Viime viikonloppuna, kävin tuolla Maikkoperäntiellä (salarissa) perhostelemassa. Ei minkäänlaisia kalahavaintoja. Vielä oli tulvaa jonkin verran näkymässä. Ojahan kyllä menee kesän myötä matalaksi, mutta silti kalastus kunnossa aina kesäisinkin. Viime kesä oli kyllä meko kuuma ja kohtalokkaan kuiva ojalle.
Keväisin ojasta on erittäin hankala saada yhtikäs minkään näköistä saalista. Loppu kesästä ja syksyllä on varmaan parasta harjus aikaa kärsämänojassa. Maikkoperäntieltä kannattee, kokeille sillan kohalta 20-metriä ylä virtaan, jossa on pieni suvanto, jonka keskellä on veden alla kivi. Kiven läheisyydestä kannattaa perholla kokeilla, joka kerta, kun menet maikkolassa vierailemaan, sillä siellä useasti lymyää harri. Muualle ylä-virtaan päin maikkolassa on yleensä turha mennä, käväset vain siinä suvannolla, ja siitä jatkat matkaa taakse päin ala-virtaan.
Temmesjokihan ei ole sen kummempikaan, kuin kärsämänoja. Taimenensaanti, koskesta vaatii todellista kärsivällisyyttä ja ensinnäkään, siinä melko harvoin vierailee taimen. Taimenet laskevat paljon ylempää temmesjokea, jossa se on kuulemma paljon leveämpikin. Temmesjoen taimen on kuulemma todellinen taistelija, luontaisena/erittäin uhanalaisena, se esiintyy tuolla temmesjoella, varsinkin, siitä koskesta monet kymmenet kilometrit, ylä- sekä ala-virtaankin. Taimenta ei varsinaisesti, ehkä kannate lähteä tuonne pyytämään, mutta toki elää myös pieni mahdollisuus. Temmesjoessa on myös siikaa, mutta en ole kenenkään, kuullut saavan vielä. Yleisesti ottaen kärsämänojassa on parempi kalakanta, sekä runsaampi ,kuin temmesjoessa.
No jos välttämättä haluat tietää kosken sijainnin.
Aloitetaan, matka, vaikka tervolammen sillan kohalta. Sillalta tietä ptkin siihen suuntaan, minne päin kärsämänoja laskee, eli ei järvitalon järvelle päin. Suunilleen reippaat 10 kilometrin päässä kulkee ali silta, jonka alta virtaa temmesjoki, siitä ei enää, kuin joitakin satoja metrejä eteenpäin, niin näkyy kyltti oikealle (Koskela 3>), emme silti käänny oikealle, vaan samasta kohtaa vasemmalle, jonne menee jokin pikkutie. Jätä kulkuväline siihen ja mene pellon poikki, niin olet löytänyt kosken. Taimenia kuulemma, myös koskelta-500 metriä ala-virtaan.
Pidittekö muuten, nuita siikaverkkoja tuolla valkeisjärvellä lähellä rantaa ja millä perholla saitte siikaa.
/May