Ero sivun ”Järvilohi” versioiden välillä

kalapediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rivi 3: Rivi 3:
 
Suomessa järvilohta ei tavata luonnonvaraisena, kuin ainoastaan Vuoksen vesistössä. Senpä takia sitä kutsutaan myös saimaanloheksi. Muualta maasta saadut järvilohet ovat saimaanlohen kantaa ja istutusten tulosta.
 
  Järvilohen pääravinto on aikalailla samanlaista kuin taimenen. Se ei ole kuitenkaan ihan yhtä nirso. Muikku ja kuore kuuluvat pääravintoon, mutta silloin tällöin ahvenet ja salakat. Vuoksen vesistössä myös kymmenpiikit. Järvilohi syös aamuvarhain ja illalla muutama tunti ennen auringonlaskua. Kesällä järvilohi oleskelee pääasiassa harppauskerroksessa ja nousee ravintokalojen perässä. Vain syksyllä ja keväällä vesien ollessa kylmää (n. 8-12 astetta), on järvilohi pinnassa
+

  Järvilohta pyydetään pääasiassa vetouistelemalla ja pyydyksillä. Vetouistelu ajoittuu oikeastaan vain kevääseen ja syksyyn, jolloin lohi on pinnassa. Kesällä se on syvässä ja sen saamiseen tarvitaan takilaa tai muita painoja.

Versio 14. kesäkuuta 2010 kello 21.38

Järvilohi on relikti eli merilohi, joka on jäänyt jääkauden jälkeen makean veden vangiksi. Se muistuttaa paljon järvitaimenta. Kylkien pilkutus on kuitenkin vähäisempää (taimenella pilkkuja kylkiviivan alla) ja pyrstö on kovera/lovellinen. Siinä ehkä perustuntomerkit,joilla voi nopeimmin erottaa taimenen ja järvilohen.Joskus kuitenkin, esim. kudulla järvilohi tummuu niin taimenen näköiseksi, että niitä kahta on todella vaikea erottaa. Silloin on paras irrottaa kylkiviivan ja rasvaevän väliset suomut sekä pää ja lähettää ne kalastusviranomaiselle. Tuota nyt ei varmaan kannata tehdä kuin ennätyskala-tapauksessa.

Suomessa järvilohta ei tavata luonnonvaraisena, kuin ainoastaan Vuoksen vesistössä. Senpä takia sitä kutsutaan myös saimaanloheksi. Muualta maasta saadut järvilohet ovat saimaanlohen kantaa ja istutusten tulosta.

Järvilohen pääravinto on aikalailla samanlaista kuin taimenen. Se ei ole kuitenkaan ihan yhtä nirso. Muikku ja kuore kuuluvat pääravintoon, mutta silloin tällöin ahvenet ja salakat. Vuoksen vesistössä myös kymmenpiikit. Järvilohi syös aamuvarhain ja illalla muutama tunti ennen auringonlaskua. Kesällä järvilohi oleskelee pääasiassa harppauskerroksessa ja nousee ravintokalojen perässä. Vain syksyllä ja keväällä vesien ollessa kylmää (n. 8-12 astetta), on järvilohi pinnassa

Järvilohta pyydetään pääasiassa vetouistelemalla ja pyydyksillä. Vetouistelu ajoittuu oikeastaan vain kevääseen ja syksyyn, jolloin lohi on pinnassa. Kesällä se on syvässä ja sen saamiseen tarvitaan takilaa tai muita painoja.

Lähteet

Kalassa.netin arkisto