoimaista. Finaalisarjan ensimmäisellä kierroksella pisteitä oli 29, kun toiseksi tulleella niitä oli vain 19.  Toisella kierroksella jäi vieläkin vähemmän arvuuttelua siitä, kuka peliä hallitsee. Jokaisen erän voiton vei Kohma ja vielä ylivoimaisilla tuloksilla.

Procyon Products onnittelee tuoretta mestaria!

Finaalisarjan tulokset:

1) Kohma-73
2) Ozzman
3) kottoz
4) Maick
5) Jugetzu

Neljä parasta pelaajaa muodostaa nyt Suomen maajoukkueen kansainväliseen turnaukseen. Sijat 5-6 toimivat varamiehinä tarvittaessa.

Kiitoksia kaikille kisaan osallistuneille.


Propilkillä yli 300 000 latausta! 9.12.2008
Propilkki 2 on ladattu nyt meidän palvelimilta yli 300 000 kertaa. Latausmäärät lähtivät jälleen kerran nousuun talven alettua. Kiitokset jälleen kerran kaikille pelaajille.


Propilkin kalassa.netin mestaruuskilpailut 2008 6.10.2008

Kohta on taas aika järjestää Propilkin kalassa.netin mestaruuskilpailut!

 

Viime vuoden kilpailu oli tiukka ja jännittävä, josta mestaruuden lopulta nappasi Lemmy. 4 parasta pelaajaa pääsi myös mukaan kansainvälisiin joukkue-matseihin, joissa Suomi sijoittui hienosti hopealle. Voiton korjasi kaikkien aikojen suosikkivastustaja – Ruotsi.

 

Viime kerralla alkulohkoja pelattiin kaikkiaan 4kpl (yhteensä 76 pelaajaa), joista 36 pääsi mukaan toiselle kierrokselle. Kisan suuren suosion vuoksi tänä vuonna ensimmäisiä karsintakierroksia pelataan todennäköisesti enemmän, mutta toiselle kierrokselle tullaan valitsemaan silti vain 36 korkeimmin sijoittunutta pelaajaa. Alkulohkojen lopullisen pelaajamäärän tulee ratkaisemaan ilmoittautuneiden lukumäärä. Tavoitteena on kuitenkin pitää osallistujamäärä mieluusti alle 150 pelaajassa.

 

Kilpailun tarkka ajankohta on myös toistaiseksi avoin. Syynä lähinnä se, että meillä on 0.7 –version valmistumiseen liittyvät seikat hieman hidastamassa tahtia, mutta tavoitteena on päästä järjestämään kilpailu marras-joulukuussa. Kansainvälinen turnaus pelataan tammi-helmikuussa 2009.

 

Viime vuoden kilpailun ”edustusjoukkueeseen” valitut 4 parasta pelaajaa ovat automaattisesti mukana tämän vuoden ilmoittautumislistalla ja samalla myös puolustavat paikkaansa maajoukkueessa.

 

Kilpailu tulee olemaan avoin kaikille kalassa.net –foorumin käyttäjille (myös ulkomaalaisille käyttäjille), mutta kisan yleinen käytännön kieli tulee olemaan suomi. Maajoukkueeseen valitaan vain suomalaisia edustajia (4 parasta + 2 varasijoille). Tämä käytäntö sen vuoksi, että selvyyden vuoksi ensi vuoden alkupuolella pelattavat kansainväliset turnaukset muutetaan muotoon ”Propilkin maailmanmestaruus”. Kyseessä on siis virallisten maajoukkueiden kilpailu, eikä niinkään foorumien välinen taistelu. Monikansalliset foorumit saavat itse päättää, miten järjestävät eri kansallisuudet joukkueisiin. Tavoitteena on myös saada mukaan USA ja CAN –joukkueet, jotka ovat ilmaisseet kiinnostuksensa kisaan osallistumisessa. Myös GER, SUI ja AUT –tyylisiä joukkueita olisi tarjolla, mutta näihin minulla ei ole suoraa kontaktia vielä.

 

Palkintoja kilpailuun on vielä haussa. Jos joku taho haluaa sponsoroida tätä kilpailua (kalassa.netin mestaruus), niin voi ottaa minuun yhteyttä. Tällä hetkellä sponsoreita on mukana yksi, edellisvuodelta tuttu Porin Kalastus ja Erä (Nismoxille lämmin kiitos).

 

http://www.porinkalastus.com/

 

Ystävällisesti he ovat luvanneet kisaan jälleen kerran loisteliaan palkinnon. Kyseessä on siis Albackoren reppumallinen uistinrasiapakki. Kyseessä on se isompi viidellä rasialla varustettu malli, jolla on takanaan myös mm. ERÄn testivoitto. Kuvia tuotteesta löytyy mm. tuolta:

 

http://www.albakore.com/1025_albackore_fishing_tackle_backpack_5.html


Tämän lisäksi Perza tarjoaa kilpailuun palkinnoksi lajitelman Perza-vaappuja.

 

Ilmoittautuminen kilpailuun ei ole vielä auki, mutta olkaa silti tarkkana! Ei mene enää kauaa, niin se aukeaa. Suosittelen olemaan nopeimpien joukossa!



Pari kuvakaappausta pelistä! 25.8.2008
Tässä muutama kuva uusista grafiikoista:

1) Jormuanlahden sähkölinja on nyt nimensä veroinen.
Sähkölinja

2) Myös maanteiden varsilla näkyy sähkölinjoja.
vaajalahti

3) Uusi pilkkivapa, jossa on vähän vahvempi siima ja paremmin pystypilkeille ja tasapainoille sopiva kärki.





Propilkki 2 seuraavan version kehitystyö hyvässä vauhdissa 11.8.2008
Syksy tulee tasaista tahtia ja Procyon -tiimi on palannut täyteen työtahtiin. Tällä hetkellä tehtynä on mm.  yksi lisävapa peliin ja sähkölinja-objektit karttoihin. Sähkölinjat parantavat rutkasti tiettyä realismia grafiikoissa. Uusi vapa tarjoaa taas kestävämmän siiman, mutta sen herkkyys pienempien kalojen kohdalla on heikompi. Myös paksumpi siima sakottaa hieman kalojen mielenkiintoa. Uutta tulee olemaan myös 3-4 kalalajia, jotka näillä näkymin ovat harmaanieriä, salakka, sulkava ja muikku. Järviin tulee myös ns. "anti-hotspot", jonka tarkoitus on hieman hajoittaa parvien keskittymistä pienille alueille. Tällaisia ongelmallisia sumppuja on ollut mm. Jormuanlahden reimarien välissä ja Niemisjärvillä syvänteen reunalla. Toivottavasti tämä toiminto parantaa hieman realismia jakaen ottipaikkoja laajelmmalle alueelle. Pelaaja joutu siis todennäköisesti hakemaan kaloja hieman laajemmalta alueelta kuin aiemmin, mutta varsinkin moninpelissä tämä antaa myös muillekin kuin ensin paikalle ehtineelle hieman enemmän mahdollisuuksia.Toisaalta, jos tämä toiminto heikentää liiaksi saalisvarmuutta, joudutaan järviin laittamaan lisää kalaa tarpeen mukaan.

Järvien tekoa ei ole vielä aloitettu, koska ensin tarvitaan editoriin kaikkien näiden toimintojen päivitykset. Editoriin tulee samalla myös tuki syvyystoiminnolle. Pelissä saattaa olla jo 0.7 versiossa mukana syvyysmittari, josta näkee suuntaa antavasti pilkkisyvyyden. Tämä mittari myös antaa mahdollisuuden tehdä "väkisin noston", joka on hyödyllinen toiminto varsinkin kisan loppuhetkillä, jos iso kala nappaa kiinni. Kalan saamisen todennäköisyys on silloin kuitenkin häviävän pieni, mutta eipähän myöhästy punnituksesta. Pilkintä suoraan jään alta tai välivedestä voi olla toteutettavissa vasta myöhemmissä versioissa, mutta tuki sillekin on tekeillä.

Hyvää loppukesää ja alkusyksyä,

T. Team Procyon


Propilkki 2 v. 0.6 on julkaistu! 28.4.2008
Nyt se on täällä! Viimeinkin! Uusin versio on julkaistu!

Löydätte sen "lataa" osion alta.


Kiitos taas kaikille, pitäkää hauskaa!


Uuden version julkaisu lähenee! 28.4.2008
Tunnelma on tiivistynyt entisestään! Kentällä kuohuu ja kohisee!

Uusi versio on siis pian saatavilla. Jos admin-Jussi pääsee pian netin ääreen, voi peli olla virallisesti julkaistu jo nyt illalla/alkuyöstä. Jos taas ei, niin viivästystä tulee huomiseen päivään (ti) ainakin.

Muistutan kuitenkin siitä, että ladatkaa peli vain meidän kotisivulta. Muualta ladatut versiot voivat olla vääriä ja ne voivat sisältää pahimmillaan jopa viruksia. Täältä ladattuna peli on ehdottomasti turvallisin.


Beta-testaukset loppusuoralla! 21.4.2008
Beta-tiimin työ alkaa olla loppumetreillä. Tällä hetkellä testaamme viimeisintä versiota ennen julkaisua. Jos tässä ei esiinny mitään merkittäviä virheitä, olemme melko pian valmiit julkaisemaan pelistä seuraavan kehitysversion.

Tiedoksi kuitenkin, että jo nyt olemme aloittaneet version 0.7 kehittämisen, vaikkei tämäkään ole vielä valmistunut. Työ siis jatkuu uutterasti.


Beta-testaus on alkanut! 8.4.2008
Uusin versio on nyt virallisesti beta-testauksessa. Muutama bugi löytyi heti alkuun, ehkä huvittavimpia oli se, ettei copy-paste -toiminto kopioinut lainkaan c-kirjaimia. Muuten versio pysyi pystyssä koko eilisen illan, eli mitään kovin vakavaa bugia ei ole löydetty. Jotain suorituskyvyn pientä optimointia ja punnituspaikan toiminnan epäloogisuuksia joudutaan korjailemaan. Kuten klassikko-elokuva "Katsastuksessa" sanottiin: "pikkuvikoja, helppo korjata".

Tällä hetkellä näyttää siis hyvältä, että julkaisu saataisiin hyvinkin aikataulussaan julkaistuksi. Toivotaan siis parasta!


Beta-testaukset (v. 0.6) alkavat pian 6.4.2008
Nyt alkaa paketti olla vähitellen valmis testattavaksi. Testiryhmällä on edessä tiukka pariviikkoinen pelailujakso, jonka aikana selvitetään mahdollisia bugeja ja epäloogisuuksia. Sen jälkeen lyhyt korjailutauko, lyhyt pikatesti ja julkaisu (jos kaikki menee kuten pitääkin). Tavoitteenamme on alusta pitäen ollut saada versio valmiiksi huhtikuun aikana ja tällä hetkellä näyttää siltä, että siinä myös onnistumme. Paljon luvattuja asioita on jäänyt seuraavaan versioon, mutta tässäkin paketissa on huomattavasti uusia ominaisuuksia. Itseasiassa enemmän kuin koskaan aiemmin, vaikkei sitä välttämättä äkkiseltään huomaakaan.


Propilkki beta v. 0.6 tilannekatsaus 14.3.2008
Laitan tänne lyhyesti listaa siitä, mitä olemme saaneet tähän mennessä tehdyksi tai lähes valmiiksi.

1) Ikkunassa pelaaminen  
2) Peliin liittyminen jälkikäteen
3) 4 uutta järveä (Hossalaislammet, Kivijoki, Haapolahti,
Siikavalkeinen)
4) Nopeushuijauksen tunnistin, tiedotus ja mahdollinen autoban
5) Tekstin kopioiminen ja liittäminen (esim. IP:n kopiointi)
6) Uusia grafiikoita
7) Laajennettu suoja-alue pilkkijän ympärillä
8 ) Bugikorjauksia, kuten joihinkin 3D device halted -ongelmiin ratkaisuja

Tämän lisäksi olimme luvanneet mm. peilijään, uuden vavan, uusia haalarivärejä,
erinäisiä infoparannuksia, joukkuekisat jne... Joistakin näistä meidän on pakko
karsia (todnäk. vapa ja mahdolliset lisä-äänet+kalat siirtyvät ainakin myöhempiin
versioihin). Joudumme myös parantamaan jonkin verran kalojen keinoälyä, mikä johtaa
mm. editorin versioiden päivittämiseen. Sekin tulee viemään aikaa.

Tavoitteena oleva julkaisupäivämäärä on huhtikuun loppu. Se on siis tavoite, mutta
käytännössä se ei välttämättä ole mahdollinen. Yritämme parhaamme.

---------

Propilkki 2 -pelille on avattu nyt myös vapaaehtoisille lahjoituksille tili.
Jos haluat tutustua aiheeseen, voit lukea lisää täältä:
http://www.kalassa.net/keskustelut/index.php?topic=18203.0

Tilistä tulee myös tänne sivustoille lisää tietoa lähitulevaisuudessa.




Serveri toimii jälleen & yli 200 000 latausta! 29.2.2008
Serveri näkyy toimivan jälleen. Normaali lataus-painike toimii siis.

Peliä on myös ladattu nyt yli 200 000 kertaa. Laskurin tarkka lukema tätä kirjoittaessa on "201 511".


Latauksessa häiriöitä! 29.2.2008
Tällä hetkellä on jotain häiriöitä latauksessa. Malttia vain, selvittelemme asiaa!


Tänään Propilkki 2 Aamulehdessä 27.2.2008
Tänään Aamulehti julkaisi artikkelin Propilkistä.

Latausluvut ovat tällä hetkellä varsin korkeat. Olkaa siis kärsivällisiä, jos ruuhka hidastaa toimintoja.

Tällä hetkellä meidän laskuri näyttää lukemaa 196 418 latausta, joten se mainostettu 200 000 rikkoutuu pian. Todellisuudessa tuo 200 000 on mennyt rikki jo kauan sitten, koska peliä voi ladata myös lukuisista muista paikoista netissä. Näiden latausmääristä meillä ei ole mitään tietoa, mutta luvut ovat takuulla tuhansia.


Propilkki Karjalaisessa ja Ilta-sanomissa 26.2.2008
Propilkki sai näyttävää julkisuutta jälleen lehdissä. Tällä kertaa Karjalaisessa ja Ilta-sanomissa oli isot jutut pelistä.

Todennäköisesti tämä näkyvyys tulee hieman ruuhkauttamaan pelin lataamista serveriltä, joten olkaa kärsivällisiä. Tarvittaessa koitamme järjestää myös vaihtoehtoisia latauspaikkoja, mikäli ongelmia esiintyy.


Ruotsi voitti Propilkin kansainvälisen turnauksen 20.2.2008
Ensimmäinen turnaus on nyt pelattu. Ruotsi sen lopulta voitti, jopa ylivoimaisesti. Tulokset näyttivät joukkueiden osalta tältä:

1) Sweden 67
2) Finland 35
3) Russia 34
4) Latvia 27

Onnittelut voittajille!


 
 

Copyright Procyon Products 2005-2006