FAQ:
Milloin PP2 ilmestyy?
Erittäin
vaikea kysymys. Peli on todella laaja ja lisää uusia
ominaisuuksia siihen keksitään koko ajan. Voitaneen sanoa, että
itse peli ei ole koskaan valmis, mutta jonkinlainen
julkaisukelpoinen versio lienee joskus vuoden 2004 puolella
mahdollinen. Tarkoituksena oli saada ensijäiden aikoihin
beta-versio näytille, mutta tällä hetkellä töitä vielä on
paljon jäljellä. Beta-versiossa tulee olemaan 1 kilpailu
muutaman ukon kanssa. Betassa ei vielä tule olemaan yhtään mitään
hienouksia mukana. On vain 1 järvi, muutama ukko ja 1 kisa.
Kalalajejakin tulee olemaan rajoitetusti ja ne kalatkin
luultavasti ovat vain yhdessä syvyydessä. Samoin kuin valikot
yms. ovat vain väliaikaisia. Se tulee olemaan todella pelkistetty
ja karu julkaisu, jonka tarkoitus on vain olla esimakuna
tulevasta. Beta-versiossa on kuitenkin pelin peruselementit
mukana. Betan julkaisuajankohta on tälläkin hetkellä avoin…
2-4 kuukautta voisi olla varovainen arvio…
Maksaako PP2 mitään?
Tämä on täysin avoin kysymys. Pelin tekeminen on ollut jo nyt todella suuri työ, joten
jonkinlainen korvaus olisi mieluinen. Ilmaisena julkaistava peli ei koskaan kata edes
puhelinlaskua, joka on muodostunut pelin suunnittelusta ja kehittämisestä. JOS pelistä
pyydetään rahaa, se tulee olemaan varsin edullinen sisältöönsä nähden.
Todennäköisesti teemme kuitenkin hyväntekeväisyyttä ja peli tulee olemaan ilmainen
kuten pp1. Mukavaa olla esimerkin näyttäjä ahneessa maailmassa. Ilmaisuuteen vaikuttavat
myös mahdolliset sponsorit. Pilkkien, vapojen, kairojen jne valmistajat HUOMIO! Jos
haluatte näkyvää mainosta tuotteellenne uudessa pro-pilkki 2:ssa, ottakaa yhteyttä!
Palkkiosta ja tuotteen esilletuonnista sovitaan erikseen. Kohderyhmä tulee takuulla
tutustumaan tuotteeseenne, siitä ei ole epäilystä. Sponsorointia voi tehdä myös
pilkkikisojen suhteen. Esim. miljoonapilkki tai vaikkapa SM-kisat. Peliin voidaan tehdä
kisapaikkaa vastaava järvi, joka voidaan hakea vaikkapa järjestäjän nettisivuilta.
Tulee taatusti kävijöitä nettisivuille ja mainosta tapahtumalle.
Tuleeko
PP2
uusia kalalajeja?
Kyllä tulee. pp1 oli softaltaan sen verran vanhanaikaista, että kalalajeja ei vain VOI
tehdä enempää!!! Sitä ongelmaa ei tässä pelissä tule enää olemaan, vaan mukana on
todennäköisesti kaikki pilkkikalat, joita mukana olevissa järvissä tulee olemaan.
Uusina esim. made, harjus, nieriä (rautu), kuha, sulkava, seipi, salakka, simput,
kuore...
Tuleeko uusia järviä?
Totta kai tulee! Vanhat järvet tulevat olemaan mukana ainakin osittain, mutta niidenkin
koko tulee olemaan suhteessa todellisuuteen. Pääpiirteissä peliin tulee uusia järviä,
joiden koko on niin suuri, ettei kisan aikana välttämättä ole viisasta lähteä
takarajalle asti onkimaan. Kalat tulevat myös oleskelemaan eri syvyyksissä, koska myös
pilkin uittosyvyyden voi määrittää.
Tuleeko
PP1
uusia järviä?
Näillä
näkymin tulee. Kuukauden järvi sarjaa aiotaan jatkaa ainakin
ensi toukokuulle (2003) asti. Todennäköisesti kuukauden järvet
jäävät kesätauolle sen jälkeen, mutta sarja jatkunee taas
syksyllä. .
Tiesittekö, että PP1 on bugeja?
Tottakai me sen tiedämme. Tällä hetkellä tunnettuja bugeja ovat mm. leväjärven ja
matojoen lahnabugi (ei kirjaudu pelatessa näytölle, mutta tulee mukaan tuloksiin).
Moninpelissä ei voi valita kuin 20:stä eri järvestä. Koodeissa on jotain omituista
esim. 5002g lahnojen kanssa. Särkien nykimisessä ja tarttumisessa on bugi (jäävät
varsin heikosti kiinni verrattuna tietokoneen pelaajiin). Tietokoneen ei pitäisi pystyä
kairaamaan pelaajan päälle, pystyy kuitenkin... Siinä vain muutamia mainitakseni.
Korjausta ei liene tulossa, koska kyseessä ei ole mitään kriittisiä ongelmia.
Voisitteko tehdä X järven, koska minä pilkin sillä?
Totta kai voitaisiin tehdä, mutta tuskin tehdään. Suomessa on sen verran paljon
järviä, ettei niiden kaikkien mallintaminen vain ole mahdollista. Kannattaa nauttia oman
suosikkipaikan antimista paikan päällä.
Laittakaa minulle PP1 järvieditori!
Ei laiteta. Sitä ei ole virallisesti saatavilla, koska sen käytöllä voisi vesittää
kaikki ennätyslistat. Editorin omistaja voisi istuttaa vaikkapa mustalampeen 500g ahvenia
parven, jonka jälkeen ennätykset olisivat epärehelliset. Editori on myös kohtuullisen
vaikea käyttää. Pari versiota on tosin liikkeellä, koska ulkopuoliset ovat tehneet p1
järviä (kerponsaari, pitkäjärvi, vehkalahti, haukimonttu, pihtisalmi). On olemassa
myös pari julkaisematonta järveä. Syynä on 5 minuutin kisassa saadut 14 kirjolohta. Ei
missään voi olla niin paljon kalaa?!? Mielenkiinnon säilyttämiseksi kaloja ei saa olla
liikaa. Tästä syystä myös järvieditorin levitys lopetettiin alkuunsa. Sen saaneetkin
ovat vannoneet olevansa levittämättä sitä. Jos joku on sen saanut käsiinsä,
kertokoon meille. Jäljitämme levittäjän ja rankaisemme sitä ansionsa mukaan (miltä
kuulostaa p2 pilkkijä oikealla nimellä, joka ei koskaan saa muuta kuin
pieniä kiiskiä?)... Koko kansa nauraa ja halveksuu sellaisia.
Onko PP2 koodeja?
Ei ole. Hyvissä peleissä ei ole huijauskoodeja. Vanhassa p1 versiossa tosin oli koodi,
jolla parvet sai näkyviin, mutta uusissa sitä ei enää ole. Kakkosesta ei voida vielä
sanoa mitään.
Onko PP2 moninpeli?
Kyllä on. Moninpeliä voi harrastaa lähiverkossa. Luultavasti peliin tulee myös
nettipeli, mutta sen tulee olla meille ilmainen. Emme ala maksamaan mitään kuluja, joita
serverin ylläpitäminen maksaisi. Vapaaehtoinen yhteistyökumppani kelpaisi taas...
Eihän PP2 tarvitse joka kerta kirjoittaa pelaajan nimeä?
No ei tarvitse. Voit pelata samalla hahmolla kaikki tulevat kisasi. Se myös kannattaa,
koska kokemuksen myötä pelaajastasi tulee taitavampi pilkkijä. Myös kilpailuista
voitetuilla tavaroilla voit olla menestyksekkäämpi SUURISSA kilpailuissa.
Paljonko PP2 vaatii koneelta tehoja?
Valitettavasti paljon. Grafiikka tulee olemaan sen verran monimutkaista, että sen
pyörittäminen tulee kyykyttämään vanhat koneet helposti. Tavoitteena on, että peli
toimisi 200mhz koneissa voodoo 2 korteilla. Saas nähä, voi olla haave... ainakin
täysillä grafiikoilla. Karsittuna peli tulee juuri ja juuri toimimaan em. kokoonpanossa.
Kuinka paljon kovalevytilaa PP2 vie?
p2 tulee olemaan tilasyöppö ykköseen verrattuna. Koska peliä ei ilmeisesti levitetä
cd:llä, on äänetkin ja musiikit pakko installoida kovalevylle. Koska emme maksa
mitään mp3-formaatin käyttöpatentteja, tulee äänet olemaan pakkaamattomassa muodossa
(eli vievät rutkasti tilaa). JOS ääniä pakattaisiin yms. olisi peli pakostakin
maksullinen. Todennäköisesti vielä kalliskin. Itse peli ilman ääniä tulee olemaan
maksimissaan 50 megaa ja äänien kanssa ehkä 100 megaa. Nämä on vain arvioita.
Lopullinen koko riippuu käytetyistä kuvista ja äänistä. Itse peli ei kovin paljoa
tilaa vie.
Tuleeko PP2 uusia pilkkejä?
On on... vaikka millä mitalla. Rajoituksena tosin on se, ettei erimerkkisiä kupari/hopea
pystypilkkejä ole kuin 1-3 tarjolla. Ei ole mitään järkeä, että pelissä olisi 319
erilaista eri valmistajan suhteellisen samannäköistä pilkkiä. Sopivan vähän
valinnanvaraa tekee kalastamisesta mielenkiintoista, koska oikealla viehevalinnalla on
silloin eniten merkitystä!
Eihän PP2 pilkkiminen ole pienessä ikkunassa tapahtuvaa nypyttämistä?
Ei ole, koko kuvaruudun tila on varattu itse tärkeimmälle. Myös vakoileminen tulee
olemaan mahdollista, tosin nyt hieman erilaisesti toteutettuna.
Tuleeko PP2:seen pilkkiperhoja?
Todennäköisesti ei tule. Se
vaatisi jonkinlaisen tapsimekanismin tekemisen, joka lisäisi
vaihtoehtoja ja samalla sekavuutta. Kuulapääleech tai joku
vastaava kirjolohipyydys kyllä tulee.
Tuleeko PP2:nen myös englanniksi?
Totta kai! Jo nykyään meillä on
useita ulkomaisia pelaajia. Myös the Underdogs sivustoilla
propilkki oli arvosteltu!!! Joten kyllä peli on varmasti levinnyt
ulkomaillekin asti. Vieraskielisten tuskaa aiomme helpottaa
mahdollisuudella pelata pro-pilkkiä englanniksi.
Tuleeko PP2:seen eri kellonaikoja?
Todennäköisesti tulee. Pp1:ssä ei
syönti voi kisan aikana muuttua, vaan parvien syönti on vakio.
Eri kertojen välillä kyllä voi olla eroja. Pp2 tulee olemaan
vuodenajasta ja kellonajasta riippuvia syöntijaksoja, jolloin myös
kellonajat on otettava huomioon. Erittäin toivottu (ja pitkälle
suunniteltu) on myös madepilkintä, joka ainakin on käytännössäkin
”eri kellonaika”.
Saako PP2:ssa valita itse pilkkisyvyyden?
Kyllä voi. Kalaparvet ovat pp2
mallinnettu kolmiulotteisesti, joten pilkintä eri syvyyksiltäkin
tulee onnistumaan. Eri kalalajit ovat luonnollisesti hieman eri
syvyyksillä ja myös parven nostattaminen tulee olemaan
mahdollista!
Tuleeko PP2:seen erilaisia siimoja?
Tulee ja ei tule. Siimaa ei voi
vaihtaa, mutta erilaisen pilkkiongen voit vaihtaa. Pelissä tulee
olemaan suosituksena n. 3 erilaista vapaa, joissa jokaisessa on
hieman erilainen siimavarustus. Tulee mormyskaonki,
”tavallinen” onki ja vähän järeämpi kirrevapa. Niitä voi
sitten vaihdella oman tarkoituksen mukaisesti. Kilpailujen
palkintoina voi voittaa hieman parempia vapoja, joissa saattaa
olla esim. parempaa siimaa…
Tuleeko PP2:seen eri syöttejä?
Totta kai! Ainakin surviaiset ja madot
tulee. Myös tahna, mäti, katkaravut, taikina, kalansilmä,
(spesiaali)toukat ja kalanpalaset on aiottu laittaa. Meillä on syötitys
vielä hieman suunnitteluvaiheessa, mutta tällä hetkellä
minulla on melko hyvä idea sen toteuttamiseksi.
Miten "Vakoillaan"?
Vakoilu tulee olemaan hieman erilaista
kuin pp1:ssä. Pp1 määritettiin vain 1 kohde, jonka liikkeitä
pystyi tarkkailemaan. Pp2 vakoileminen tulee olemaan hieman
erilainen. Se ei tule paljastamaan koko järven tilannetta, mutta
lähialueen pilkkijöiden liikkeet näkyvät (kaikki lähialueen
pilkkijät samaan aikaan). Eli ei siis tarvitse keskittyä enää
yhden pelaajan vakoilemiseen kerrallaan.
Tämä kysymys sisältää myös sen, että miten pp1 vakoillaan.
Tämä tapahtuu siten, että klikkaat kuvaketta ”vakoile”.
Sitten klikkaat jäällä haluamaasi pelaajaa. Liikkuvaa kohdetta
et voi vakoilla. Jos kohteen ja sinun välillä on metsää, tulee
ilmoitus ”ei näköyhteyttä”. Jos toinen pelaaja on liian
kaukana, et näe sen liikkeitä. Mitä lähempänä pelaaja on,
sitä tarkemmin näet sen toiminnan. Pystyt helposti päättelemään,
nykiikö siellä, nostaako se kalaa, irrottaako se kalaa vai
kenties kairaa uutta reikää. Näetpä myös senkin, jos iso vie
pilkin…
Tuleeko PP2:seen mukaan
kenttäeditori?
Tätä ei ole vielä varmuudella päätetty.
Todennäköisesti tulee, mutta siihen on tehtävä PALJON
rajoituksia. Järvieditorilla pystyisi tekemään seuraavat asiat:
-
Voi piirtää järven. Siis oman kotijärven tekeminen
olisi mahdollista.
-
Voi sijoitella valmiita objekteja maisemaan. Siis
puut ja talot VALMIISTA valikoimasta, uusien objektien tekeminen
on sen verran monimutkaista, että sitä ei julkaista editorin
yhteydessä. Meillä ei ole aikaa opettaa jokaista ihmistä tekemään
grafiikkoja sillä.
-
Määrittämään järven syvyyskartan.
-
Laittamaan järveen todennäköisimmät kalojen
esiintymisalueet
Järvieditorin
rajoitukset:
-
Ei voi istuttaa liikaa kalaa. Rajoitukset kalamäärän
tiheyteen ja painoon tulee.
-
Ennätyskaloja EI voi istuttaa itse.
-
Suuri osa parvista määräytyy automaattisesti
todennäköisten ottipaikkojen perusteella. Ohjelmasta tulee siis
”viisas”, jolloin se osaa itse sijoitella kaloja
sattumanvaraisiin paikkoihin annettujen ehtojen perusteella.
-
Järvet eivät tule olemaan virallisia. Niistä
saatuja kaloja ei tulla hyväksymään ennätyslistoille tai
muuallekaan. Järvet voi lähettää meille hyväksyttäviksi,
jolloin meillä on täydet tekijäoikeudet niihin. Me saamme
muutella niitä haluamallamme tavalla ja lisäillä sinne vaikkapa
niitä ennätyskaloja. Virallistamisen jälkeen järvet voidaan
laittaa julkiseen levitykseen
ottaa huomioon ennätyslistoilla.
Tuleeko PP2:seen ostomoodia?
Ei tule. Pilkkimisen tarkoitus on
kalastaa ja saada kaloja. EI SIIS KERÄTÄ RAHAA, että sitä
voisi jaella jollekin ahneelle kauppiaalle. Koska pro-pilkki ei
ole kaupallinen tuote, emme siis tee peliinkään mitään
kauppaa. Parempia tavaroita voi siis voittaa kilpailuista.
Voiko Revontulipilkin järviä liittää PP1:seen?
Ei voi. Revontulipilkki on meiltä
ostettu tuote, jonka tekijänoikeudet ovat Revontulipilkin järjestäjällä
nykyään. Me emme siis saa levittää sen järviä ilman heidän
lupaa. Minulla itsellä ne kyllä on koneella .ves muotoisina,
mutta niitä ei tule kukaan minulta saamaan. Jos haluatte pelata
Revontulipilkin järviä, niin joudutte myös pelaamaan niitä ko.
pelissä.
Voiko PP2:ssa tippua jäihin?
Aivan varmasti voi. Parhaiten kalaa on
sulan alueen lähettyvillä, mutta ahneella on p…nen loppu.
Sinne menee ukko avantoon ja saadut kalat menevät menojaan. Eikä
se ukko kylmettyneenä paljoa enää pilki. Kannattaa siis säilyttää
terve järki niin pelissä kuin oikeillakin jäillä.
Onko PP2 harjoittelu-moodi?
Aivan varmasti on. Jos on aikomuksena
menestyä omalla HENKILÖKOHTAISELLA hahmolla kisoissa ja
cupeissa, on takuulla harjoiteltava. Kalaparvet eivät välttämättä
tule olemaan joka vuosi samoilla alueilla ja kisatkin voivat olla
missä sattuu… Joten paikallistuntemusta tarvitaan varmasti!
Ilman harjoittelua palkintoina olevat paremmat tarvikkeet jäävät
varmasti haaveeksi. Harjoittelu kehittää myös oman pilkkijäsi
taitoja. Ja tietenkin omia pelitaitojasi.
Milloin uudet järvet tulevat taktiikkaoppaaseen?
En tiedä. Taktiikkaoppaan on tehnyt
Tommy Ryytty. Siihen liittyvät kysymykset voitte esittää
taktiikkasivun tekijälle itselleen. Me emme sitä tee, emmekä
ole vastuussa niiden sivujen päivittämisestäkään.
Toivottavasti uutta tietoa saamme sinne pian!
|