Eikö tämä kannattaisi siirtää "kaikkea kalastuksesta" osioon?
– Kannattaisi."Parasta" kalatuulen suuntaa on mahdotonta sanoa, mikäli ei tiedetä vesistöä, ajankohtaa, kalalajia ja kalastustilannetta. Aivan karkeasti sanottuna, kalastus kannattaa yleensä aloittaa rannoilta, joille pääsee tuulemaan, ellei tuulen voimakkuus ole myrskylukemissa. Näin erityisesti silloin, mitä matalammassa kalastetaan. Suojaisella rannalla on kyllä mukavaa olla ja kalastella, mutta kalantulon kannalta se ei ole aina paras vaihtoehto.
Kun tuuli rikkoo vedenpinnan, kala on vähemmän arkaa kaikenlaisille häiriöille, kuten kalastajan liikkumiselle. Aallokko samentaa vettä, irrottaa pohjasta ravintoa ja liikuttelee pikkukaloja, mikä valpastuttaa myös lähistön petokalat. Kylmän veden aikana, erityisesti alkukeväällä, tuuli kuljettaa hieman lämpimämpää pintavettä tuulen alapuoliselle rannalle, millä voi olla sen alueen kaloja piristävä vaikutus. Jne.
Perinteisesti huonoina on pidetty pohjoisen puoleisia tuulia (luode, pohjoinen, koillinen). Merialueella tämä liittyy läheisesti siihen, että tuolloin tuuli käy maalta merelle päin. Tämä laskee vedenkorkeutta, jolloin kalat saattavat löytyä erilaisilta paikoilta kuin perinteisesti "hyvillä" etelä-lounais-länsituulilla. Toinen syy pohjoispuolen tuulten epäsuosioon saattaa löytyä yksinkertaisesti siitä, että ne liittyvät usein samalla kylmään säärintamaan. Kylmenevä vesi vaikuttaa usein kaloja passivoivasti, varsinkin jos jäähtyminen on nopeaa.
Toisaalta, pohjoistuulellakin voi saada kalaa aivan hyvin, mikäli muuta tuulta ei ole pitkään aikaan tarjolla. Kalan on pakko syödä jossain vaiheessa tuulesta riippumatta. Mielestäni kalantulossa onkin aina tärkeintä osata hakea kalaa olosuhteiden perusteella eri paikoista, sen sijaan että kalastettaisiin aina samoja paikkoja ja pistettäisiin huono kalantulo vain sen pohjoistuulen piikkiin...
-- Kaivo