Laitetaanpas nyt jatkoksi omatkin kokemukset Kyyveden tilanteesta. Kesäkalastus on itsellä ollut aika olematonta kyyvedellä, mutta talvella kalastus on ollut paikoin hyvinkin kiivasta. Viimeksi tällä viikolla kävin parissa tunnissa repimässä n. 3 kiloa kalaa. Läheltä Kapustasalmen siltaa yhdestä reiästä. Takavuosien kisoja oli joka vuosi, ja tuli niissä itsekin aina käytyä hyvällä menestyksellä. Silloin parhaat paikat olivat eteläpuolella siltaa saarien ympärillä. Kaloja oli voittajalla yleensä n. 7-8 kiloa. Isommat ahvenet on harvinaisempia, mutta jos kohdalle osuu niin vaaka heilahtaa iloisesti. Ottiväreinä näin keväällä tuntuu sininen/kultamorri olevan lyömätön peli. Kevätkeleillä kirkas uiva pilkki on vakiovaruste.
Talvella oikealla näkyvien saarten takana pimeimpään aikaan, kun vain tosijermut ovat liikkeellä on ihan ok paikka. Oikeimman puolimmaisen saaren takana n. 100m päästä rannasta on isäukon pilkkien testauspätkä. Kuulemma varsinainen ahventen talvipesä. Oon siellä useamman kerran käynyt itsekin, ja tiukat kamppailut on ollut.
Kyyvedessä on myös erittäin kalaisia latvavesiä, joissa on tullut kalasteltua jo vuosikymmeniä. Nykälään päin mennessä on todella kuumia ottialueita näin kevätjäillä, mutta jätetään niiden paljastaminen myöhempään ajankohtaan. Aiemmin pilkkikisoja oli enemmän mm. Nykälässä ja Haukivuoressa, mutta nykyään on vähemmän. Kangasniemessä Puulavedellä on aktiivisemmin yleisiä pilkkikisoja, mm. iltapilkkikisat tiistaisin näin keväällä.