Kiitoksia vastauksesta, vaikka en ymmärtänytkään aivan kaikkea.
Kieltämättä on tullut laiskoteltua koneen huollon kanssa. Viime vuoden uistelut uisteltuani on vehjas ollut talvisäilössä tellingissään autotallissa, eikä sille ole oikeastaan mitään tehty; vanhat bensat (ihan sitä mittaritavaraa) kaadoin pois ja uudet laitoin tilalle juuri ennen tätä reissua, jolla kone alkoi nikotella. Eli vesipumpun härpäkkeelle tai millekään muullekaan en ole tehnyt yhtikäs mitään.
Pari kesää sitten oli vastaavia ongelmia koneessa, tällöin koko koppa kuumeni tulikuumaksi, kun jäähdytykset eivät tuntuneet pelaavan silloinkaan ,mutta tällöin asia korjautui ihan vain sillä, että vaihdoin tankkiin uudet bensat tuoreella 2- tahtiöljyllä ja siitä pitäen kone pelasikin tähän asti koko lailla moitteetta. Nyt kone siis vain sammutti tuon tuostakin itse itsensä jäähdytyksen alkaessa pätkiä. (Se toimi siis kuitenkin välillä, joskin katkonaisesti.)
Samaista öljyä tälläkin kertaa kyseessä, tosin viime syksystä asti auton takakontissa seisonut purkki.

Hieman randomilla tullut aina tuota öljyä huiskittua. Koneessa lukee että 1% , joka muutaman litran tankissa melko pieni löräys. Voi olla, että pistin tällä kertaa hieman reilummalla kädellä, mutta eipä sitä ole ennekään tullut pipetillä mittailtua/ annosteltua.
Kiinni kone ei kuitenkaan ole minun ymmärrykseni mukaan leiponut. Pitää viedä huoltoon tai pyytää joku osaavampi kaveri apumieheksi.
Ja paikallaan olisi siis ainakin:
- Sytytystulpan tarkistus/ vaihto
- Vesipumpun rattaan tarkistus/ vaihto (Tämä mahdollisesti tuottaa kaltaiselleni poropeukalolle ongelmia, joten apumies tarpeen)
- Öljyt
- Muuta?
Yamahaa olen käytellyt lähinnä mökillä ja "kakkosveneessä", joten tämä toimiva, vanha Tohatsu kuitenkin se joka kesän ajan aktiivikäytössä. Pitää kyllä jatkossa yrittää pitää koneista parempaa huolta, molemmat toimiessaan mitä mainioimpia omiin käyttötarkoituksiini; uistelemiseen pienehköllä "soutu"veneellä.