http://kartta.ouka.fi/Kuivasjärven isomman puolen koko eteläranta (1.) sekä Kaijonlahden itäpuolisko ja Laholaisoja (2.) ovat näin alkutalvesta kokeilemisen arvoisia alueita. Tarjolla on keskikooltaan 100+ gramman ahventa, joukossa isompaakin. Yli 300-grammaiset alkavat kuitenkin olla jo harvinaisempia. Järven haukikannan tuntien raskaampikin tärppi on mahdollinen.
Alueelle 1. on helpointa tulla Normaalikoulun rannasta (os. Kaitoväylä 7), jossa on parkkipaikkoja rannan tuntumassa ehkä viidelle autolle ja koulun pihassa tietysti enemmänkin. Kaijonlahdelle tultaessa auton voi jättää päiväkodin parkipaikalle Kullervontien päässä. Suoraan Laholaisojalle mentäessä autoja on ollut tapana jättää myös Kivisillantien ja Kaijonharjuntien risteykseen tien reunoille, joskin paikoitustila voi loppua sesonkiaikana kesken.
Huomatkaa, että alueella 2. punaisen rinkulan oikea reuna ulottuu ojan päälle: pilkintä tapahtuu todellakin Laholaisojassa, ojansuun ylittävän pyörätiesillan takana. Pilkittävää aluetta on noin 50 metrin matkalla sillasta ylöspäin, sen jälkeen oja alkaa olla jo niin matala että tasaria ei enää oikein mahdu heiluttelemaan jään ja pohjan välissä. Ojassa on ensijäillä parhaimmillaan ukkoa vieri vieressä. Kalaa voi tulla kilotolkulla yhdestä reiästä. Oma ennätysahvensaaliini (12,5 kg muutamassa tunnissa) on peräisin juuri tuolta.
Noin siis parhaina vuosina ja otollisissa oloissa. Joka vuosi todellisiin suoltojuhliin ei ole ylletty. Ojan kalatilanne taitaa riippua paljolti kesän ja syksyn vesitilanteesta. Veden ollessa korkealla (tarkoittaa Laholaisojassa vajaan metrin syvyyttä) kalaa on kuhisemalla ja keskikoko kohdallaan. Vastaavasti vähän veden aikana, heikompina vuosina on joutunut nyppimään irtokaloja mormuskalla. Tämän vuoden tilanteesta en ole kuullut.
Kuivasjärvi ja Laholaisoja ovat reheviä ja hyvin matalia. Sesonki kestää lumi- ja jäätilanteen kehittymisestä riippuen jonnekin joulun tienoille saakka. Vuodenvaiheen jälkeen kala alkaa olla tiukemmassa, ja loppukeväästä heikko happitilannekin saattaa viedä kaloilta ottihaluja.