Muokataan sivua Riskilä

'''Riskilä''' (Cepphus grylle) on etupäässä Pohjois-Atlantin rannoilla elävä mustavalkoinen, ruokkeihin kuuluva lintu.

Riskilän kesäpuku on muuten kokomusta, mutta siiven keskellä on selväpiirteinen ja laaja, valkoinen laikku. Nokka on suippo ja myös se on väriltään musta. Jalat ovat kirkkaan korallinpunaiset.  

Suomessa riskilä pesii kaikkialla sen elinympäristöksi sopivilla rannikkoalueilla, kuitenkin niin, että Raahen pohjoispuolella pesiviä pareja tavataan nykyään vain satunnaisesti. Sisämaassa pesiviä riskilöitä ei ole tavattu. Runsaimmat kannat ovat Merenkurkussa ja Pernajan-Loviisan ulkosaaristossa, joissa riskilälle sopivaa elinympäristöä on runsaasti. Riskilöitä pesii Suomessa nykyään maksimissaan arviolta 5000 paria. Koko Euroopan pesivä kanta arvioidaan vähintään kymmenkertaiseksi.

Riskilä on muuttolintu, joka saapuu Suomeen keväällä eteläiseltä Itämereltä, Tanskan salmista ja Pohjanmereltä yleensä ensimmäisinä muuttolintuina Ahvenanmaalle maaliskuun lopulla. Oikein leutoina talvina yksittäisiä riskilöitä löytää Ahvenanmaalta myös talvehtimasta. Jäämeren runsas riskiläkanta muuttaa Norjan rannikkoa pitkin. Alueilla, joissa meri ei jäädy, riskilät eivät tee pitkiä muuttovaelluksia.  

Vaikka muutto tapahtuu varhain, alkaa varsinainen pesintä suhteellisen myöhään. Muninta tapahtuu Suomessa yleensä touko-kesäkuussa.  

Riskiläemo munii yleensä kaksi munaa kallionhalkeamaan tai irtokivien suojaan. Munat ovat väriltään valkeita tai vaaleanvihreitä, ja niissä on tummia täpliä. Molemmat emot hautovat munia vuorotelleen yli kuukauden ajan.  

Poikanen on päältä hyvin tumma ja alapuolelta vaalea. Emot syöttävät sille kalaa, ja pesäkolon löytää helposti poikasten ulosteiden hajun perusteella. Tätä hyväksi käyttäen saaristolaiset ovat vielä 1900-luvun alussakin keränneet riskilän poikasia yleisesti ruoaksi<ref name=lintuatlas>Hyytiä-Kellomäki-Koistinen</ref> mm. Perämerellä. Aikuiset riskilät eivät ulosta pesäpaikkojensa lähettyville.

Pesälohkareen suojassa rasvapallon muotoinen, lopulta emoaan painavampi poikanen viettää noin 40 vrk ikäiseksi, jolloin se siirtyy itse mereen uimaan ja alkaa sitten opetella kalastamista. Emot ilmeisesti ruokkivat poikasta jonkin verran sen jälkeenkin, tieto vaihtelee lähteittäin. Poikanen on uidessaan heti erittäin taitava, mutta lentämään se ei heti pysty.

Sukukypsäksi riskilä tulee 2-3 vuotiaana ja sen normaali elinikä on noin 10 vuotta. Vanhin rengastettu suomalainen riskilä on ollut 26-vuotias<ref>{{ Verkkoviite | Osoite = http://fi.wikipedia.org/wiki/Riskil%C3%A4 | Nimeke = Wikipedia - Riskilä }}</ref>.

Riskilät kalastavat itselleen sopivan kokoisia pikkukaloja, esimerkiksi [[kivinilkka|kivinilkkoja]], [[silakka|silakoita]], [[tokot|tokkoja]], [[kivisimppu|simppuja]], [[teisti|teistejä]] ja [[pikkutuulenkala|tuulenkaloja]]. Joillain paikoin noin kolmannes ravinnosta on havaittu olevan erilaisia äyriäisiä, sekä pieneltä osin muita meren selkärangattomia.

Linnun latinankielisen nimen alkuosa ''Cepphus'' (lausutaan kepfus) tulee kreikan sanasta ''kepfos'', joka oli Aristoteleen käyttämä merilinnun nimi. Loppuosa ''grylle'' tulee linnun gotlantilaisesta nimestä ''grylla'', joka johtuu muinaisesta kivenlohkaretta merkitsevästä sanasta.<ref name=lintuatlas/></ref>

Englanniksi riskilä tunnetaan nimillä ''Tystie'' ja ''Black Guillemot'', ruotsiksi ''tobisgrissla'', tanskaksi ''tejst'', saksaksi ''gryllteiste'' ja viroksi ''grüüsel''<ref name=kotimaan/>.

Riskilä on Suomessa ympäri vuoden rauhoitettu. Se kuitenkin tottuu helposti ihmiseen ja veneilyyn, kunhan pesintäpaikkojen välitön läheisyys rauhoitetaan liikkumiselta<ref name=lintuatlas/>. Suurimmat uhat Suomen riskiläkannoille ovat voimakkaat, koko Itämerta laajasti jäädyttävät talvet, laajat öljytuhot talvehtimisalueilla ja Suomessa minkkikantojen levittäytyminen ulommas saaristoon.