Tervehdys tulokkaalle!
Onhan noita katiskoja tullut jonkun verran tehtyä, tosin verkot olen ostanut suoraan joko tarhatarvikkeelta, tai sitten rautakaupasta jollain "myyräverkko" nimellä. Kyseinen verkko on ollut se n. 13mmx13mm. Rulla on ollut 50cm x 5m. Kolmesta rullasta on saanut kaksi katiskaa tehtyä. Malli on lähellä wekeä, pienillä muutoksilla
Mitä tuohon silmäkokoon tulee niin ehdottomasti hoitopyyntiin tuota 13x13. Hoitopyynnissä on varsin merkittävää saada karsittua nimittäin pois myös ne mahdollisimman pienetkin kalat, ettei kanta pääse kääpiöitymään. Särjistä en niinkään tiedä, mutta esim ahvenen pyynnissä tuosta pienestä silmäkoosta etuna on se että pienet kalat jäävät katiskaan, jolloin isommat tulevat niiden perässä niitä syömään tai tutkimaan.
Sitten pienenä vinkkinä kun kohdekalana on särkikalat, niin käyppäs ostamas vaikka jostain k-maataloudesta tai vastaavasta säkki "mullinherkkua". Säkki ei hirveästi maksa ja riittää 10:kin katiskan syötitykseenki pitkäksi aikaa, mutta teho on ihan käsittämätön! Jos katiskan laskussa käytetään venettä, niin katiska veneen vierelle niin että on juuri ja juuri veden pinnan alapuolella, heitetään pari kolme kourallista mullinherkkua päälle ja päästetään narusta katiska laskeutumaan pohjaan, jolloin katiska imee suurimman osan syötistä mukanaan pohjaan. Rannalta jos käytetään katiskoja niin yritetään vaan heittää mullinherkkua katiskan päälle mahdollisimman paljon.