Nostetaas aihetta taasen. Kesä se sieltä tulee, lämpöasteita ollut ympäri vuorokauden. Veikkaanpa, että jos tällaisia ilmoja pitelee vielä, niin parin viikon kuluttua päästään taas lammikkohommiin...

Talvi on ollut kyllä lämmin, yhtään pitkää pakkasjaksoa ei ole ollut. Joten, vaikka lampi jäätyi melko aikaisin, en menisi vannomaan, että on jäätynyt kokonaan umpeen. Pysyvä jääpeite siihen muodostui vasta joulukuussa, vaikkakin muutaman sentin jää siinä oli jo lokakuussa.
Ja kalastopuolta mietintään uudemman kerran. Viime syksyn kokemuksella ahvenet ja särjet eivät olleet kovinkaan mielenkiintoisia, vaikkakin muutaman kuukauden ehtivät lammessa 'näkyvillä' ollakin. Tämä laittoi miettimään kalastoa jälleen. Yksi vaihtoehto olisi (vai onko vaihtoehto kuitenkaan?) laittaa muutama hauki lammikkoon, ja toivoa, että sinne sattuisi uros ja naaras. Viime vuoden lopussa siellä oli kyllä yksi pieni hauki (~500-800g), mutta satuinpa juuri paikalle, kun jokin lintu otti ja vei sen kynsissään... Viikon se siellä ehti olla, ja teki kyllä vaikutuksen minuun.

Aina aurinkoisina päivinä se 'hyppeli', kokonaan pinnan yläpuolellakin. Vedessä teki parin metrin syöksyjä, vaikkei kaloja jahdannutkaan.

Ja olisihan se mielenkiintoista kasvattaa toista metriä pitkä hauki lampeen...
