Koko päivän mittainen kalareissu takana Oijärvelle, mukana myös Joni vaimokkeensa kanssa. Infoa järvestä oli erittäin vaikea löytää, niin raapustanpa tähän vähän mitä tiedän.
Oijärvi sijaitsee n. 80 kilometriä Oulusta pohjoiseen. Helpoiten järvelle pääsee kun suuntaa Oulusta nelostietä pohjoiseen Olhavaan asti, mistä kääntyy itään päin tielle 855. Olhavalta matkaa kertyy arviolta 30 km, minkä jälkeen saakin huomata olevansa keskellä järven läpi leikkaavaa pengersiltaa. Järvi on 2000 hehtaaria suuri, eli pinta-alaa riittää muihin paikallisiin verrattuna. Vesi on humuspohjainen rehevöityneen pohjan ansiosta, mikä kannattaa ottaa huomioon ottipelejä etsiessä. Oijärvellä toteutettiinkin 2005-2007 särkikalojen "huoltokalastus", missä verkotettiin 76 tuhatta kiloa särkikalaa pois vettä rehevöittämästä. Samalla järvessä suoritettiin ruoppauksia ja venesataman sekä uimarannan rakentaminen. Syvyyttä järvessä on valitettavan vähän, syvimmillään n. 2 metriä. Jos ummikkona aikookin jäälle astella, kannattaa kairaansa varjella sen verran että kävelee ensin keskemmälle, ettei satu vahinkoja. Pohjan tasaisuuden takia ottipaikkoja voi olla joskus vaikea löytää, siksi ne pitääkin hakea muita perusniksejä käyttämällä.

Kiitos hyvän särkikalakannan Oijärvi on tunnettu suurista hauistaan, joille riittää syömistä ympäri vuoden. Oijärvestä saadaankin vuosittain hurjia haukisaaliita, missä 8 kilon louksuleuka on tavallinen tuttavuus. Pääosin pienten ahventen seassa vaeltaa kyllä varsinaisia körmyniskoja ja paikat tietävä kalastaja saakin helposti soppakalat haettua. Muita pyydykseen erehtyviä kaloja järvessä on ainakin Särki, Lahna, Kiiski, Made ja Salakka. Lahnakanta on pääosin varsin pienikokoinen (400-600g), mutta sitäkin runsaampi.
Tämänpäiväinen reissu tuotti kiitettävän saaliin: 7,6 kg hauki (pit. 104 cm - ymp. 44cm) ja n. 5kg ahventa. Ahven oli sen verran syönnillään että aikaa kului pilkin kanssa enemmän pinnan yläpuolella, kuin itse vedessä. Pystypilkin kun pudotti niin parin sekunnin päästä oli jo ahven jäällä. Valitettavasti tänään isommat (yli 150g) ahvenet jäivät reiluun kymmeneen kappaleeseen, tosin muutama niistä ylsi 300:aan grammaan. Iskukoukkuun ja särkeen erehtynyt hauki antoikin kummasti väriä päivälle, vaikkei ahvenen kalastaminen varsinaisesti kyllästyttänytkään. Ahvenkin lopetteli syöntiään kolmen jälkeen, millon päätimmekin suunnata kotiin. Syöntiä riitti pitkin päivää ja paikallisten mukaan sitä on ollut koko talven.

Reilut 80 ja vajaat 8 kiloa puhdasta komeutta.
ps. Joni laita lisää kuvia ahvenista/hauesta jos haluat. Ottipaikoista ja ottipeleistä voin tehdä tarkemman selostuksen kartalle, kunhan kokemusta kertyy vielä muutaman reissun verran.