Oheisessa on selitetty hieman uudistunutta toimittajuutta ja siihen liittyviä virkoja. Toimittaja paikkoja on siis 10 tarjolla, joista kaksi on täytetty automaattisesti Kalapedian vanhoille toimittajille. Vapaita paikkoja on siis 8 kappaletta.
Toimittajien virat voidaan jakaa kolmeen ryhmään se mukaan, miten toimittajan hommat jakautuvat. Kaksi toimittajaa työskentelee ainoastaan Kalapedian puolella ja kaksi toimittajaa vain Uutispuolella. Jäljelle jäävät neljä toimittajan hommaa toimivat molemmissa paikoissa ja päättävät itse siis kumpaa tekevät milloinkin.
Sitten niihin virkoihin..
Virat 1-2 ovat Kalapediaan liittyviä.Toimittajien hommaan kuuluu ensisijaisesti uusien artikkeleiden tekeminen ja kuvien etsiminen. Virat 3-4 ovat Uutistoimitukseen liittyviä.Toimittajien hommaan kuuluu ensisijaisesti uutisten ja tiedonjyvien lisääminen.Virat 5-8 ovat ns. sekavirkojaToimittajien hommaan kuuluu edellä mainittuja hommia, poikkeuksena että ko. toimittajat saavat itse valita kummalla puolella ovat milloinkin. Ajattelimme järjestää infotilaisuuksia noihin virkoihin liittyen. Niissä käydään läpi virkoihin liittyviä asioita ja mm. Kalapedian ja Uutistoiminnon käyttämisestä.
Ajankohdista sen verran, että niitä aletaan pitää uudenvuoden jälkeen. Niistä tiedotetaan sitten lähemmällä tarkemmin. ”kursseja” pidetään viikonloppuisin ja vetäjästä riippuen niiden kesto vaihtelee. Pyritään kuitenkin siihen, että ne olisivat mahd. lyhyitä ja tehokkaita. Infoihin saavat tulla kaikki, joita ko. aiheet kiinnostavat.
Kurssi Kurssin aihe Kurssin pitäjä AjankohtaKal 1.1 Kalapedian käyttämisen alkeet Cpt Miller
Kal 1.2 Kalapedian käyttämisen alkeet Kala erkki
Kal 2.1 Kalapedian tekniikan hallitseminen Cpt Miller
Kal 2.2 Kalapedian tekniikan hallitseminen Kala erkki
Kal 3.1 Kalapedian koodien alkeet Cpt Miller
Kal 3.2 Kalapedian koodien alkeet Kala erkki
Uut 1.1 Uutistoiminnon alkeet Timpe
Uut 1.2 Uutistoiminnon alkeet Timpe
Rohkeasti vain hakemuksia tulemaan! Ja jos on kysyttävää niin kysykää ihmeessä.
