Kalapaikalla on tullut käytyä useampana kertana ja tiedän joitakin hyviä kalapaikkoja siellä.
Pilkkien monet kirjolohet/taimenet on nousseet uimarannan kohdalta tai siitä hieman sivulle, kilpailuissa tuo alue on kuitenkin ammuttu täyteen pilkkijöitä. Silloin ehkä kannattaa lähteä lähtörannasta oikealle rantaa pitkin niin kauan kun tulee nuotiopaikka vastaan, suurinpiirtein puolessa välissä oikean puoleista rantaa (syvyyskartalla on siinä kohdin 1,5m merkki). Siinä on myös väkeä pilkki kilpailujen aikana mutta sekaan varmasti mahtuu.
Yksi varma paikka mistä lähes aina pilkkien kalan tai useampia olen saanut on sähkölinjojen alla olevan matalikon reunoilta. Kilpailuissa tuo on varsin hyvä paikka kun siinä ei paljoa väkeä yleensä ole ja rannoilla kun aletaan kairaamaan niin arat kirjolohet lähtevät karkuun.
muu kala sarjaan jos haluaa osallistua niin vastakkaiselle rannalle kannattaa lähteä, sieltä itse asiassa saa kesällä heitellen hyvin kirjolohta (viimeksi seuran välisissä kisoissa sain voittoon oikeuttavat 5 kirjolohta sieltä) Mutta pilkkien en ole koskaan sieltä mitään saanut, tosin monesti pilkillä sielä en ole ollutkaan.
Imulta saa myös hyvin kirjolohta mutta tuo taisi olla pilkkikilpailu rajojen ulkopuolella???
syvyyskartta:
http://www.nic.fi/~vlkm/Skartta.htm