Mielestäni ajatuksesi on ihan hyvä sinänsä, mutta mielestäni yhden kalastusmuodon nostaminen muiden yläpuolelle ei olisi ollut oikein, koska kuvien aihepiiriä ei rajattu kisaohjeissa etukäteen (kalastajan näkyminen kuvassa oli vain suositus). En myöskään näe mielekkäänä C&R-kalastuksen suosimista jatkossakaan, sillä suurin osa kalastajista kalastaa - ainakin toistaiseksi - saadakseen elämyksien lisäksi myös saalista, ruokaa pöytään. Mahdolliset jatkossa järjestettävät kilpailut voisi kyllä jakaa kategorioihin, joista C&R-kalastus voisi olla yksi.
Millä perusteella kuvien katsoja voi olettaa, että nuo hiekkapönökuvien kalatkin vapautetaan? Mielestäni vastuu tästä ei ole niinkään kilpailun järjestäjällä, vaan kuvien katsojalla. Katsojahan sen kuvan tulkitsee. Jos katsoja olettaa, että hiekalla makaava kala vapautetaan, vaikka niin ei kuvan yhteydessä mainita, niin virheen tekee silloin katsoja, eikä kuvan ottaja tai kilpailun järjestäjä. Viime kädessä vastuu oikean vapautusmenetelmän opettelusta on kuitenkin kalastajalla itsellään.
- Esa