Kiehimänjoki

Kalapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Question book-4.png Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä.

Voit auttaa Kalapediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Kiehimänjoki on lyhyt mutta vuolas joki Paltamon kunnan alueella Kainuussa, Kajaanin pohjoispuolella.

Joki alkaa Ristijärven ja Paltamon kuntien alueella sijaitsevasta Iijärvestä ja päättyy noin 16 kilometriä etelämpänä Oulujärveen. Virtaamaltaan se on Suomen 13. suurin joki ja syvimmiltä kohdiltaan noin 20 metriä syvä. Kiehimänjoen kokonaispudotus on 11,5 metriä, mikä sijoittuu suurimmaksi osaksi Leppikosken voimalapatoon.

Kiehimänjokea käytetään uittoväylänä, ja joessa sijaitseva Uurajärvi on merkittävä virkistyskalastuspaikka. Joen rannalla sijaitsee useita kulttuurihistoriallisesti arvokkaita asuinympäristöjä ja muinaismuistokohteita. Kajaanin Puutavara Osakeyhtiö suunnitteli paperitehdasta Kiehimänjoen varrelle 1910-luvulla.


Ros0028.jpg Tämä Vesialuetta käsittelevä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Kalapediaa laajentamalla artikkelia tai Laajentamalla muita samanlaisia artikkeleita