Viehevalinta hauen heittokalastuksessa
Viehetyypit
Markkinoilla on viehetyyppejä, joiden uintiliike syntyy jo suorakelauksella eivätkä ne siis periaatteessa vaadi välttämättä erityisiä uittokikkoja kalastaakseen. Näitä ovat vaaput joissa on uintilevy, lusikat, lipat sekä ns. haaralippajigit (spinnerbaitit). Lisäksi on joukko vieheitä, joiden uintiliike syntyy kelausrytmin muutoksilla tai vavalla nykien. Näitä ovat esim. jerkit, pintavaaput, jigit ja viime vuosina yleistyneet kumiset pehmovieheet (esim. suspijigi), joissa voi olla piirteitä sekä jigeistä että vaapuista.
Tunnettuja viehemerkkejä
Suomessa paljon käytetyistä ja siksi yleisesti saatavilla olevista haukivaapuista mainittakoon Nils Master Invincible ja Rapalan monet eri mallit, kuten Magnum, Jointed, Super Shad Rap ja Original. Varsinkin merialueella käytetään myös ruotsalaista Zaltia, Fladen Conrad Salmonia sekä amerikkalaista Bomber Long "A":ta, jotka kalastavat toki sisävesilläkin. Lusikkauistimissa kestosuosikkeja ovat mm. kotimaiset Bete Krokodil, Utö ja Turku Spoon, Kuusamo Räsänen ja Professor monena eri mallina. Jonkin verran varsinkin merellä käytetään myös solakampia lusikoita, joita on perinteisesti totuttu heittämään meritaimenelle. Näitä ovat mm. Luhr Jensen Krokodil ja Kulpkrokodil. Vesikasvuston seassa pärjäävistä ruohosuojatuista vieheistä markkinajohtaja on lusikka Rapala Minnow Spoon. Lippauistimista suosittuja merkkejä ovat peruslipoista mm. Meppsit, Rapala/Blue Fox Vibrax, Calico Cat ja Abu Reflex, kaikki melko reilun kokoisina. Varsinkin sisävesillä jonkinasteista suosiota nautti myös kotimainen Bete Lotto. Näiden lisäksi käytetään myös ns. painopäälippoja, joista tarkemmin jäljempänä. Tunnetuin esimerkki näistä on Abu Mörrum Spinnaren.
Viime vuosina yleistyneistä kokokumisista "pehmovieheistä" suursuosikki on nimihirviö Storm Suspending WildEye Swimbait, tuttavallisemmin "suspijigi". Nykyään suursuosiossa olevan jerkkikalastuksen paljon käytettyjä merkkejä ovat mm. Buster Jerk, Salmo Slider ja Manta. Näiden lisäksi on monia pienempien viehepajojen valmistamia jerkkejä, myös kotimaisia.
Edellisten lisäksi markkinoilla on tietysti lukematon määrä erilaisia vieheitä, joita kaikkia voidaan käyttää hauenkalastuksessa tuloksellisesti. "Parasta" viehettä ei siis voida määritellä etukäteen, vaan viehevalinta on järkevää tehdä vesillä tilannekohtaisesti. Seuraavassa käyn läpi asioita, joita viehepakin äärellä olisi hyvä ottaa huomioon.
Olosuhteet kalapaikalla
Saaliinsaannin kannalta on yleensä oleellista, että viehe saadaan uitettaessa kulkemaan lähellä pohjaa - mitä suuremman osan kelausmatkasta tämä onnistuu, sitä parempi. Varsinkin heikommalla otilla sekä kylmän veden aikana kala harvemmin nousee pohjasta hakeakseen liian ylhäällä kulkevan vieheen. Joka heittopaikalla valitaan siis uistinpakista ne vieheet, jotka uivat sopivalla syvyydellä. Opettele tuntemaan omien vieheidesi uintisyvyydet ainakin suurin piirtein! Suurin osa haukivieheistä ui virittämättöminä ja normaalikelauksella noin 1 – 3 metrin syvyydellä, joten tätä matalammissa ja syvemmissä paikoissa sopivien vieheiden löytäminen voi olla joskus hieman ongelmallista.
Uintisyvyyden ohella haukivieheeltä vaaditaan joskus muitakin ominaisuuksia, jotta kalastus olisi tuloksellista. Tyypillinen esimerkki vesiltä on runsas vesikasvillisuus, joka pahimmillaan rajoittaa käyttökelpoisten vieheiden määrää melkoisesti. Ruohosuojatut vieheet ovatkin varsinkin sisävesihauestajalle "pakollisia". Huonoimmin rehujen seassa selviävät monikoukkuiset vaaput ja jerkit, joiden ominta käyttöaluetta ovatkin kasvustojen reuna-alueet ja selvä avovesi.
Sääoloista kova sivu- ja vastatuuli voivat vaikuttaa viehevalintaan. Kokoonsa nähden painavat ja solakat vieheet, kuten lusikat, ovat tuulikeleillä vaappuja helppoheittoisempia. Nykyisin on onneksi saatavilla myös hyväheittoisia vaappuja, joiden sisällä on eräänlainen painonsiirtosysteemi vakauttamassa vieheen lentoasentoa.
Oman haasteensa kalastukselle asettaa hyvin samea vesi. Kun hauki ei näe kuonoaan pidemmälle, sen on helpompaa paikallistaa viehe joka etenee vedessä "kuuluvasti". Sameassa vedessä ovat käyttökelpoisia voimakasuintiset vieheet, kuten moniosaiset vaaput, ohutpeltiset leveät lusikat sekä kookkaat lipat. Vaapuissa ja jerkeissä voi olla räminäkuulia ääntä pitämässä. Vieheen kokoa voi hieman kasvattaa totutusta.
Vieheen erottumista parantaa myös näkyvä väritys. Väreistä lisää jäljempänä.
Veden lämpötila ja vieheen uitto
Kala on vaihtolämpöinen eläin, jonka aktiivisuus riippuu suuresti veden lämpötilasta. Kylmässä vedessä kala on liikkeissään hitaampi kuin lämpimässä, mikä on hyvä ottaa huomioon viehevalinnoissakin. Käytä alkukeväällä sekä loppusyksyllä – talvella vieheitä, joiden uintiliike on rauhallinen ja syntyy jo hitaalla kelauksella. Pohjan tuntumasta kalastaminen on vielä tärkeämpää kuin kesällä, koska kylmänkankea kala ei mielellään nouse pohjasta liian ylhäällä kiitävän vieheen perään. Näistä syistä kesällä hyvin toimivat vieheet, kuten vilkasliikkeiset kelluvat vaaput, voimakkaasti puikkelehtivat lusikat ja pintauintiset lipat eivät kalasta kylmässä vedessä parhaalla mahdollisella tavalla. Pohjan tuntumassa hi-taas-ti uittamiseen sopivat kelluvat vaaput, jotka painotetaan syvyytensä säilyttäviksi (suspending) tai hitaasti uppoaviksi. Käyttökelpoisia vieheitä ovat myös perinteiset kalan- ja toukanmalliset painopääjigit, varsinkin kun syvyyttä alkaa olla metritolkulla. Niiden paino valitaan kalapaikan syvyyden mukaan siten, että niillä saadaan uitossa juuri ja juuri kosketus pohjaan. Liian raskaalla jigillä uittamisesta tulee turhan nopeaa tempomista. Monet jerkit ovat myös käyttökelpoisia kylmän kauden vieheitä, koska niitä voi uittaa hitaasti ja pysäytellen.
Veden lämpötilaan liittyy myös yleinen kelausnopeus. On ymmärrettävää, että kylmässä vedessä haukea tulee yleensä parhaiten hitaalla kelauksella. Veden lämmetessä nopeutta voi kasvattaa. Kesällä viehettä voi joskus kokeilla kelata niin nopeaa kuin sen uintiliike sallii: hauki saa halutessaan nopeastikin uitetun vieheen helposti kiinni. Hyvin hidas kelaus voi olla toki kesälläkin joskus tehokeino, mutta yleisesti uitto saa olla lämpimässä vedessä melko nopeaa.
Jääkylmässä vedessä vieheen hidas, epäsäännöllinen uitto palkittiin mukavan kalan muodossa. Pilvisellä säällä kala kelpuutti varsin tumman vieheen. Vähän myöhemmin, auringon alkaessa paistaa ottiväri vaihtui vaaleammaksi.
Yleisen kelausnopeuden huomioimisen lisäksi vieheen uittorytmiä kannattaa vaihdella joka kelauksen aikana, vaikka kyseessä olisi viehe joka ui pelkällä suorakelauksellakin. Kun katsoo vedessä olevia pikkukaloja, huomaa että ne eivät suinkaan ui suoraviivaisesti, vaan pysähtelevät ja vaihtelevat suuntaansa tämän tästä. Viehekin kalastaa paremmin, kun yksitoikkoisen veivauksen sijasta kelausta kiihdytellään ja hidastellaan. Erityisen tärkeää on mahduttaa joka kelaukseen myös useita lyhyitä pysäytyksiä. Hauki iskee usein juuri pysäytyksessä tai välittömästi sen jälkeen, kun uistin lähtee taas liikkeelle. Viimeinen pysäytys kannattaa tehdä silloin, kun viehe on tulossa jo lähellä kalastajaa: viehettä seuraillut hauki voidaan saada iskemään vielä silloinkin, kun siimaa on ulkona vavankärjestä enää muutama metri. Kelausta pysäyttelemällä on myös mahdollista pitää uppoavat vieheet pohjan läheisyydessä paremmin kuin tauotta kelaamalla. Uskoisin myös, että jerkkien teho perustuu paljolti siihen, että niitä uitetaan epäsäännöllisen nykivästi. Ainoastaan tavallisia lippauistimia käytettäessä vieheen pysäyttely ei ole kannattavaa, koska tällöin lipan pyöriminen loppuu ja viehe lakkaa houkuttamasta kalaa. Näiden lippojen uittaminen tulisikin hoitaa lähinnä kelausnopeutta vaihtelemalla.
Markkinoilla on kuitenkin tarjolla muutamia ns. painopäälippoja. Peruslipoista poiketen niiden paino-osa on vieheen pyörivän lehden etupuolella. Painopäälippa ei lopeta pyörimistään vajotuksessakaan, ja riittävän raskaalla mallilla voi kalastaa tarvittaessa huomattavasti perulippoja syvemmältä.
Vieheen uiton elävöittämisen voi hoitaa kelauksen sijasta yhtä hyvin myös vavalla nykien. Jotkut hoitavat uittamisen sekä kelalla että vavalla. Kokeile ja valitse itse, millainen "käsiala" sopii sinulle parhaiten.
Vieheen koko
Haukea on mahdollista saada hyvin monenkokoisilla vieheillä. Tässä artikkelissa keskitytään perushauen pyyntiin, joten suurimmat haukivieheet voidaan jättää tässä käsittelemättä. Vaikka pikkuhauki voi iskeä ahneimmillaan jopa lähes itsensä mittaiseen vieheeseen, kalastus on kuitenkin tuloksekkaampaa kohtuullisen kokoisilla vieheillä.
Käyttökelpoisia ovat noin 10 - 40 gramman lusikat, nro 2 - 5 lipat sekä 7 - 15 cm vaaput, jerkit, jigit ja muiden viehetyyppien edustajat. Tämän kokoluokan vieheiden uintisyvyys on perushauen olinpaikoille sopiva, ja kooltaan nämä vieheet ovat myös helposti heitettävissä useimmilla vavoilla. Ainoastaan kokoskaalan yläpään vaaput ja jerkit saattavat olla tavalliselle virvelille ylipainoisia.
Haukivieheen kokovalintaa voi miettiä myös sen mukaan, minkä kokoista kalaa ollaan tavoittelemassa. Esim. vaapuista, jerkeistä ja lusikoista puhuttaessa sopiva vieheen mitta on noin hauen pään mitta tai 2/3 siitä. Hauen pään mitta on puolestaan noin 1/4 kalan ruumiinmitasta. Jos esimerkiksi reilun kilon painoisen ja noin 60-senttisen hauen vatsasta löytyvät saaliskalat ovat usein noin 10 – 15 cm mittaisia, saman kokoluokan vieheetkin ovat käyttökelpoisia. Viehekoon pienentämistä voi kokeilla silloin, kun kalat tuntuvat suhtautuvan isompiin vieheisiin kriittisesti.
Kannattaa myös huomioida vieheen muoto ja uintitapa. Muodoltaan pullukka ja raju-uintinen viehe vaikuttaa kalan silmissä kookkaammalta kuin saman mittainen, mutta kapea ja pieniliikkeisempi viehe.
Vieheen väri
Aiemmin oli puhetta siitä, että kaikenlaiset vieheet ovat käyttökelpoisia tilanteen mukaan. Sama periaate pätee väreihinkin. Toki monilla hauenkalastajilla on valikoimissaan tietynlaisia perus- tai luottovärejä, jotka ovat toimineet varsin usein, mutta ne ovat monesti kalastajien kesken erilaisia. Nyrkkisääntöjä on perinteisesti annettu mm. veden värin ja sääolojen mukaan, mutta ottivärit selviävät usein parhaiten yksikertaisesti kokeilemalla joka reissulla ennakkoluulottomasti erilaisia värejä. Kalojen mieltymykset voivat vaihdella päivittäin, kalastajan näkökulmasta ilman järkevää selitystä. Usein puhutaankin ns. päivän väristä, eli yhdestä tai useammasta väristä joilla kunakin päivänä tulee parhaiten kalaa. Vesillä tapahtuvien värikokeilujen merkitystä ei kannata väheksyä, sillä toimivan viehevärin löytyminen näkyy kiistatta kalantulossa.
Hyvä haukiviehelajitelma sisältää siis monenlaisia värejä. Valikoimaan tulisi sisältyä ensinnäkin ns. luonnonvärejä, jotka jäljittelevät hauen saaliskaloja, sisävesillä tyypillisesti ahventa ja särkikaloja. Toinen pääryhmä on luonnottoman räikeät ns. ärsytysvärit, jotka kelpaavat kaloille toisinaan erinomaisen hyvin. Kaikenlaiset punaisen, keltaisen, vihreän tms. väriset vieheet erottuvat vedessä hyvin, eivätkä jää kaloilta ainakaan huomaamatta. Vieheet voivat olla itse väristä riippumatta yleisilmeeltään kirkkaita tai tummia, sillä joskus haukea kiinnostavat voimakkaasti välkehtivät vieheet, toisinaan (varsinkin heikommalla syönnillä) tumma ja vaatimaton viehe voi olla ottavampi. Älä siis hyljeksi omissa silmissäsi ehkä rumia ruskean, harmaan ja mustan tms. värisiä vieheitä, niitäkin tarvitaan joskus.
Vieheen erottumista parantaa myös selkeä värikontrasti, esim. tumma raidoitus vaalealla pohjalla. Kontrastivieheet ovat usein käyttökelpoisia silloin kun näkyvyys on veden alla jostain syystä heikko, esim. veden voimakkaan tummuuden tai sameuden takia, sekä kalastettaessa syvässä vedessä tai pimeällä ilmalla.
Vaihtele siis vieheväriä joka reissulla ahkerasti. Sama koskee myös viehemallin ja kelausrytmin vaihtelemista, vaivannäkö todellakin kannattaa! Ottivieheen löytymisen huomaa siitä, että kalaa alkaa tulla helpon tuntuisesti. Mikäli vesillä on mukana kalakaveri tai useampi, ottivieheet löytyvät yhteispelillä nopeammin.
Haukivieheitä kirjoittajan rasiasta. Kolmessa ylimmässä lokerossa jerkkejä (Buster Jerk ja Salmo Slider), alalokeroissa lusikkauistimia (Kuusamo Professor),
painopäälippa (Biltema Head) ja kolme vaappua (Zalt). Värivalikoima on pyritty rakentamaan monipuoliseksi, ja osaa vieheistä on myös jälkikäteen somisteltu tusseilla.
Vieheiden koukuista
Koukkujen terävyys on tärkeää kaikessa kalastuksessa. Hauenkalastuksessa se on erityisen tärkeää, sillä kovasuisena kalana hauki ei yksinkertaisesti jää kunnolla kiinni tylsiin koukkuihin. Kalan tarttumiseen vaikuttavat toki muutkin asiat, kuten vastaiskun voimakkuus sekä vavan ja siiman jousto, mutta koukkujen terävyys on aina asia jonka laiminlyönti näkyy nopeasti tärpistä tarttumattomien ja väsytyksessä "itsestään" karkailevien kalojen muodossa.
Pidä siis koukuistasi huolta. Tarkista niiden terävyys myös uusista vieheistä, sillä monet viehevalmistajat käyttävät koukkuja jotka ovat jo valmiiksi tylsiä. Terävyys tulee tarkastaa myös pohjatärpin ja saatujen kalojen jälkeen. Koukut ovat kulutustavaraa, ja ne tylsyvät käytössä siinä missä muutkin teräaseet. Hanki koukunteroitin, ja muista myös käyttää sitä. Teroittimia saa kalastustarvikeliikkeistä. Mielestäni parhaita haukikoukkujen käsittelyssä ovat ns. timanttiviilat. Paha kivitärppi voi pilata koukun teroituskelvottomaan kuntoon jopa kerralla, joten vaihtokoukkujakin olisi hyvä pitää mukana.
Terävyyden tarkistaminen käy helposti. Ota koukku sormiesi väliin siten, että pidät kiinni koukun varresta ja koukku on sormissasi ylösalaisin. Vedä sitten koukun kärkeä kynttäsi vasten loivassa kulmassa, samalla kevyesti painaen: jos koukku on kunnolla terävä, se pureutuu kynteen heti. Tylsempi koukku vain naarmuttaa kynttä, ja oikein tylsä vain luistelee kynnen pinnalla jättämättä jälkeäkään.
Koukkujen laatua ja terävyyttä arvostaville kalastajille on tarjolla kemiallisesti teroitettuja koukkuja. Ne ovat peruskoukkuja hieman hintavampia, mutta rahoilleen saa vastineeksi valmiiksi huipputerävän koukun, joka myös säilyttää terävyytensä käytössä halpakoukkuja pidempään.