Silakan onginta

Kalapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Eri lajien onginta

Ahven
Kampela
Kiiski
Kirjolohi
Lahna
Ruutana
Siika
Silakka
Sorva
Suutari
Särki
Turpa
Vimpa

Silakat liikkuvat suurissa parvissa ja parven kohdalle sattuessa ämpärit täyttyvät nopeasti. Parven löytää helpoiten kutuaikana sisäsaaristosta: suurin osa silakoista kutee toukokuussa, mutta osa myös syyskuun lopulla. Silakoiden onginta on suurta kansanhupia ja parhaimmillaan esimerkiksi Helsingin Lauttasaaren sillalla on toistasataa silakanonkijaa rivissä. Huippusesonkia riittää keväällä 2-3 viikkoa ja syksyllä kelien kylmenemisestä riippuen 1-3 viikkoa. Suosittuja paikkoja ovat useat muutkin sillat ja jyrkät rantapenkereet, syvät salmet ja hiekkamontut. Vettä paikalla saa olla yleensä neljä-kahdeksan metriä, sillä ihan matalassa silakka ei kuitenkaan viihdy.


Välineet

Silakkaa on pidetty typeränä kalana, koska se ottaa pelkkään koukkuun kiinni. Silakka ottaa koukkuun kuitenkin syödäkseen, eli kirkas koukku muistuttaa sen luontaista ravintoa. Koukun on oltava aivan kirkas ja yleensä hopeinen. Syksyllä silakkaa saadaan hyvin myös kultaisella koukulla ja jopa värikoukulla. Mutta jos olet epävarma koukun väristä, niin kannattaa sitoa joka toinen koukku hopeasta ja joka toinen kultaisesta koukusta. Silakka ei ole kovinkaan nirso, mutta pienellä lisävirittämisellä saalista saadaan helpommin.

Silakkaa kalastetaan perinteisellä heittovavalla, johon kiinnitetään vavan mittainen litka, jossa on yleensä 6-8 koukkua. Sopiva koukkukoko on 2-6. Pääsiiman voi tehdä 0,30 mm paksuisesta siimasta ja parin sentin mittaiset sivutapsit hieman ohuemmasta siimasta. Paksu siima ei mene niin helposti sekaisin kuin ohut. Vavanpuoleiseen päähän kannattaa kiinnittää iso lukkoleikari, jolloin litka on helppo vaihtaa, mutta myös siksi, ettei kelaa vahingossa siimaa vaparenkaiden sisään. Litka tarvitsee vielä painon alapäähänsä, jolla litkan saa nopeasti uppoamaan oikeaan syvyyteen. Yleisin on perinteinen päärynäpaino, mutta tasapainopilkkiä, tai lusikkauistintakin voi käyttää painona. Näin sen takia, että silakkaparvien alla ui usein isoja ahvenia ja kuhia, joita saa usein sattumakalana silakoiden ohella. Jos pohjassa on paljon rojua, voi tasapainopilkistä poistaa alakoukun, näin vältetään useimmilta pohjaan jäämisiltä. Lauttasaaren sillalta moni on napannut myös meritaimenia käyttäen kevennettyjä lusikoita litkan painona.

Litka tarvitsee vielä hiukan houkuttimia. Eri viritelmiä on niin paljon kuin kalastajiakin. Tärkeinä on saada litkaan kiiltoa, jotka välkehtivät kuten silakan kyljet. Erittäin tehokkaaksi olen todennut lusikkauistimissa käytetyn kimaltelevan teipin, joita voi liimata siimaan vastakkain pari 5 sentin pituista pätkää. Teippiä myydään metritavarana kalastusvälineliikkeissä. Hajonneista CD-levyjen kappaleista saa myös hyvin loistavia houkutuksia, mutta niiden kiinnittäminen siimaan ei ole yhtä helppoa. Litkoja tulee tehdä ainakin aina yksi varalle, sillä pohjaan jäämiseltä ei voi aina välttyä.


Tekniikka

Litka pudotetaan silakan oleskelusyvyyteen, joka vaihtelee pohjasta aivan pintaveteen. Sen hetkinen syvyys löytyy vain kokeilemalla. Parven löydyttyä ja niitä ylös nostaessa parvi nousee helposti ylöspäin eli jos pohjasta ei muutaman ylösnoston jälkeen tule enää mitään, niin kokeile välivedestä.

Silakka tarttuu koukkuun ilman vastaiskua. Yhtä silakkaa ei kuitenkaan aleta nostamaan ylös vaan odotetaan, kunnes koukuissa on kala liki jokaisessa. Ylös nostosta pyritään saamaan mahdollisimman tasainen, sillä kaloja tippuu helposti välille muutenkin.

Lähteet

Olli Aulio, Onkijan kirja. ISBN 9512048450