0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.
Kajaanin Perhokerho on vuokrannut Kajaaninjoen voimalaitosten välisen virta-alueen vesioikeudet kalastuksen järjestelyyn seuraavaksi viideksi vuodeksi. Jatkossa alueesta tullaan käyttämään nimeä Linnavirta.Perhokerho aloittaa kalastonhoidolliset toimet, muuttamalla kirjolohi-istutukset välittömästi Harjuksen ja Taimenen istutuksiin. Kalastoa hoidetaan poikasistukkain, sekä myös ongintakokoisilla taimenilla. Harjus on toistaiseksi rauhoitettu ja sen luontaista lisääntymistä pyritään vahvistamaan monin eri keinoin.Kalastus on kaikille maksutonta. Maksuttoman kalastusoikeuden saamiseksi, kalastaja joutuu sitoutumaan Kajaanin Perhokerhon määrittelemiin sääntöihin. Säännöillä pyritään kehittämään kalastajien ja kalastamisen kulttuuria herrasmiesmäisyyteen, saaliin kunnioittamiseen, sekä kalakantojen suojeluun. Kalastaja saa ottaa yhden ruokakalan/vrk, kunhan se ylittää kohteen taimenelle säädetyn vähimmäisalamitan, eli 50 cm. Muutoin kalat on vapautettava.Kohteen maksuttomuuden mahdollistaa Kajaanin Perhokerhon sopimat mittavat yhteistyösopimukset paikallisen ja valtakunnallisen yritystoiminnan kanssa. Yritykset haluavat näin edistää hyviä kalamiestapoja ja nuorten asiaa.Luvan saanti edellyttää mm. vuosittaiseen saaliskyselyyn vastaamisen jne.Hanke on nimenomaan suunnattu nuorille ja lapsille, sillä heillä ei monestikaan ole mahdollista matkustaa kalaan kauaksi ja rahakin voi olla esteenä. Jatkossa kalastaa voi ilmaiseksi ja keskellä kaupunkia. Sama oikeus on myös varttuneemilla kalastajilla.Kalastusta ja sääntöjen noudattamista valvoo kolme valantehnyttä kalastuksenvalvojaa. He pyrkivät opastamaan ja neuvomaan nuoria ja vanhempiakin kalastajan alkuja niihin eettisiin periaatteisiin, joita jokaisen tulisi vesillä kunnioittaa.Pyrimme kitkemään istutuksia "kyttäävän ja saalishimoisen" kulttuurin pois Kajaaninjoelta ja sitä kaipaaville olemme valmiit kippaamaan kalat kottikärryllä kotiovelle O:)Tässäpä tälläinen yleinen tietoisku asioista. Asian kehittymistä voi seurata Kajaanin Perhokerhon sivuilta.Tervetuloa kalaan Kajjjaanijoelle Renforssin hengessä ja varustettuna herrasmiesmäisyydellä ja luontoa-sekä kaloja kunnioittavalla mielellät. Kare Lappalainen, Kajaanin Perhokerho