Jokihan pilattiin täysin muutamia vuosia sitten tehdyllä "kunnostuksella" Koskiin ladottiin kaivurilla ilman minkäänlaista tolkkua kivenlohkareita. Suurin osa kutupaikoista meni tässä hommassa piloille, tästä johtuen kalakannat ovatkin romahtaneet niistä ajoista jolloin aloin kulkea joella. Ennen joesta saatiin meritaimentakin perholla ihan ottaa asti, nyt ei tosin taimenta ole näkynyt kymmeneen vuoteen. Harjuskantakin heikentenyt aikalailla.
Kantojen heikkenemisen syy löytyykin kunnostuksesta sekä itse oijärvestä, varmaan myös ojituksilla etc.on omat vaikutuksensa. Järvi pukkaa aikalailla suokuraa jokeen, varsinkin tulvaisina keväinä. Vesi onkin tämän vuoksi saanut ominaisen värityksensä, joka on viime aikoina tummentunut entisestään alkaen myös haista lämpiminä aikoina. Varsinkin harjus ei oikein tämmöisestä vedestä tykkää. Kaloissahan on selvä kuran makukin havaittavissa, tosin nykykannat eivät paljoa kestä edes maistikalan ylösottoa.
Lohi on peräisin varsin tehokkaasta istutus toiminnasta, jota harjoitettiin 90-luvun loppupuolella, jokihan kuuluu SAP projektiin. Oma kanta on hävinnyt tehokkaan verkotuksen ansiosta ja niin taitaa käydä myös tälle istutetulle kannallekkin. Sähköpyynnissä poikastiheys oli kohtalainen toiminnan alkuvaiheessa, mutta viimeaikoina kutu ei ole lohikaloilla onnistunut juuri lainkaan. Syitä mainittu edellä...
Joesta olisi saatavissa oivallinen virkistyskalastus kohde, tai sitähän se joskus on ollutkin. Harmi vaan että kiinnostus kalaston hyvinvointia kohtaan on alkuinnostuksen jälkeen romahtanut.
Ellei mitään dramaattista tällä saralla tapahdu saa joelle suuntaava kalamies viritellä tulevaisuudessa särkikala vieheitä siiman jatkoksi
