Jeps, taitaa JK olla oikeassa. Nyt pitäisi saada tähän tietysti varmennus, ennenkuin alkaa kenellekään toimintaa suosittelemaan. Ettei ole sitten yllyttämässä rikokseen

MMM:n sivuilta lainattua:
"Kalastuslain mukaan yleiskalastusoikeuksiin perustuvat onginta, pilkintä ja viehekalastus ovat kiellettyjä lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikoissa.
Kalastuslain mukaan lohi- tai siikapitoisena pidetään vesistöä, jota nämä kalalajit käyttävät nousu- tai vaellustienään taikka johon niitä on merkittävissä määrin istutettu. Loheksi luetaan myös meritaimen, järvitaimen, purotaimen eli tammukka sekä kirjolohi.
TE-keskus ratkaisee tarvittaessa, onko vesistöä pidettävä lohi- tai siikapitoisena. TE-keskukset myös pitävät listaa toimialueensa lohi- ja siikapitoista vesistöistä. Samat listat löytyvät myös maa- ja metsätalousministeriön internet-sivuilla olevasta kalastuskieltoalueiden karttapalvelusta."