Olen käynyt Valkeisella kahdesti. Ensikerta oli ´96 jouluna, kalaa oli istutettu edellisen kerran joskus lokakuussa avoveteen. Viiden tunnin pilkinnällä tuli mormuskalla 950 g taimen. Kala tuli lähtörannasta katsottuna vasemmalta, missä kohtaa rannalla kulkee eräänlaiset pitkospuut pienen lahdelman kohdalta.
Toinen kerta oli viime vuonna, lokakuun lopussa jo melko karuissa olosuhteissa. Parin tunnin aikana, sen mitä tarkenin kylmässä tuulessa heitellä ja pohjaonkia, kalaa ei tullut. Jokusia päiviä aiemmin olivat kuulema saaneet taimenia.
Kovin otollisissa olosuhteissa en siis ole sattunut lammelle menemään, mutta ihan kalaisasta paikasta kuulema on kysymys. Velipoika oli soudellut pikkuvaappuja pariin otteeseen kesällä, tuloksena kirjolohi ja siikoja.
Lampi on sen verran matala, että kalan voi periaatteessa saada mistä päin lampea tahansa. Oletettavasti kalastus kannattaa ainakin aloittaa aina siltä rannalta, jolle tuuli käy. Tuulen alapuoliselle rannalle ajautuu hyönteisiä ja kalat niiden perässä.