Morjens,
Hyviä ideoita. Olen noista muutamasta muutoksesta samaa mieltä ja muutamasta eri mieltä.
Samaa mieltä:
-Fishing in Finland tulee heittää hiiteen, koska ei ne ulkomaalaiset sinne tunnu löytävän
-Tiimin voisi kyllä yhdistää tuohon Kommentteja ja parannusehdotuksia-osioon
Eri mieltä:
-Metsastys.com on oma erillinen sivunsa ja sen keskustelut ovat omalla keskustelupalstallaan
-En lähtisi noita muita yhdistelemään, koska yksilöllinen alue mahdollistaa kuitenkin kyseisestä aiheesta käytävän tasokkaan keskustelun. En usko että esimerkiksi huippuperhonsitojat haluaisivat keskustella alueellaan jos keskustelujen seassa on aiheita pilkkikopin rakentamisesta ja sivuplaanarin veistämisestä. Tavoitteenamme on parantaa keskustelujen ammattimaisuutta ja siksi tarvimme alojen erikoisosaajia keskustelemaan keskenään. Sen vuoksi näen tärkeäksi pyhittää tärkeille asioille omat alueensa.
Myös tavallinen ensikertalainen jää foorumille helpommin kun etsimänsä aiheen vierestä löytyy muita vastaavaa asiaa käsitteleviä aiheita. Kohdennus on nykypäivän sana ja laajemmalla aluevalikoimalla saamme aktiiveja kohtaamaan toisensa helpommin ja ihmisiä löytämään haluamansa. Olemme kuitenkin suuri foorumi ja meillä tuo alueiden kirjo ei aiheuta pulaa onneksi viesteistä niissä.
Pidetään huoli ettei noita liikaa tule ja tämän enempää alueita en näe missään nimessä järkeväksi laittaa, vaikka monilla foorumeilla on niitä enemmänkin kuin meillä nyt.