Viime vuonna kerran käytiin kolmen hengen porukalla. Ite sain 2 haukea ja kaikki saimme myös muutamia ahvenia. Koskessa näkyi jatkuvasti pieniä, ehkä noin 10-20 cm harjuksia, mutta eivätpä olleet vieheistä kiinnostuneita. Kalastusliikkeestä kun kysyttiin, niin heidän mukaansa koski olisi vielä istukuksen alainen, toisin kuitenkin oli.
Päivän lopuksi koskelle nimittäin saapui kalastuksenvalvoja, jonka kanssa sitten hetken juteltiin. Hänen mukaansa viimeiseen 4 vuoteen ei kirjolohia/taimenia oltu paikkaan istutettu. Syynä kuulemma se, että kalat eivät juurikaan koskialueella viihtyneet, vaan siirtyivät samantien järven puolelle, jonka takia istuttaminen ei juurikaan kannata. Harjuksia kuulemma oli koskessa ollut jo kauan ihan hyvissä määrin, niin kuin itsekin olimme huomanneet.
Paikkana koski oli kuitenkin mukavan rauhallinen ja helposti kalastettava, mutta kalat vain puuttuivat...