Päätin keväällä aloittaa vihdoinkin harppuunakalastamaan, ja välineet (poislukien märkäpuku ja räpylät) hain viikko sitten lajin harrastamiseen tarvittavaa välineistöä myyvän nettikauppa SfStoren roadtripiltä. Märkäpuvun ja räpsät sain lainaan tädin mieheltä. Mittatilausmärkkäri on tulossa Italiasta ja räpsät Virosta.

Olen käynyt sukeltelemassa kuutena päivänä, lähinnä selän laitavilla olevien saarien hiekka/kivirannoilla ahvenien ja haukien perässä. Saalista kertyi kahdella ekalla reissulla ihan mukavasti, ahvenia n. 6-7 kg, keskipaino n. 300 g ja suurin 400 g. Kaislikossa lymyilleitä haukiakin yritin ampua, mutta koska vihermakkarat osoittautuivat ahvenaisia aremmiksi vedeneläviksi ja pysyivät etäällä pohjassa kivien lomassa, osuin vasta neljäntenä päivänä 1,5-kiloiseen limatuubiin. Lisäksi "vaara-alueella" on käynyt kolme lahnaa ja n. 400 g sorva (!). Sorvaa ja yhtä lahnaa en ehtinyt ampua ja kahteen lahnaan en osunut. Eilen näin myös isoja, jopa 700-grammaisia assuja, mutta nämä isommat yksilöt pitivät etäisyyttä, joten en osunut niihin millään ja/tai 60 cm pyssyn kantama ei riittänyt. Näkyvyys on vaihdellut välillä 2-5 m (sukeltelen siis kirkasvetisellä järvellä).

Hetkeäkään en ole lajin aloittamispäätöstä katunut. Kun sukeltaa vaikkapa pohjaan kaislikon laidalle, puhaltaa hieman ilmaa ulos ja jää pohjalle makoilemaan, näkymä on mahtava – kuin olisi vedenalaisen taideteoksen keskellä: järviveden humus värjää kaiken kauniisti kullanruskeaksi, parin metrin päässä kaislojen seassa päivystää hauki, auringonvalon heijastava lahnan kylki välähtää kauempana näköetäisyyden rajamailla, ohitse ui monisatapäinen särki- ja salakkaparvi, ja hiekkapohjan ja kivikon laitavilta uiskentelee aivan nenän eteen pannukarkeiden assujen parvi ihmettelemään pohjalle laskeutunutta kummajaista. Toisinaan laitankin harppuunan hetkeksi sivuun ja vain uiskentelen kalojen mukana tiiraillen samalla maisemia.

Veden alla oppii kalojen elämästä paljon. Vaikka olen sukellellut tosiaan vasta parin päivän ajan, olen oppinut valtavasti kalojen käyttäytymisestä ja saanut vastauksen moniin mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin, kuten miksi juuri tietyllä alueella on usein ne isoimmat kalat, miksi tietty kaislikon laita antaa kalaa yleensä vain etelätuulella, miksi siltä ja siltä alueelta ei saa keskipäivällä mitään, miksi eräs paikka vaikuttaa aivan tyhjältä pilvisellä kelillä jne. jne. Analysoitavaa "dataa" kertyy lyhyessä ajassa paljon, kun veden alla pääsee hyödyntämään omia aistejaan, kuten näkö-, kuulo- ja lämpöaistia ja arvuuttelun sijasta havainnoimaan, mitä pinnan alla tapahtuu. Näin monet pitkään kalamiehen mieltä askarruttaneet syy-seuraussuhteet alkavat hahmottua hyvinkin nopeasti. Uskon, että osaan nyt kalastaa pinnan yläpuoleltakin käsin paljon paremmin kuin aikaisemmin juurikin sukeltelun ansiosta.

Fiilis on muuten mahtava, kun osut harppuunalla ensimmäistä kertaa siihen parven isoimpaan kalaan!

- eza1992