Millään en voi sanoa yhtä parasta, sillä eri paikoissa, eri ajankohtina toimivat erilaiset vieheet.
Sellaisia vieheitä on tietenkin aina, mitä pitää joka kerta kokeilla, mutta ei niistäkään voi valita erikseen yhtä parasta.
No sano nyt vaikka yksi hyvä. Minkä ottaisit, jos saisit vain yhden?

Minun kai pitää valita merimetson papukaija väri, jossa on punamustia pisteitä kyljessä. Ehdottomasti paras viehe keväällä, mutta myös kesä ja syksy ovat vahvaa aikaa. Toimii erityisesti hauelle, erittäin hyvin. Ahvenelle käy myös hyvin, paras vaappuni ahvenen kalastukseen. (Lipoilla yleensä ahventa haen) Kuhalle en ole paljoa testannut, mutta toiminut usein yhtä hyvin kuin mikä tahansa muu vaappu.
Ei ehkä ihan paras vaappu jokaiseen tilanteeseen, kun uikin yli kahdessa metrissä, mutta sillä saa aina hyvin ja kaikkea, mitä yritän. Melkein ainoa eri kaloja hyvin pyydystävä vaappuni.
Vaikea oli päätös, joten mainitsen vielä lisää, ettei niitä ihan hyljitä:
-Nils Master papukaija.
-Nils Master punaisilla raidoilla, sini selkä, kelt. kylki.
-Bomber monissa väreissä.
-Jesset
-Calico
-Muutkin merimetsot
Kaikki nuo ovat minulle vähintään 95% niin tärkeitä, kuin tuo merimetso.