Nostetaanpa tällanen vanha aihe esiin kun ei kukaan vähään aikaan kirjoitellut. Kyseessähän on varsin iso järvi, joten uskon, että kävijöitä on enemmänkin kuin ne jotka ovat jo näihin Puula-aiheisiin kirjoitellut.
Eli jonkin sortin vinkkejä kaivattaisiin kyseiselle järvelle. Ottiväriä, viehemerkkiä, yms. Myös saaliita olisi kiva kuulla, että mitä sieltä on noussut. Tuon uistelumatkat.comin sivuilla vierailinkin ja voi vain sanoa, että joko on kaupan kalatiski ollut kovassa rasituksessa tai sitten Puulassa on oikeasti noita hienoja lohikaloja ja vielä melko isoja. 2002 vuonna oli vissiinkin noussut joku oikein kunnon jätti Puulasta? Onko jollain asiasta enemmän tietoa.
Mitä itse osaan järvestä sanoa? No en paljoakaan, kun ei ole kuin parin vuoden kokemus. Kaikesta huolimatta Puulan vedessä on käynyt omasta pakistani jo liki 100 eriväristä ja näköistä uistinta. Saaliit ei ole mitään ihmeellisiä. Muutamia parin kilon haukia, joitain pikkuahvenia, mutta ei yhtään jalokalaa!
Niitä olen siellä kuitenkin enimmäkseen yrittänyt. Appiukko, joka puolestaan on verkoilla kalastanut siellä jo vuosia, on saanutkin sieltä jo jotain. Jopa lohikaloja.
Nii jaa, että missä päin kalastan? Pääasiassa siinä Karttuunselän tienoilla. Ajankohta? Sulan veden aikana keväästä syksyyn.
Lisää vinkkejä kaivataan...