Noh, näin oululaisena olen käynyt Veitsiluodossa viisi kertaa: nyt kolmena pääsiäisenä peräjälkeen Lohipilkeissä, viime syyskuun lopulla yhdesti ja ennen joulua myös yksi reissu. Ainoa Kalapaikasta tullut kalani on toistaiseksi tuolta syksyn reissulta saatu 1,3 kg kirre, tuli altaan isommalta puolelta siitä Bumerangin sillan "lahdesta" pienimmällä Bete Lotolla. Velipoika sai samalla reissulla muistaakseni 0,7-kiloisen samasta paikasta. Lohipilkeissä olen jäänyt joka kerta ilman kalaa (jos yhtä ahventa ei lasketa), velipoika sai v. 2003 kisassa alle kiloisen kirren.
On ollut mielessä käydä tässä kesällä joku viikonloppu taas siellä, täällä meillä päin kun ei istarilampia pahemmin ole. Veitsiluodon Kalapaikka on kohtuullisen ajomatkan päässä ja ympäristöltäänkin mukavan leppoisa paikka; aina ei tee mieli ryynätä pusikoissa. Rannaltakalastuskaan ei tunnu toivottomalta nopeahkosti syvenevien rantojen takia, ja veneitäkin saa vuokralle jos alkaa tehdä mieli uistella.