Tännäan kävin taas kuivasojalla.
Ajelin pyörällä kuivasojalle, ja jätin pyöräni samaan kohtaan kuin ennenkin. Siitä, mistä ojan leveimmät kohdat loppuu aloin paiskella Inkoota. Harmillisesti kyllä heitin sen vastarannalla ja sinne myös jäi.

No ei mitään.. Vaihdoin Jak lusikan tilalle ja homma jatkuu. Ei tarvinut kaun heitellä kunnes iskee. Vähän aikaa kalan kanssa tapeltua, vedän sen rannalle. Vähän yli kiloinen pulikka. Rupean uistinta irroittamaan niin hoksaan, että ahmatti oli niellyt lusikan perukkeita myöten! Ei ollut palio muita vaihtoehtoja kuin, että henki pois.
Parikertaa kapulalla kiskaisin niskaan ja se oli siinä. Uistin irti, mikä oli muuten varsin haastava operaatio. No sain sen irti ja lähdin viemään haukea sivummalle, niin alkaa tapahtua. Otan pariaskelta, kunnes jalat vajoavat kerrasta MAASTA LÄPI! Uin nyt melkein kaulaanimöten veessä! Samassa hötäkässä sormeni painuu hauen suuhun. Heitän hauen rannalle, reppu selästä ja itse kuivalle maalle. Selekä vääntyi, ilimat lähti pihalle ja hauen hampaat repi peukalon auki. Tämä kaikki tapahtui niin nopeasti, että en muista tästä mitään muuta, kun vain vilauksen. Kyllä säikähdin, kun maa vain pettää alta!
Ajattelin, että nyt saa riittää, kun paita oli ihan mudassa ja vaatteet märkänä, ja alan tärisvin käsin laittaa vapa pussiin ja kelaa reppuun. Sitten vasta huomasin, että kylkeä jomottaa ja selkä on kipiä. Tarkistan asian ja huomaan kyljessä isoja verinaarmuja. onneksi se ei ainakaan silloin ollut kipeä. Äkkiä loputkin vermeet kasaan ja kotia äitille selittämään miksi vaatteet on mudassa ja kylki verellä.
Se monttukin oli niin syvä, että kun kokonaan mulahdin sinne, niin pohjaa ei tuntunut! Varokaa jos sinne rannoille menettä kävelemään, siellä on pettävää maata! Huonosti olisi voinut käydä, jos ei olisi montun reunat olleet kovat. Sieltä olis ollu sillon aika hankala tulla ylös. Kaiken kukkuraksi minulla oli vielä kahluuhousut jalassa, jotka menivä täyteen vettä. Nehän sillon painaa, kaikki varmasti ymmärtää.
Edit: Hauki muuten jäi sinne rannalle. Ei palio siinä tilanteessa huvittanut alkaa sen kanssa värkkäämään.
Edit2: Nyt on tuo kylki ihan musta, ja kipiä! Kivan kokoinen mustelma.