Turska

Turska (Gadus morhua) on Pohjois-Atlantin kalastuksessa perinteisesti tärkeimpiä saaliskaloja, niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassa. Turska elää myös Itämeressä, mutta sen esiintyminen Suomen rannikolla on ajoittaista.

Ulkonäkö ja koko

Muiden turskien heimon (Gadidae) lajien tapaan turskalla on kolme selkäevää ja kaksi peräevää. Väriltään se on vihertävän tai ruskehtavan harmaa, mutta joissain ympäristöissä myös punertava; vatsa on valkoinen. Kylkiviiva on selvästi erottuva, vaalea, ruumiin etuosassa ylös kaartuva. Pää on suuri ja leuan alla on pieni mutta paksuhko viiksisäie.

Suomen suurimmat turskat ovat olleet yli 30-kiloisia. Yleensä Suomessa pyydettävien turskien paino on kuitenkin 0.5-5 kg ja pituus alle 75 cm. Maailman ennätysturskat ovat kaksimetrisiä, 96-kiloisia ja 25 vuotiaista.

Levineisyys ja kannat

Euroopassa turskan levinneisyys ulottuu Biskajanlahdelta Barentsinmerelle Karhusaaren ympäristöön asti ja Vienanmereen sekä Islannin vesille. Amerikassa turskaa esiintyy Pohjois-Carolinan Cape Hatterasista Ungava Bayhin Newfoundlandissa ja Grönlannin rannikoilla. Turskan levinneisyys ulottuu Itämereen, mutta lisääntymistä tapahtuu vain eteläosassa.

Turska on jakautunut varsin selväpiirteisiin alueellisiin lisääntymiskantoihin. Tärkeimmät kannat Euroopassa ovat Norjan Barentsinmeren kanta ja Islannin kanta. Luoteis-Atlantilla Grönlannin ympäristön ja Newfoundlandin kannat ovat romahtaneet dramaattisesti 1900-luvun lopulla.

Ravinto ja elintavat

Turska liikkuu pohjan tuntumassa ulappavesillä, yleisimmin 100-200 metrin syvyydessä, mutta voi joskus myös siirtyä pelagiseksi ravinnon perässä tai lisääntymistarkoituksessa.

Turska on kaikkiruokainen. Enimmäkseen se syö suurehkoja äyriäisiä ja pieniä kaloja. Itämeren turskan pääravintoa on silakka. Turska on huomattavan nopeakasvuinen kala. Itämeressä 2-vuotias turska painaa puolisen kiloa, 5-vuotias jo 2-4 kiloa.

Lisääntyminen

Eri turskakannat tulevat sukukypsiksi eri ikäisinä. Kutuaika on kerran vuodessa ja kestää muutaman kuukauden. Kutuaika vaihtelee alueittain; levinneisyysalueen eteläosissa kutu on alkutalvesta, Itämeressä huhtikuusta heinäkuuhun. Kutuaikana turskat liikkuvat suurissa parvissa ja kutu yleensä tapahtuu pohjan tuntumassa. Mädin turska laskee useassa erillisessä erässä. Mätimunat ovat pieniä ja kelluvia.

Itämeren turska

Itämeren turska käsittää kaksi jokseenkin erillistä kantaa. Läntinen kanta ulottuu Kattegatista Itämereen Bornholmin vesille saakka. Itäinen kanta taas elää tästä itään ja pohjoiseen. Turskaa tavataan lähes koko Itämeressä, mutta lisääntymään se pystyy vain Itämeren suolaisimmissa osissa: mäti kelluu vain yli 10 promillen suolapitoisessa vedessä ja tällaista vettä on vain syvänteissä ja aivan Tanskan salmien tuntumassa. Kutumenestys täälläkin vaihtelee ja on riippuvainen Tanskan salmista tulevasta happipitoisesta ja suolaisesta vedestä. Suurten suolapulssien jälkeen syntyvät voimakkaat vuosiluokat voivat levitä runsainakin myös Suomen rannikoille. Suomessa runsaat turskavuodet osuivat viimeksi 1980-luvun alkuun, jonka jälkeen laji on käynyt harvinaiseksi.

Itämeren turskasaalis oli huipussaan 1984 noin 500 000 tonnia mutta vuoteen 1992 se laski 73 000 tonniin.

Kalastus ja kantojen tila

Turska on yksi tärkeimpiä kauppa- ja saaliskaloja maailmassa. Sitä pyydetään troolilla, mutta myös pilkkimällä eli juksaamalla. Syvissä vesissä asustavan turskan juksa on järeä, ainakin parin sadan gramman, mutta jopa yli kilon painoinen. Myös siiman järeyden tulee olla samaa tasoa, yksisäikeisenä (nailon) siimana ainakin millimetrin vahvaa ja mahdollisimman venymätöntä. Turska on teurastettava heti sen jälkeen kun se on saatu ylös, sillä sen veri on kitkerää ja pahanmakuista.

Turskakanta on vähentynyt Itämeressä liikakalastuksen, vähentyneiden suolapulssien ja rehevöitymisen vaikutuksesta.

Turska ravintona

Lipeäkala on perinteisesti ollut turskaa, mutta nykyään molva on korvannut turskan Suomessa lipeäkalana.

Lähteet

• RKTL Kala-atlas: Turska
• Atlantic cod. Arkive.