Morjes, tuli käytyä tossa 4.2 (to) ekaa kertaa tutustumassa lokinlampiin. Jäällä oltiin puol ysistä puol kolmeen asti, pilkittiin kaverin kanssa lätkillä, liitseillä, morreilla ja tasurilla eikä mihinkään niistä saatu yhtään tärppiä. Eka tapahtuma oli puol 11 aikaan kun toisen ootto-ongen lippu nous pystyy ja juostiin tulen teosta kattomaan ja tyhjähän se tietysti oli. Palloa oli kulettanu joku muutaman metrin. Seuraava tilanne oli puolilta päivin kun itse oltiin vähän eri kohdassa käsipilkeillä pyytämässä ja huomattiin että lippu oli noussut ja juostiin paikalle niin pari kertaa tuntu kalan potku ja sitten se pyöräytti siiman johonki karahkaan kun ei lähtenyt millään irti, joutu lopulta vetämään väkisin poikki. Alko siinä vaiheessa jo olee mieli vähä maassa, että näinkö jää munat pataa molemmilla. Onneks kahden aikaan joku rohkea uskalti käydä pallon noutamassa ja lippua taas heiluteltiin. Tällä kertaa kala oli hyvin kiinni ja virkeä siiman päässä. Muutamien syöksyjen jälkeen kala suostu avantoon ja komea kalahan sieltä tuli. Painoa oli 1.7kg, ehjä ja hyvä lihanen fisu. Se olikin sitten reissun ainut kala joka jäälle saatiin.
Vähän huono maku jäi päivästä kun ei tilanteita käsipilkkeihin tullut ollenkaan, mutta siitä ei voi syyttää paikkaa, eikä istutuksia ainakaan. Se kun ei syö nii ei syö.
Onneks saatiin sentään yksi hyvä kala, niin jaksaa ens kerralla lähteä uudestaan. Kun tuota matkaa tulee Joensuusta kuitenki 125km niin ei viitti ihan joka vkloppu ajella, varsinkaan jos ekallakin jää kalat kokonaan saamatta.
Pikkasen vois palautetta antaa nuotiopaikasta joka on siinä niemessä. Puut oli ihan lumisia ja tietenki päältä märkiä ja meni pitkää ennen kun sain minkäänlaista hiillosta aikaseks. Eikä se ite nuotiopaikkakaan kovin kummonen ollu, turha on ainakaan lämmittelemään siihen tulla kun ei ole minkäänlaista tuulen suojaa.
Mutta muuten kerrassaa mahtava paikka, täytyy ihan ens kesänä lähteä kokeilemaan virveliä ja perhoa sinne, sen verran mukavalta paikka tuntu.