Lehmilampipilkki 2009
– Jo kymmenen vuotta pasurin pilkintää!
Lehmilampipilkki päätettiin järjestää muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Kisaan oli tulossa edustusta ulkomaita myöten, mutta maailmantalous pisti suunnitelmat uusiksi. Tämän vuoden erikoisuutena oli mäskäyksen salliminen ja ootto-onkien käyttö. Kuinka nämä vaikuttivat lopputulokseen? Heitettiinkö tänä vuonna avantoon ryynit vai virolaiset anisöljyt?Edellinen Lehmilampipilkki kisailtiin vuonna 2005, joka päättyi Fish kingsien joukkue-voittoon ja Team Procyonia edustavan Mikon henkilökohtaisen sarjan voittoon suurimman kalan säännöllä. Tämän jälkeen oltiinkin muutama vuosi kilpailematta, mutta näin 10-vuotisjuhlan kunniaksi kisa päätettiin jälleen kerran järjestää. Ilmoittautumisvaiheessa kisaan oli tulossa mukaan kilpailijoita aina Ukrainaa ja Norjaa myöten, mutta talouskriisi pisti suunnitelmat uusiksi. Vähitellen myös suomalaisista edustajista alkoi tulla peruutuksia kiihtyvään tahtiin, osa oli sairaalassa, osa lapsenvahtina, osa muuten vain jätti tulematta… Ilmeisesti pitkä tauko on himmentänyt tämän pilkkikisoista jaloimman merkitystä, tai sitten kisan elinkaari on vain tullut tiensä päähän. Suurin pettymys oli Ahosen puuttuminen Fish Kingsien vahvuudesta.
Testireissu lammelle lähes kuukautta aikaisemmin lupaili heikkoa saalista. Kuten pari aiempaakin vuotta, lampi tuntui jälleen olevan ”tukossa” kalojen suhteen. Parin aiemman vuoden saalis kun oli koostunut lähinnä pienistä ahvenista ja satunnaisista haukitärpeistä. Tämänkin vuoden testireissu tarjosi vain pieniä ahvenia tutuilta paikoilta, mutta kaikki särjensukuiset pitivät suunsa visusti kiinni. Edes ootto-onkiin ei särkiä löytynyt! Usein kisatilanteessa kalaa on kuitenkin tullut enemmän, ehkä juuri useamman kalastajan tuoman innostuksen ja kilpailutilanteen vuoksi. Siksi lievä odottava tunnelma oli kuitenkin valloillaan.
Aamulla jäällä oli vain 3 kilpailijaa. Säännöissä oli sallittu ootto-onkien virittäminen 30min ennen virallista starttia. Janne, Timo ja Mikko aikoivat osallistua tähän sarjaan ja kairat alkoivat surista sulan alueen ympärillä. Janne taktikoi ja vei omat onkensa ”mökin” edustalle. Päivä oli harmaa ja perinteinen lumisade muisti jälleen kastella kisailijat. Särkiä oli tarjolla muovipussillinen (Team Procyon tarjosi kaikille, josta seurasi myös historian ensimmäinen reilun pilkkijän pokaali) kaikille vapaasti käytettäväksi. Timo sekoitteli ennen starttia mäskiä, johon tuli jotain mystisiä ainesosia, kuten virolaista anisöljyä ja tavallisempia maisseja sun muita. Mäskikin oli kaikille vapaasti käytössä, joten reilun pilkkijän pokaali jaettiin sitten 3 henkilön kesken. Tunnelma oli varsin rento ja aiempien vuosien kisajännitystä ei ollut aistittavissa. Niinköhän päivä menisi pelkäksi pilkittelyksi ja ootto-onkien seuraamiseksi?
Kuva. Timo ja ryynisanko.Paria minuuttia ennen kisan alkamista Janne ja Timo kairasivat rennon tunnelman saattelemina reiät jäähän. Aiempien vuosien tapaan tästä seurasi ”kyseenalainen performanssi” –palkinto. Kun kello lopulta naksahti pykälään, oli aika aloittaa kilpailu. Kisan alkuhetkillä syötiin eväitä, valittiin pilkkejä, kaadettiin toukkia purkeista rasioihin. Kenelläkään ei tuntunut olevan kiirettä. Vähitellen pilkkejä solahteli avantoihin ja hiljaisuus laskeutui Lehmilammen ylle. Itse pohdin aikani valintaa ja päädyin kupari-hopeiseen Viimaan, jolla aiempina vuosina on kerätty mainetta ja kunniaa. Kaikki istuskelivat sulan tuntumassa pienehkönä ryppäänä. Aikaa kului, mutta mitään ei kuulunut. Sitten ensimmäinen päätti vaihtaa paikkaa, kohta toinen ja perässä kolmaskin. Sama toistui kerran, sitten kohta uudestaan ja lopulta kyyryssä kykkiviä pilkkijöitä istuskeli hyvinkin laajalla alueella sulan ympärillä. Havahduin siihen, kun vavankärki heilahti varovasti. Heti perään uusi nyky ja sitten taas pitkä hiljaisuus. Oli siellä sentään ne pikkuassut kotona, mutta kovin oli vaivaista niidenkin otti. Oli aika tehdä jokin suurempi päätös ja tällä kertaa se oli siirtyminen sinne, missä en ollut edes harjoittelukäynnillä käynyt: syvälle! Kävelin reilusti jo aiemmin syvään tehtyjen reikien ohi ja rusautin 6” avannon ja poistelin sohjot. Janne päätti kokeilla ”mökin edustan”, josta joskus aiemmin oli saatu kalaa jopa voittoisaan tahtiin. Timo kärvisteli yhä sulan tuntumassa, tosin levittäytyi vähitellen kohti lahnapaikkoja. Vaihdoin pilkiksi Nilsun pystypilkin. Sama hiljaisuus jatkui tämänkin reiän äärellä uudella pilkillä. Pari houkutusnykyä lisää ja odottelua, kunnes yhtäkkiä terävä nykäys. Vastanykäisy oli pahasti myöhässä, joten toiveikasta odottelua lisää. Pari heilautusta ja lopulta pilkki piti kehiä ylös tarkistettavaksi. Toukka oli luisunut pitkälle koukunvarren mutkaan. Asettelin sen paikoilleen ja pilkki takaisin avantoon. Heti samanlainen terävä nykäisy ja tällä kertaa kala jäi kuin jäikin kiinni! Pasuri! Peli auki! En vaivautunut ottamaan riskejä haarukoimalla, joten käsien huitominen paljasti saaliini. Jouduin myöntämään ”pasuri”, ja sain samalla ensimmäisen pasurin palkinnon. Reikä kuitenkin hyytyi heti alkuunsa. Timo hinasi ahkiossa kulkevan pilkkiasemansa lähettyville ja porasi reiän. Oli kuulemma mäskitellyt muutamia avantoja sulan ympäriltä, jos vaikka se houkuttelisi kaloja paikalle. Itselläni vavankärki heilahti jälleen, mutta saaliina oli vain pieni ahven. Pienokainen sai pian kaverikseen toisen raitapaidan, jonka jälkeen alkuhetkien syvä hiljaisuus laskeutui jälleen lammen ylle.
Kului tovi, kunnes Timo yhtäkkiä kehi jäälle pasurin. Heti perään tuli toinekin pasuri, joten kilpailun johtopaikka vaihtui. Jannekin löntysteli takaisin lähemmäs lähtöpaikkaa, koska siellä näkyi kalaa tulevan, vaikkakin hyvin hitaasti. Kairasin uuden reiän, yhä syvään mutta siltikin hivenen lahnapaikkojen suuntaan. Reikä oli kuten edellinenkin, heti alkuun tuli pasuri. Tätä ei vaan kukaan huomannut, joten sujautin kalan pussiin sen suuremmin elehtimättä. Pian tuli taas yksi, mutta tällä kertaa minua vakoiltiin ja kala nähtiin. Se ei silti johtanut lokkien saapumiseen avannolle, vaan sain istuskella rauhassa. Yhtäkkiä Janne juoksee kulkuset vinkuen ohi ja sen suuremmin kommentoimatta katosi takavasempaan. Oli pakko siirtää katse pois vavankärjestä ja katsoa, mistä oli kyse. Yksi ootto-onkien lippu oli noussut pystyyn. Nappasin nostokoukun mukaan ja juoksin perässä katsomaan, kuinka väsytyksessä käy.
Hauki ei pistänyt kovin paljoa vastaan, joten ajatuksena oli että perinteinen puolikiloinen sieltä nousee jäälle. Hauki suostui tulemaan putkeenkin ihan hyvin, mutta sitten syöttikala naksahti sen leuoista irti. Hauki jäi sätkimään putken suulle, jolloin päätin antaa sille koukkua. Janne kielsi sen ja sanoi ottavansa sen käsin ja onnistuikin siinä. Hauki oli n. kilon painoinen, ihan mukava syömäkala. Jätin Jannen säätämään lippuonkeaan uuteen pyyntiin ja palasin takaisin avannolle. Timo käveli edustalla ohi ja ihan vain kiusallani paljastin saaliini: ”Et muuten johda enää, mulla on 3 pasuria”. Aiempina vuosina tuo olisi herättänyt välittömästi pientä närää, mutta tänä vuonna näemmä ei. Timo tosin kairasi uuden reiän ja sai siitä muutaman pasurin putkeen ylös ja siirtyi kaikessa hiljaisuudessa takaisin johtoon. Samalla taskussa alkoi surista ja piipittää. Jollain oli asiaa! En ollut huomannut laittaa puhelinta mykäksi, vaikka se on ollut tapana aina ennen kilpailuja tehdä. Vesku siellä soitteli ja ilmoitti olevansa eksyksissä. Koitin antaa ajo-ohjeita perille parhaani mukaan, mutta aika reilusti antoi tasoitusta tuolla myöhästymisellä. Pian tämän jälkeen alkoi näkyä myös vaappumista parkkipaikan suunnalta. Harri oli ratkaisevasti myöhässä, mutta saapui kuitenkin paikalle. Muut varusteet miehellä oli, mutta pilkkipönttö ja vavat olivat hukassa. Istuimena toimi pulkka ja lainavavan se sai minulta. Vavaksi annoin suht jämäkän pelin, koska en halunnut haukien aiheuttavan tappioita. Muut vavat olivat lähinnä ohuilla siimoilla varustettuja haarukkavapoja ja morrivapoja, joita en mielelläni lainannut kellekään. Pilkiksi tarjosin Kuusamon jazzin, jolla Janne oli aiempina vuosina saanut ihan kohtalaisesti saalista. Pian tämän jälkeen sain omat siimani sotkuun pahemman kerran huolimattoman kehimisen seurauksena ja puukko viuhui lumisateen keskellä.
Kuva. Jannen hauki ja kateudesta vihertävä Harri.Kalat pitivät suunsa sinnikkäästi kiinni. Kävin kairailemassa lammen keskelle pari reikää, sieltä mökin lähettyville, sieltä matalaan, mistä Team Peltihippo kiskoi muinaisina vuosina assua runsaasti. Siitä vaihdoin parin kisan takaiseen paikkaan, josta nousi useita puolikiloisia lahnoja. Tyhjää kaikista. Palailin hitaasti takaisin sulan lähettyville, jossa muut yhä sinnikkäästi istuskelivat. Timo oli saanut pari ahventa ja Jannekin oli pasuritilinsä avannut. Kävin läpi muutamia pilkkejä ja jopa morrittelin, mutta suurempia elämyksiä eivät kalat minulle tarjonneet.
Parkkipaikan suunnasta näkyi vaappumista. Vesku oli lopultakin osannut perille asti ja lonni kohti sulan reunaa. Yllätysvetona se meni ainoana sulan matalalle puolelle ja mitään sanomatta porasi sinne reiän. Harri vaihtoi oman paikkansa syvään, mutta sulansuuntaisesti. Tuolla suunnalla olin itsekin jo käynyt tekemässä reikiä ilman tulosta, joten mitään suurempaa paniikkia tuo liikehdintä ei herättänyt. Timo oli selvässä johdossa yli viidellä pasurillaan, itselläni oli yhä 3 pasuria ainoastaan. Seuraava reikä Timon lähettyville kavensi tilannetta yhdellä pasurilla, mutta sitä seuraava kala olikin taas ahven. Ilmoille kajahti pieni hillitty kirous väärän lajin johdosta. Alkoi tuntua siltä, että kyllä tämän kisan voitto olisi siltikin tavoittelemisen arvoinen, vaikka väkeä olikin vähemmän ja Ahosen naama ei heilunut jäälakeuksilla tällä kertaa. Kisatunnelman nousu taisi tarttua myös muihin vähitellen, koska saatujen kalojen piilottelua, selän kääntämistä ja muuta salamyhkäistä toimintaa esiintyi selvästi alkua enemmän.
Harri kairasi toisen reiän syvään veteen ja asettui pulkkaansa istumaan. Ketään ei kiinnostanut suuremmin, koska tuolla suunnalla ei ollut kaloja juuri näkynyt. Kisa alkoi lähestyä puoliväliään. Saalis tulisi olemaan tänä vuonna ilmeisen mitätön. Veskulla haarukkavapa pyöri tasaiseen tahtiin, mutta vuoden vakoilija – Timo – sanoi että se saa vain särkeä ja ahventa. Niiden sarjojen voitto olisi todennäköisesti selvillä, kuten myös painavimman kalapussin voittaja, Janne hauellaan. Pasurisarja sai kuitenkin äkkinosteen, kun Harri sai kaksi pasuria putkessa ylös jäälle. Ensin apajille meni Timo, sitten minä ja lopulta Jannekin. Vesku jäi aloilleen, mutta muuten hyvin aiemmilta vuosilta tuttu sumpussa pilkkiminen alkoi. Alkuun pasureita tuli tasaista tahtia jokaiselle, Timolle ehkä hivenen enemmän kuin muille. Tämän vuoksi siirryin itse Timon ja Harrin väliselle osalle, jolloin kalantulo loppui Harrilla kokonaan. Timon reikäkin oli ehtymässä, mutta minulla söi hyvin. Timo kairasi minun toiselle sivustalle uuden reiän ja samassa minun syönti loppui ja Timolla alkoi kalaa nousta. Sain itse ehkä 5 pasuria, kun Timo ehti nostamaan lähemmäs 10 kalaa. Voittaja alkoi olla selvillä. Ero kasvoi silmissä, eikä mitään tuntunut olevan tehtävissä.
