Ennen kutua haukinaaras on suhteellisen helposti erotettavissa koiraasta ulkomuodon perustella. Turvonnut olemus kertoo siitä, että kalan painosta voi tuolloin olla yli 20% mätiä. Turvotus keväällä voi toki kertoa siitäkin että kutu on jo takana ja tankkausjakso on alkanut, mutta tätä asiaa voi yrittää päätellä paitsi kalastamalla, myös kalenterin ja vedenlämpöjen avulla. Hauki kutee, kun vesi kutupaikoilla saavuttaa +7°C lämpötilan, ja kutu alkaa olla ohi sisävesillä ja Keski-Suomen korkeudella "normaalikeväinä" joskus toukokuun puolivälin-kolmannen viikon paikkeilla. Mitä ulommaksi merellä ja mitä pohjoisemmaksi vesistöstä riippumatta mennään, sitä hitaammin vedet lämpenevät ja sitä myöhemmin kutukin alkaa ja loppuu. Pikkuhauet kutevat myös kaikkialla ennemmin kuin isot.
Kudun ulkopuolella sukupuolten tunnistaminen on vaikeampaa. Jos saa metrisen hauen, se on hyvin todennäköisesti naaras, sillä koirashauista varsin harvat ylittävät 5 kg rajan ja suurin osa on alle kolmekiloisia. Peruskaloista eroja ei näe mielestäni muuten kuin perkaamalla kalan. Jos jollakin on tunnistamisvinkkejä, niitä otetaan mielenkiinnolla vastaan.
Hauen väritys vaihtelee paljon vesistöstä riippuen, joten sukupuoli ei selviä sitä tarkastelemalla. Tumman suolammen ja kirkkaan meriveden hauki näyttävät varsin erilaisilta. Samastakin vesistöstä voi saada eri sävyisiä kaloja riippuen mm. siitä, minkä värinen vesi ja pohja on sillä alueella, jolla ne ovat viime aikoina oleilleet. Hauki pystyy tummentamaan tai vaalentamaan väritystään kuten ahvenkin.
--pikeye