Itämeri

kalapediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 24. heinäkuuta 2009 kello 13.00 käyttäjän Timpe (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Itämeri on Atlantin valtameren sivumeri Pohjois-Euroopassa Suomen, Ruotsin, Tanskan, Saksan, Puolan, Baltian maiden ja Venäjän välissä. Se on maailman toiseksi suurin murtovesiallas Mustanmeren jälkeen. Itämeren erottaa Pohjanmerestä Kattegatin salmi Ruotsin ja Tanskan välissä.

Itämeren keskisyvyys on 55 metriä ja syvin kohta 459 metriä sekä pinta-ala n. 415 000 km2. Itämeren suolapitoisuus on alle 24,6 promillea, joten se ei ole varsinainen meri vaan murtovesiallas. 6 000–4 000 vuotta sitten Tanskan salmet olivat syvemmät ja leveämmät kuin nykyisin, ja silloin Itämeren suolapitoisuus oli kahdeksankertainen nykyiseen verrattuna. Tuota merellistä ajanjaksoa kutsutaan Litorinameren kaudeksi.

Itämeren suurimpia saaria ovat Ruotsiin kuuluvat Gotlanti ja Öölanti, Suomeen kuuluva itsehallintoalue Ahvenanmaa sekä Viroon kuuluvat Saarenmaa ja Hiidenmaa.

Ruotsista lainattu nimi (Östersjön) on suomalaisittain harhaanjohtava, sillä Itämeri sijaitsee Suomen länsi- ja eteläpuolella. Vironkielinen nimi merelle onkin "Länsimeri" (Läänemeri). Englannin kielessä ja useimmissa muissa Itämerestä kaukana puhutuissa kielissä Itämeri puolestaan tunnetaan paremmin yksilöivänä "Baltian merenä" (englanniksi the Baltic Sea).

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/8/87/Bathymetric_map_of_the_Baltic_Sea-fi.svg/200px-Bathymetric_map_of_the_Baltic_Sea-fi.svg.png

Itämeren kartta

Itämeren merialueet

Itämeri jaetaan tyypillisesti tarkempiin alueisiin:

  • Pohjanlahti on merialue Suomen ja Ruotsin välissä Ahvenanmaasta pohjoiseen.
    • Saaristomeri, saaristo Hankoniemen ja Ahvenanmaan välissä, rajoittuu etelässä Pohjois-Itämereen ja pohjoisessa Selkämereen.
    • Ahvenanmeri sijaitsee Ahvenanmaan tuntumassa sen etelä- ja länsipuolella.
    • Selkämeri (Raumanmeri) on Ahvenanmaan ja Merenkurkun välinen osa.
    • Merenkurkku on Pohjanlahden kapein osa (salmi) Vaasan ja Uumajan välissä.
    • Perämeri on Pohjanlahden pohjoisin perukka Merenkurkun takana.
  • Suomenlahti sijaitsee Suomen ja Viron välissä.
  • Riianlahti sijaitsee Saarenmaan ja Riian välissä.
  • Pohjois-Itämeri sijaitsee Ahvenanmerestä ja Saaristomerestä etelään. Ilmatieteen laitoksen sille määrittämä pohjoisraja on 59° 50' N.
  • Etelä-Itämeri sijaitsee leveysasteesta 58° 20' N etelään.

Itämeren leveää keskiosaa nimitetään toisinaan myös Gotlannin altaaksi.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/e/eb/BalticSea_March2000_NASA-S2000084115409_md.jpg/200px-BalticSea_March2000_NASA-S2000084115409_md.jpg

Itämeri satelliittikuvassa maaliskuussa 2000.

Fysikaaliset ominaisuudet

Itämeren valuma-alue ulottuu laajalle sitä ympäröivälle alueelle. Lisäksi sateet ovat sen valuma-alueella suhteellisen runsaita. Itämereen tuleekin joista ja sateista enemmän makeaa vettä kuin siitä haihtumalla poistuu. Yhteensä makean veden ylijäämä on noin 450 km³ vuodessa. Tanskan salmien kautta Itämereen virtaa keskimäärin yli kaksi kertaa tämä määrä, noin 1 200 km³. Jotta Itämeren vesimäärä pysyisi vakiona, noin 1 700 km³ vettä virtaa vuosittain pois Itämerestä. Keskimäärin virtauksen suunta on siis kohti Pohjanmerta. Teoreettisesti laskien vesi viipyy Itämeressä yli kaksi vuosikymmentä. Yleisesti ottaen Itämeren suolaisuus kasvaa lähempänä valtamerta. Siinä missä jokisuistojen vesi voi olla lähes makeaa, saattaa eteläisellä Itämerellä veden suolapitoisuus olla 20 promillea. Itämeren vesi on kerrostunutta ja sen lämpötila sekä suolapitoisuus saattavat muuttua vesipatsaassa huomattavasti. Kerrostuneisuuden voimakkuus kuitenkin vaihtelee eri merialueilla.

Ajoittain veden virtauksen suunta kääntyy päinvastaiseksi ja Pohjanmereltä virtaa Itämereen huomattavasti suolaisempaa vettä, ns. suolapulssi. Tällaisessa pulssissa suolaisempaa ja siis raskaampaa vettä tunkeutuu muutaman viikon kuluessa huomattavia määriä pohjaa pitkin. Saapuvan veden määrä vaihtelee. Vesi etenee edelleen kuukausien kuluessa kohti varsinaista Itämerta sekoittuen makeampaan veteen vain heikosti. Lisäksi se työntää tieltään kohti pintaa pohjan vähähappista vettä. Pulssit ovat suhteellisen harvinaisia, 1900-luvulla merkittäviä havaittiin kuusi kappaletta. Suolapulssit pitävät yllä Itämeren suolapitoisuutta ja niiden vuoksi se säilyy murtovesialtaana.

Itämerellä esiintyy vuosittain merijäätä, tavallisesti noin seitsemänä kuukautena vuodesta. Keskimäärin Itämeren pinta-alasta noin puolet saa jääpeitteen, leutoina jäätalvina ehkä vain neljäsosa. Eri vuosien väliset vaihtelut voivat olla suhteellisen suuria. Yleensä jäätyminen alkaa loka- tai marraskuussa. Jäiden lähtö alkaa huhtikuussa ja yleensä kesäkuun alkupuolelle mennessä Itämeri on jäätön. Meriveden jäätymispiste riippuu sen suolaisuudesta ja se vaihtelee itämerellä välillä -1 – -0,1 °C.

Runsaan makeanvedenkuormituksen ja vähäisen vedenvaihdon takia Itämeren vesi on voimakkaasti kerrostunutta. Pintavesi on heikkosuolaista, syvän veden kerros voimakassuolaista ja siis raskaampaa. Näiden vesimassojen väliin muodostuu kerros, jossa suolaisuuden vertikaalimuutos on suhteellisen suuri. Kerrosta kutsutaan halokliiniksi. Kerrostuneisuus estää vertikaalisekoituksen varsinaisella Itämerellä, ja hapen siirtymisen pinnalta pohjaan. Ainoa tapa saada uutta, hapekasta vettä varsinaisen Itämeren pohjalle on riittävän voimakas suolaisen Pohjanmeren pintaveden pulssi Itämerelle.

Biologia

Itämeren vesi on liian suolaista monille makeanveden lajeille, mutta ei kyllin suolaista valtamerieläimille. Lisäksi Itämeri on geologisesti hyvin nuori, joten vain harvat lajit ovat ehtineet sopeutua elämään siellä. Erityisesti pohjaeläimistö on niukkaa ja uudet lajit voivat levitä räjähdysmäisesti laajoille alueille.

Monet Itämereen sopeutuneet valtamerilajit ovat pienikokoisia Pohjanmeressä eläviin verrattuna. Esimerkkeinä mainittakoon silakka (kääpiömuoto sillistä) ja sinisimpukka, jotka ovat kooltaan ehkä viidesosan valtameressä elävistä. Tämä johtuu Itämeren vähäsuolaisuudesta ja pienestä koosta.

Itämeressä elää kaikkiaan noin 100 kalalajia. Kaupallisesti tärkeimpiä ovat turska, silakka, kilohaili, lohi, meritaimen, nokkakala, ankerias, kampelat (tavallinen kampela, punakampela, hietakampela, piikkikampela ja silokampela) sekä murtoveden ja makean veden lajit (siika, ahven, hauki, kuha, muikku, vimpa, lahna, kivinilkka, särki, kuore ja kolmipiikki). Muutama kalalaji, erityisesti sampi, on uhanalainen.

Ympäristöongelmat

Nykyään Itämeri on pahasti rehevöitynyt, mitä todistavat runsaat jokakesäiset leväkukinnot ja veden lisääntynyt sameus. Tärkeimpänä syynä rehevöitymiseen ovat maatalouden ravinnepäästöt. Myös kalankasvatuksella ja asutuskeskuksilla on merkitystä ravinnelähteinä, joskin asutusten osalta jätevesien puhdistus on parantanut tilannetta. Yksi Suomenlahden suurimmista fosforipäästöjen tuottajista on Pietarin kaupungin käsittelemättömät jätevedet. Rehevöitymisen seurauksena pohjaan vajoavat kuolleet levät kuluttavat hajotessaan runsaasti happea, ja pohjan hapettomat alueet ovat laajentuneet. Hapettomissa oloissa pohjasta liukenee lisää ravinteita veteen, mikä rehevöittää merta entisestään ja johtaa noidankehään. Nykyään pahin happikatoalue on Gotlannin ja Öölannin itäpuolella olevassa syvänteessä.

Aiemmin Itämeren eläimistöä on vaivannut ympäristömyrkkyjen kuten DDT:n, PCB:n ja elohopean kertyminen. Nämä aineet rikastuvat ravintoketjun huipulle, ja pahimmin kärsivät petokaloja syövät petoeläimet kuten merikotka ja hylkeet. Myrkyt häiritsivät lisääntymistä: hylkeet tulivat hedelmättömiksi ja lintujen munankuoret heikkenivät niin, etteivät ne kestäneet hautovan emon painoa. Sittemmin näiden myrkkyjen päästöt ovat vähentyneet (DDT:n osalta loppuneet kokonaan), minkä ansiosta hylje- ja merikotkakannat ovat elpyneet.

Itämeren tila on huolestuttanut pitkään ihmisiä, ja sen suojelemiseksi on perustettu monia organisaatioita. Osa niistä on valtiollisia ja osa perustuu ympäristöjärjestöjen työhön (esimerkiksi Greenpeace ja WWF). Lisäksi eri valtioiden ja järjestöjen yhteistyön helpottamiseksi on perustettu Helsinki-komissio.

Yksityisellä puolella suomalainen John Nurmisen Säätiö pyrkii toimimaan puhtaamman Itämeren puolesta hankkeilla, joilla on mitattava vaikutus. Ensimmäinen kohde on Pietarin jätevesien kemiallinen fosforinpuhdistusprosessi, joka on kustannustehokkain tapa auttaa Suomenlahtea verrattuna kaikkiin muihin toteutettaviin toimiin Suomessa ja Venäjällä. Hanke on kansalaisaloite, joka toteutetaan suomalaisten yksityishenkilöiden ja yritysten tuella. Hanke on toteutettu yhteistyössä Pietarin vesilaitoksen Vodokanalin kanssa.

Laivahylyt

Itämeren pohjassa on arviolta satoja puisten laivojen hylkyjä. Itämeren yli tuhatvuotisen idän ja lännen välisen kaupan purjehdusperinteen vuoksi hylkylöydöt ovat hyvin monipuolisia. Vanhimmat Suomen lähivesien tunnetut hylyt ovat peräisin 1000-luvulta. Laivahylkyjensä johdosta Itämeri on kansainvälisen meriarkeologisen tutkimuksen kohde.

Merkittävä osa hylyistä on säilynyt suhteellisen hyvässä kunnossa jopa vuosisatoja johtuen muun muassa siitä, ettei puuta ravinnokseen käyttäviä laivamatoa ole alhaisen suolapitoisuuden vuoksi aiemmin esiintynyt Itämeressä. Laivamadon puutteen lisäksi ovat Itämeren hylkyjen pelastuksen taustalla myös voimakkaiden merivirtojen ja vuorovesi-ilmiön puute. Toisaalta Itämeren syvänteiden rautarunkoisetkin hylyt säilyvät pitempään, sillä ne eivät pääse ruostumaan, koska ruoste ei haprista niitä vähähappisen veden ansiosta. Matalalla uponneet hylyt ovat kuitenkin vaarassa etenkin pohjoisen Itämeren rantojen jäätyessä talvisin.

Itämereen uponneiden puurunkoisten hylkyjen tuhoutumisvaara on kasvanut laivamadon saavuttua alueelle 1993 voimakkaan suolapulssin myötä. Myrskyt työnsivät Tanskan salmista poikkeuksellisen paljon uutta suolaista vettä Pohjanmereltä Itämerelle, ja laivamadosta tuli osa eliöstöä ainakin eteläisellä Itämerellä. Aiemmin pidettiin laivamadon leviämistä edes eteläiselle Itämerelle mahdottomana, mutta nyttemmin laji näyttää sopeutuneen uuteen ympäristöönsä. Vuoteen 2006 mennessä suolapulssin vaikutus oli kuitenkin laantunut.

Itämeren esivaiheet

Itämeren tunnettu historia liittyy vahvasti jääkauden päättymiseen ja maankohoamiseen. Ennen viimeistä suurta jääkautta niin sanotulla Eemin interglasiaalikaudella noin 125 000 vuotta sitten on Itämeren altaan vaiheilla lainehtinut Eem-meri. Tästä on muistutuksena sekä Ruotsissa että Suomessa esiintyviä suolavesitaskuja paikoissa, joiden ei tiedetä jääkauden sulamisen aikaan olleen merenpinnan alapuolella. Jääkauden aikaisten interstadiaalikausien lämpimähköjen jaksojen tilanteesta on vain vähän tietoa, mutta jääpeite lienee sulanut osittain Itämeren seudulle asti.

Tarkemmin Itämeren kehitystä voidaan hahmottaa vasta viime mannerjäätikön sulamisen alusta lähtien. Itämeri oli vuoroin meri, vuoroin valtavan suuri järvi. Jäätikön sulaminen aukaisi järvelle ja mereen vieville salmille tilaa, maankohoaminen puolestaan sulki salmia.

Mannerjää alkoi sulaa voimakkaasti 14 700 vuotta sitten, jolloin muodostui Baltian jääjärvi, makean veden allas Salpausselkien jäärajasta pitkälle Keski-Eurooppaan. Oletetaan, että hieman ennen Baltian jääjärveä Itämerellä olisi ollut yhteys Atlanttiin Tanskan seutuvilta. Seuraava kehitysvaihe oli Yoldiameri, joka oli salmiyhteydessä Atlantin valtamereen Ruotsin suurten järvien Mälarenin ja Vänernin tienoilla sijainneen Närkensalmen kautta sekä ajoittain myös Vienanmereen. Tanskan salmet olivat vielä kiinni, koska maa oli siellä korkeammalla kuin Keski-Ruotsissa, missä jäätikkö oli painanut maankuoren syvälle, jota paitsi meren pinta kaikkialla maailmassa oli silloin vielä huomattavasti nykyistä alempana, koska osa nykyisestä merivedestä oli vielä laajoissa jäätiköissä varsinkin Pohjois-Amerikassa. Maankohoamisen vaikutuksesta Närkensalmi kuivui ja silloinen meriyhteys umpeutui, ja joksikin ajaksi Itämeren altaasta tuli makeavetinen Ancylusjärvi. Kun meren pinta edelleen nousi jäätiköiden sulamisen vuoksi, syntyivät Tanskan salmet ja Ancylusjärvi muuttui Litorinamereksi. Nykyiselleen Itämeri on kehittynyt, kun se on maankohoamisen vuoksi se on vähitellen kutistunut ja myös sen suolapitoisuus on vähentynyt. Lisäksi Laatokka on irtautunut Itämerestä ja muuttunut järveksi.

Itämeren vaiheet

Yoldiameren vaihe (Baltian jääjärven jälkeinen Itämeri) alkoi kolmannen Salpausselän syntyessä, ja Ancylusvaihe päättyi Tanskan salmien avautumiseen. Itämeri kehittyi voimakkaasti varsinkin jääkauden jälkeisen holoseenivaiheen alussa, jolloin jäätikkö oli vielä vetäytymässä ja sulamassa ja maa kohosi.

Itämeren vaiheet (ajan nykyisen kronologian mukaan, jossa toinen Salpausselkä oli 11 600 ja kolmas 11 300 vuotta sitten):

Vaihe Suom.
lyhenne
Ajoitus (uusi kalibroitu). Vanha ajoitus Suolaa (promillea) Orgaanista hiiltä Muuta
Esi-Itämeri >15 000? ? Baltian jääjärveä edeltävä
pieni lahtea muistuttava Itämeri?
Baltian jääjärvi Bj 15 000–11 580 -10 160 Suolaton 0,5 Päättyi, kun mannerjäätikkö suli Vänernin länsipuolella Billingenin vuoren alueella, salmi avautui Atlanttiin.
Yoldiameri Ym 11 580–10 800 10 160–9 000 (10 300-?) 10 0,4 III Salpausselkä 11 300, jolloin Yoldiavaihe alkoi. Alueella kasvoi koivumetsää.
Echineismeri Em n. 10 800–9 800? 9 000–8 600 Yoldian ja Ancyluksen välissä noin 400–500 vuotta, Yoldian alkuvaihe.
Ancylusjärvi Aj 10 800–9 000 9 000–8 000 Suolaton 1,2 Oulujärvi syntyi.
Mastogloiameri Mas 9 000–8 000 8 000–7 500/7 000 (7 500–7 000?) Ancylusjärvi muuttuu vähitellen Litorinamereksi, 300–1000 vuotta Tanskan salmien avauduttua.
Litorinameri Lm 8000–4000 7 500/7 000/6 500–5 000/4 000 jopa 20 3,0–5,5 Lämmin, atlanttinen kausi, joka päättyi noin 5 000 vuotta sitten. Lehtometsiä. Litorinameren alkuvaihe 8 500–8 000 Mastogloian jälkeen. Litorinameri oli suolaisempi kuin Itämeri nyt. Pohjanlahti oli nykyistä suurempi kauden alussa ja Tukholman ympäristö veden alla.
Itämeri Im, Plm 4000–0 6–9 3,0–5,5 Limneameri, Post-Litorinameri (4 000-2 000 eaa.--> nyt) melko suolaton.


Lähteet

  • Kai Myrberg, Matti Leppäranta ja Harri Kuosa: Itämeren fysiikka, tila ja tulevaisuus. Yliopistopaino, 2006.


Aiheesta muualla