Olin juuri ensijäillä pilkkikautta avaamassa. Järven pinta oli kuin peili ja ilma oli raikas ja rapsakka. Kairasin ensimmäisen reijän ja otin pilkkivapani esiin. Siiman päässä komeili hopeasiipi-pysty omatekoisella värikoukulla höystettynä. Kaivoin povitaskustani toukkarasian ja otin sieltä kolme iloisesti kiemurtelevaa, mehevää toukkaa. Pujotin ensimmäisen toukan koukkuun. Olin pujottamassa seuraavaa toukkaa, mutta pysähdyinkin katsomaan koukussa kiemurteleevaa matoa. Toukkaparka näytti olevan kovissa tuskissa

.
Ajatteletteko ikinä pilkintään ja kalastukseen liittyviä eettisiä asioita? Voisimmeko jotenkin vähentää kalojen, toukkien ja muiden eliöiden kokemaa tuskaa kalastuksessa? Kalastuksen lopettaminen ei tule kysymykseen, mutta itse pyrin minimoimaan eläimille tuotettua kipua. Käytän ainoastaan väkäsettömmiä koukkuja ja toukkien käytön olen lopettanut kokonaan. Kalat, joita en ota päästän takaisin järveen. Pyytäisinkin teiltä hyvät toverit että, jos ette voi päästää kalaa takaisin kasvamaan, niin tainnutakaa ne edes että turhalta tuskalta vältytään. ÄLKÄÄ IKINÄ jättäkö kaloja jäälle kitumaan. Se on ilkeyttä ja julmuutta.
Toivon että tästä lähtee liikkeelle laajamittainen keskustelu liittyen kalastuksen eettisiin kysymyksiin. Tähän asti lukemani keskustelut ovat keskittyneet monomaanisesti kalasaaliin maksimoimiseen ja jätetty kokonaan huomiotta ne tunnot joita kalastus implisiittisesti korreloi.
Vastauksia odotellessa meheviä pilkkireissuja.