Ahvenen kalastusopas

Kalapediaikoni75.png Tämä artikkeli on Kalapedian kesäprojekti, jonka tarkoituksena on tehdä kattava opas eri kalalajien kalastusmuodoista.

Voit auttaa Kalapediaa laajentamalla artikkelia.


Kaikki oppaat:

Ahvenen kalastusopas · Hauen kalastusopas · Kirjolohen kalastusopas · Kuhan kalastusopas · Lahnan kalastusopas · Taimenen kalastusopas














Ahvenen heittokalastus

Pääartikkeli: Ahvenen heittokalastus


Ahven on Suomen yleisin kala ja sen heittokalastus on hyvin suosittu laji. Tässä artikkelissa kerrotaan perustietoja, joista on apua raitapaitojen metsästämisessä.

Ahvenpaikat

Keväällä ennen kutua ahvenen heittokalastus on haastavaa, ja parvia on vaikea löytää.

Kesällä ahvenia löytää hyvin monista paikoista: kasvillisuusvyöhykkeen laitamilta, karikoilta, syvänteiden rinteltä, jyrkkärantaisista niemenkärjistä, syviltä hyllyiltä jne. Myös selkävesillä liikkuu suurten ahventen ajoparvia. Kesäaikaan suuret ahvenet ovat useimmiten syvällä, ajoparvia lukuunottamatta. Joella kaloja löytyy mm. siltojen alta ja suvannoista. Koskilla ahvenpaikkoja ovat suvantojen lisäksi kivien takana olevat montut, kosken loppuliuku ja akanvirtapoterot. Usein ahvenia on myös aivan rantapenkan tuntumassa.

Syksy on merellä ahvenenkalastuksen kulta-aikaa. Suuret ahvenet kokoontuvat silloin parviksi syville pakoille ja kun parvi löytyy, kyrmyniskoja voi nousta kilokaupalla. Pakkojen lisäksi syksyisiä parvia voi löytää myös virtaisista salmista, karien, saarten ja rantapenkkojen reunoilta jne. Kaikuluotain on todella hyödyllinen apuväline syksyisten parvien etsinnässä, koska sillä näkee pohjanmuodot ja usein myös kalaparvet.

Virveli

Kevyet välineet ovat parhaimmillaan ahvenenkalastuksessa. Sopiva viehesuositus vavalle on esim. 5-15g. Kelan tulisi mielellään olla kevyt, 1000- tai 2000-luokasta. Tosin jos ahventa kalastaa vain satunnaisesti ja päälajina on vaikkapa hauki, niin jopa 10-40g viehesusituksisella vavalla ja paksuhkolla siimalla pärjää usein riittävän hyvin. Litkakalastuksessa käytettävä vapa saa olla järeähkö ja melko pitkä, esim. 9 jalkaa, jotta pitkän litkan ja suurempienkin painojen heittäminen sujuu ongelmitta.

Siiman sopiva paksuus on monofiililla 0,16-0,30 ja kuitusiimalla 0,12-0,18. Myös ohuemmat siimat käyvät, mutta niillä uistimia jää pohjaan useammin. Myös suurempia sattumakaloja, kuten kuhia tai haukia voi olla vaikeampaa saada ylös niillä.

Vieheet

Ahvenen kalastuksessa käytetään monia eri viehetyyppejä:

Vaaput

Ahvenen kalastuksessa ovat parhaimmillaan 3-8 senttimetrin pituiset eloisat vaaput. Järvillä ja merillä uppoavat vaaput ovat kenties monikäyttöisempiä kuin kelluvat, koska ne lentävät paremmin ja uintisyvyyden vaihtelu sekä käsialalan käyttäminen on helpompaa. Virtavesillä kelluvat vaaput puolestaan ovat erittäin hyödyllisiä, koska niitä voi kuljettaa vaikeisiinkin heittopaikkoihin virran avulla. Suuria ahvenia jahdattaessa kannattaa usein käyttää vähintään 5cm:n pituisia vaappuja, koska pienemmillä tulee lähinnä pikkuahvenia. Mutta jos haluaa paljon tapahtumia ja pikkuahvenetkin kelpaavat niin käytössä voi olla jopa alle kolmesenttisiä minivaappuja. Ja toisinaan ne toimivat hyvin isommillekin.

Noin 250 grammainen ahven nappasi Storm Hot ’N Tot -vaappuun

Hyviä värejä on monta, niitä ovat mm. punainen hopeahileellä, ambulanssi, muikkuväri, ahvenväri, keltaruskea ja firetiger yms. ärsytysvärit. Toimivia mallejakin on todella monia, hyviä ovat mm. Rapala CountDown, Nils Master Invincible ja Salmo Hornet sekä monet muut.

Lipat

Ahvenet nappaavat hanakasti monenlaisiin lippoihin. Sopiva ahvenlipan koko on esim. Aglian ja Vibraxin numeroista 1-4. Lipan etuna muihin vieheisiin verrattuna on helppokäyttöisyys: ne kalastavat hyvin jopa tasaisella kelauksella ilman käsialan käyttöä. Haittapuolena on lehden aiheuttama noste: monet lipat pörräävät varsin lähellä pintaa. Mutta matalilla paikoilla lipat voivat olla erittäin tehokkaita, puroista ja muista pikkuvesistä puhumattakaan.

Parhaat värit riippuvat pitkälti vesistöistä: humuksisissa vesissä kupari on erinomainen perusväri, kirkkaammassa vedessä kulta ja hopea ovat hyviä. Myös punainen on usein hyvä väri. Edellä mainittujen Vibraxin ja Aglian lisäksi hyviä malleja ovat mm. Abu Garcia Droppen, Bete Lotto, BlueFox ja Calico Cat (etenkin klassinen musta-valko-punainen sahalaitaväri).

Lusikat

Parhaimmillaan ahvenen kalastuksessa ovat leveähköt, n. 5-15 grammaiset lusikat. Myös kapeamman mallisilla saa kalaa mutta usein leveähköt toimivat paremmin. Lusikalla on heittokalastuksessa kaksi etua muihin viehetyyppeihin nähden: ne lentävät pitemmälle kuin monet muut ahvenvieheet ja niiden uittamisessa on muita viehetyyppejä paremmat mahdollisuudet käsialan käyttöön. Tästä tosin seuraa, että niiden paras kalastavuus myös vaatii käsialan käyttöä, joten esim. lipat ovat helppokäyttöisempiä. Lusikat ovat hyviä yleisvieheitä matalahkoilla paikoilla.

Hyviä värejä ovat perus metallivärit kupari, hopea ja kulta, vesistöstä riippuu mikä niistä on toimivin. Muita hyviä värejä ovat mm. punainen, papukaija, ahvenväri ja musta-kupari. Pyytävyyttä parantaa lähes aina, jos koukku joko on punainen tai sen lähettyvillä on jokin punainen lisähoukutin, kuten muovilätkä tai silikoniletkun palanen koukunvarressa. Peruskoukun tilalla voi myös vaihtoehtoisesti käyttää perho- tai värikoukkua.

Hyviä ahvenlusikoita ovat mm. Kuusamon Räsänen 4 ja 5cm, Blue Fox Moreungen ja pitkänmallisista esim. Abu Garcia Toby.

Pintavieheet

Pintavieheet saattavat olla tehokkaita kalastettaessa esim. karikoiden päältä tai metsäjärvien rannalla. Nillä kalastaminen on usein normaalivieheillä kalastamista hauskempaa, ja tärpit voivat olla näyttäviä. Myös poppereilla saa ahvenia, mutta usein nirhoilla saa vielä enemmän saalista.

Nirhaa uitetaan niin että se liukuu pintaa pitkin ja tekee mielellään liu'un lopuksi vielä pienen käännähdyksen. Tällaisen liikkeen saa aikaan joko vavalla nykimällä tai lyhyillä kelan kammenpyöräytyksillä. Parhaan uinnin aikaansaamiseksi nirha kannattaa sitoa siimaan lenkkisolmulla, viehelukkoa ei siis käytetä. Ahvenenkalastukseen hyvin soveltuva malli on esim. kahdeksansenttinen Nils Master Nirha.

Jigit ja liitsit

Jigit ovat useimmiten ylivoimaisen tehokkaita syvässä vedessä kalastettaessa, aiheesta enemmän ahvenen jigikalastus -osiossa. Myös liitsit maistuvat hyvin ahvenille esim. koskilla ja metsälammilla. Erityisen hyviä värejä tummavetisille metsälammille ovat valkoinen, oranssi ja punainen.

Litkat ja sivuperukkeet

Ahven nappaa hanakasti monenlaisiin litkoihin. Normaalisti litka koostuu noin 1,5 metrin mittaisesta pääsiimasta, siiman päähän kiinnitettävästä painosta 3-5 sivutapsista, joihin on sidottu houkuttimella varustettu koukku. Siiman kannattaa olla melko paksua, vaikkapa 0,35 millistä monofiilia, koska litkalla voi saada viisikin kalaa kerralla. Painona voi käyttää monia erilaisia malleja, kenties paras on muoviletkulla päällystetty lyijypaino, se ei nimittäin tartu pohjaan yhtä helposti kuin muut painot. Houkuttimina voi olla vaikkapa koukkuihin pujotetut fluorivalkoiset muovipalat, pienet toukka- tai hapsujigit, perhot tai vaikka kastemadon pätkä.

Litkalla kalastetaan samaan tapaan kuin jigillä: pohjaa pitkin pomputtamalla. Litkan etuna on se, että uittaminen voi tapahtua hyvinkin hitaasti, jopa vain pohjaa pitkin laahaamalla. Huonolla syönnillä siitä voi olla apua. Litkaa ei pidä kelata heti ylös yhden kalan tartuttua, vaan siima kannattaa pitää tiukalla ja katsoa, tuleeko kerralla enemmänkin saalista.

Perhon lisääminen sivuperukkeeseen varsinaisen vieheen yläpuolelle on joissakin tilanteissa kalantuloa selvästi parantava kikka. Sivuperukkeen sijasta perhon tapsin voi solmia myös päävieheen peräkoukkuun. Parhaassa tapauksessa näillä uistin + perho virityksillä voi saada kaksikin kalaa kerralla.


Itse kalastus

Jigikalastus

Ahvenen jigikalastusta on käsitelty erikseen omassa artikkelissaan.


Kalastus virtavesissä

Virtavesissä, etenkään matalissa, ahvenen kalastuksessa ei ole mitään kovin ihmeellisiä kikkoja. Usein paras tekniikka on kelata viehe hitaasti sisään alavirran puolelta, jolloin heitot suunnataan poikki- tai alavirtaan. Uistinta ei kannata nostaa vedestä liian aikaisin, sillä tärppi voi tulla hyvinkin läheltä rantaa. Tosin myös myötävirtaan kalastamalla saa hyvin kalaa. Usein ahvenet nappaavat pinnan tuntumassa liikkuviin vieheisiin, jolloin lipat, vaaput ja pienet lusikat ovat parhaimmillaan. Joskus ahvenet ovat syvällä monttujen pohjissa. Silloin siiman päähän kannattaa laittaa pienehkö jigi tai liitsi, jolla pääsee helposti pohjan tuntumaan.

Lipat toimivat usein hyvin puroilla

Kalastus metsälammilla

Pienillä metsälammilla hyviä ahvenpaikkoja ovat rannalta kalastettaessa mm. sammaleiset suorannat. Ahvenet ovat näillä paikoilla usein hyvin lähellä rantaa. Niitä on helppoa kalastaa monilla eri vieheillä. Matalimmille paikoille pienehkö popperi voi olla hyvä (ja hauska) valinta. Se ei ainakaan tartu pohjaan. Mukaan kannattaa varata myös liitsejä. Niitä kannattaa kokeilla tarjota nopeasti syvenevän rannan sammalpenkan reunalta "pilkkimällä", normaali heittäminen tietenkin toimii myös. Suorannoilla liikuttaessa pitää kuitenkin aina muistaa varoa suonsilmiä. Hyviä paikkoja ovat myös kasvillisuusaleueiden, kuten ulpukka- ja kortekasvustojen reunat. Ne tosin on paljon helpompi tavoittaa jos vesille pääsee veneellä.


Kalastus suuremmilla järvillä & merellä

Parhaimpia vieheitä suuremmissa vesistöissä ovat usein jigit, sillä kalaa joutuu usein tavoittelemaan niin syvältä että muut vieheet menettävät tehojaan. Kaloja tosin löytää usein, varsinkin viileän veden aikaan, myös matalammilta paikoilta, mistä niitä on helpompi tavoitella mm. pikkuvaapuilla ja lipoilla. Hyviä paikkoja ovat mm. karien, rantakivikoiden ja kasvillisuuden reunamat. Selkävesiltä kannattaa myös vaikka lokkeja seuraamalla yrittää etsiä ajoparvia, joista ahvenia saa todella helposti.







Ahvenen jigikalastus

Pääartikkeli: Ahvenen jigikalastus


Ahvenen jigikalastuksen oppiminen on helppoa ja saalistakin tulee lähestulkoon aina, vaikka viime vuosina ahvenkannat Suomenlahdella ja Saaristomerellä ovatkin heikentyneet.[1] Monien yllätykseksi myös Helsingin lähivesiltä on saatu komeita ahvensaaliita. Paras ajankohta ison ahvenen jiigaukseen on syksyllä, mutta saalista tulee muinakin aikoina. Jigit ovat myös halpoja, joten alkuun pääsee melko helposti ja halvalla. [2]

Ahvenen kalastus jigillä on monille kalastajille ennen kokematon elämys. Jigi on tehokkaimmillaan, kun ahventa pyydetään syvästä. Matalahkoissa rantavesissä pienet lipat ja vaaput ovat usein parempia.

Kokoonsa suhteutettuna ahven on melko voimakas taistelija. Kevyillä välineillä kalastaminen tarjoaa haastetta ja jännitystä kokeneemmillekkin kalastajille. [1]

Milloin?

Syksy on ahvenen jigikalastuksen kulta-aikaa, mutta ahvenia tietysti tulee muulloinkin. [3]

Kauden voi aloittaa heti kudun jälkeen keväällä, jolloin ahvenet jäävät ruohikoiden ja karikoiden lähelle. Siitä niiden pyytäminen on helppoa. Valitettavasti suuremmat yksilöt katoavat heti ulapalle, joten kausi jää yleensä 1-2 viikon pituikseksi.

Merellä isot ahvenet alkavat kokoontua parviksi syyskuun alussa, kun vesi on viilentynyt noin 12-15 asteeseen. Silloin kalat aloittavat asteittaisen lähestymisen ulkomereltä sisäsaaristoon silakoiden perässä. Lokakuun puoliväli on keskimäärin vuoden parasta aikaa. Merellä yli puolikiloiset ahvenet asettuvat silloin 2-4 metriseen veteen ja 250-500 grammaiset 4-6 metriseen veteen.

Ahvenen pyynti on siitä mukavaa, että paras syönti on yleensä aamupäivällä ja toinen syönti alkuillasta. Parhaiten pyynti onnistuu veneestä, mutta jos sitä ei ole käytössä asetu mantereelle johtavien salmien suulle.

Järvillä pari viikkoa ennen jäiden tuloa on paras sesonki. Itse olen saanut monista järvistä ja joista (mm. Kemijoki) marraskuun alussa runsaasti yli 300 grammasia ahvenia jigillä. Kesällä ja talvipilkillä isojen ahventen saanti on ollut niin vähäistä, että itsekin epäilee kalaveden heikkoutta. Totuus kuitenkin on se, että isot ahvenet eivät ole parvissa kuin ennen jäiden tuloa ja seuraavan kerran kutuaikana, jolloin isojen seassa on liikaa pieniä kaloja häiritsemässä.

Jigit

Parhaat ahvenjigit merellä ovat yleensä 3-4 tuumaisia toukka- ja matojigejä. Myös 5 tuumaisia voi käyttää etenkin suuremman kalan pyynnissä. Myös pienehköt kalajigit maistuvat ahvenille. Hyviä värejä ovat mm. vihreä, oranssi, ruskea ja violetti. Kenties paras yleisväri on ruskean, punaisen ja vihreän sekoitus, lempinimeltään moottoriöljy. Kimalteet useimmiten parantavat ottia, mutta saattavat sitä jopa huonontaa kirkkaalla kelillä.

Jigipäiden väreinä suosin samoja värejä kuin pyrstöissä. Tummissa vesissä voi kokeilla ärsykevärinä räikeänpunaista. Lyijynvärinen on kuitenkin varma valinta, jos et ole varma väristä. Jigipään malleilla ei ole ollut suurta merkitystä, tärkeintä on ettei se jää helposti pohjaan kiinni. Ainoa poikkeus on jos kalastat välivettä, silloin kannatta hankkia muutama ns. uintiliikkeellinen jigipää.

Kalajigejä suositaan usein vasta marraskuussa, milloin kelausnopeutta on hiljennettävä vielä puolella alkusyksystä. Ahvenen pyynnissä on tärkeintä saada jigi pysymään 10-30 senttiä pohjan yläpuolella, joten jigipään sopiva paino on yleensä 8g-30g. Liian suurta jigipäätä ei kuitenkaan kannata käyttää, ettei uittamisesta tule liian nopeatempoista. Kiinnipysymisen varmistamiseksi voi kiinnittää kolmihaarakoukun matojigin selkäpuolelle esim. pianolangalla tai punotulla siimalla. [2][4]

Tässä taulukossa on suuntaa antavia ohjeita siitä, minkä kokoinen jigipää on yleensä paras valinta muutamiin syvyyksiin.

Veden syvyys Jigipään koko
Alle 5m 7-15g
Yli 5m 20-28g
10-15m 30g

Kalastustekniikka

Parhaaksi tekniikaksi olen todennut vavan kärjen pitämisen aivan veden pinnalla ja tekemällä siimankelausta samalla vavankärkeä värisyttämällä. Kerralla otan siimaa sisään noin metrin ja sitten taas noin kahden sekunnin tauko, jotta jigi ehtii taas pohjaan. Toinen vaihtoehto on perinteinen vavannosto vedestä pystyyn ja nopea lasku takaisin, jolloin samalla kelataan löysät siimasta pois. Ahvenen tärpin tuntee usein kädessä (toisin kuin kuhan), mutta tärkeintä on pitää koko ajan kontrolli siimaan eli siima ei saa roikkua koskaan löysällä.

Ahvenen jigikalastuksella jigi tulisi saada noin 10-30 cm:n pohjan yläpuolelle. Pomputtele jigiä ylös alas ja pidä sitä koko ajan pienessä liikkeessä. Anna jigin kuitenkin käydä pohjassa ennen kuin alat tekemään vetoja. [3]

Huonoa syöntiä voi parantaa joko tummentamalla jigin väriä tai pienentämällä jigin kokoa. Mikäli syönti on jo kohtalaisen hyvä voi yrittää sen parantamista huippuunsa vaihtamalla voimakas ärsykeväri. Esimerkiksi vaihda vihreä jigisi hilevihreään tai fluorikeltaiseen.

Mikäli jigillä ei ahventa tule voi syynä olla joko, että ahventa ei ole lähiseudullakaan tai ahven on poikkeuksellisesti välivedessä.

Syksyinen jigikalastus järvellä ja joella poikkeaa kalan etsimisen kohdalla täysin merestä. Syys/lokakuussa ahveneet kokoontuvat syvänteisiin. Jos järvessä on vettä enimmillään 10-15 metriä, niin kalat löytyvät 95 %:n todennäköisyydellä sieltä. Jos vettä on enemmän, niin haku on vaikeampaa. Keskity silloin jyrkästi syveneviin rinteisiin 7-12 metrin vedessä. Yleensä matalissa järvissä varmin tapa aloittaa kalastus on selvittää järven syvin kohta ja aloittaa jigikalastus sieltä.

Järvellä toimivat samat jigit kuin merellä, mutta väri saisi olla hieman tummemman sävyinen sekä kokoa kannattaa pienentää, mutta ei missään nimessä jigipään painoa. Jos käytössäsi on vene, on kaikkein nopein tapa etsiä parvi jigilitkalla. Parven löydyttyä ankkuri veteen ja kalat ylös samanvärisellä tasapainopilkillä. (tasapainopilkinnän ohjeet löydät venepilkinnän kohdalta).

Välineet

Jigikalastajan varusteeksi kelpaavat normaali heittovapa avokelalla varustettuna. Mikäli valinnan varaa varusteissa on tai olet menossa kauppaan jigivälineitä ostamaan niin valitse mahdollisemman kevyet välineet. Vavan tulee olla kuitenkin riittävän jäykkäkärkinen, jotta ahvenet pysyvät paremmin kiinni ja tuntuma jigiin säilyy paremmin. Avokelaksi riittää pieni avokela johon mahtuu 0,10-0,12 mm kuitusiimaa. Kuitusiiman päähän kannattaa laittaa metrin verran noin 0,20 mm monofiilisiimaa, johon uistinlukko on helppo kiinnittää. Lisäksi pieni pätkä monofiilisiimaa antaa hieman joustoa, jolloin turhilta siimankatkeamisilta vältytään pohjatärpeissä tai ennätysahvenen kanssa.

Ahvenen onginta

Pääartikkeli: Ahvenen onginta

Ahvenen liikkeet eri vuodenaikoina

Kevään kutuaikana se ei juurikaan syö. Tällöin voidaan saada kuitenkin pieniä ahvenia, jotka eivät vielä ole saavuttaneet sukukypsyyttä. Kudun jälkeen ahven on syöntituulella. Alkukesästä voidaankin saada kutupaikoilta hyviä ahvensaaliita. Onkijan kannalta loppukesä ja alkusyksy ovat parasta aikaa ahvenen onginnalle. Silloin syöttiin ahnaasti ottavia ahvenia voidaan saada niin syvästä, kuin matalastakin. Hyviä paikkoja, joista ahventa saa, ovat matalalta karikon reunamilta, virtojen suista, salmipaikoista ja ruovikkoisten rantojen reunamilta. Niitä löytää myös matalikoista, joissa on runsaasti pohjakasvillisuutta, kuten vesisammalta. Ahvenia saa myös ahvenvitakasvustojen reunamilta. Loppukesästä niitä saadaan myös syvänteistä, joissa ne saattavat jahdata kuoretta jopa pintavedessä. Tälläisissa paikoissa on usein lokkeja liikkeellä, ja onkija voi suunnata paikoille lokkien mukaan. Ahvenparvet voivat olla suuriakin, ja niitä tavataan niin pinnasta, kuin syvemmältäkin. Syksyn tullessa vesi viilenee. Lokakuussa matalassa elävät ahvenet käyvät laiskoiksi, ja siirtyvät syvemmälle. Syvemmällä elävä ahven jatkaa vielä syöntiä, mutta siirtyy lämpimän veden perässä yhä syvemmälle. Silloin niitä alkaa olla vaikea tavoittaa.

Ahvenen syöntihalukkuuteen vaikuttavia asioita.

Kesällä ahvenet löytää tuulenvastaisilta rannoilta, tai karikkojen tuulenvastaisilta reunoilta. Syksystä tuulen vaikutus ahvenen syöntiin riippuu siitä, onko ilma lämpimämpää vai kylmempää kuin vesi. Jos kylmä tuuli kuljettaa jäähtynyttä pintavettä vastarannalle, tuulenpuoleisella rannalla nousee pohjasta lämpimämpää alusvettä pintaan. Ahvenet kerääntyvät paikkaan, jossa lämmin pohjavesi nousee pintaan. Muutoin tuulensuunnan vaikutuksesta ahvenen ongintaan on monia hokemia. Ne eivät välttämättä ole yleispäteviä, koska vesistöt ovat erilaisia ja tietynsuuntaisella tuulella voi olla erilainen vaikutus vesistön suunnasta riippuen. Ahvenen onginnassa valaistus on tärkeä seikka. Kesäisin parhaat syöntiajankohdat ovat ilta ja aamu. Keskellä päivää ahventen syönti on huonompaa, koska ne ovat valoisalla laiskoja. Sen sijaan pilvisellä säällä syönti voi olla hyvää keskellä päivääkin. Kirkkaalla ilmalla ahvenet hakeutuvat suojaisiin ja varjoisiin paikkoihin. Tällöin niitä tapaa laiturien alta, varjonpuoleisilta rannoilta ja syvemmistä vesistä.

Ahvenen onginnan välineet

Syötti ja koukku

Kastemadot ja muut lierot ovat hyviä ahvensyöttejä. Huonolla syönnillä kärpäsentoukka toimii hyvin. Iso ahven ottaa mielellään isoon syöttiin, mutta huonolla syönnillä voi pienempi syötti houkutelle paremmin. Isoja ahvenia ongittaessa kannattaa käyttää elävää tai kuollutta täkykalaa. Hyviä ahvenensyöttejä ovat salakan ja särjen poikaset. Kuore on myös hyvä täkykala ahvenelle. Täkykalalla ongittaessa koukun tulee olla suurempi kuin esimerkiksi madolla ongittaessa. Voit käyttää myös kolmihaarakoukkua. Täkykalalle kannattaa käyttää polvikoukkua. Kun ahven nappaa syötin pää edellä, polvikoukku jää hyvin ahveneen kiinni. Parhaita ajankohtia syöttikalalla onkimiseen ovat heinä-elokuu. Päivemmällä huonon syönnin aikana voi kokeilla hyvin pieniä kalanpoikasia. Ne saavat ahvenen ottamaan silloinkin, kun se ei tavallisesti syötteihin ota. Monien mielestä pieni salakka ja mutu ovat parhaita ahventäkyjä. Muita usein käytettyjä syöttejä ahvenille ovat muikun, särjen, lahnan, sorvan, siian ja säyneen poikaset. Kokeilemisen arvoisia syöttejä ovat mm: kuollut kala, kalojen sisälmykset, kalanpyrstö ja kalan silmä. Keväällä ahvenkudun aikaan kannattaa käyttää matosyöttiä. Tähän aikaan ahven ei nimittäin juurkaan syö muita kaloja. Sopivan kokoisia koukkuja ovat kastematosyöttiä käytettäessä 3 ja 4. isompaa matoa käytettäessä voit käyttää numeroa 1.

Kuinka täkykala pujotetaan koukkuun

Kuollut täkykala pujotetaan koukkuun selkäevän vierestä. Virrasta ongittaessa voi koukun pujottaa kalan huulista läpi alhaalta ylös tai suuaukosta kiduskannen alitse ja sitten kiinni täyn keskiruumiiseen. Elävä täky kiinnitetään huulestä höllästi, jotta koukku irtoaa täystä ja jää kiinni ahveneen.

Niksi

Jos sinulla ei ole matoja käytettävissä ahvenen ongintaan, ongi ensin taikinalla muutama särki, ja käytä särjenpaloja ahvenen ongintaan.

Vapa

Veneestä ongittaessa vapa ei saa olla liian pitkä. Jo viisimetristä vapaa on vaikea käsitellä veneestä. Heitto-ongella voit onkia veneestäkin pitemmältä.

Ahvenen onginnan tekniikkaa

Päivänpaisteella ja lämpimällä säällä ahven siis syö huonosti. Voit kuitenkin kokeilla onkimista veneen varjosta ja vesikasvillisuuden reunoilta. Kuumalla ilmalla ahvenia saa paremmin, kun käyttää pieniä vilkkaita matoja. Ahvenia voi houkutella paikalle heittämällä veteen matoja. Tullessasi ongelle voit hakea ahventa siten, että asetat muutamia eri syöteillä varustettuja onkia eri syvyyksille. Kun saat selville, mihin onkeen alkaa syömään, siirrä muutkin onget samalle syvyydelle. Ahvenia voi houkutella iskemään nykäisemällä vapaa välillä. Joskus ahven nappaa syötin pohjasta. toisinaan taas hitaasti vajoavan syötin. Tällöin ongessa ei saa olla painoja. Ahven nappaa syötin usein tarmokkaasti. Sen syönnin näkee siis selvästi kohon painuessa veden alle. Vedä tällöin onki tasaiseti ylös, jolloin kala on koukussa. Ahvenen onginnassa kannattaa käyttää teräviä koukkuja, sillä sen suuosat ovat luiset, eikä tylsä koukku jää siihen hyvin kiinni.

Ahvenia eri paikoista eri aikoina.

  • Joelta saa hyvin ahvenia kevätkutuisten kalojen kudunnousun yhteydessä.
  • Pienissä Etelä-suomen järvissä ahven kutee toukokuun puolessavälissä. Touko-kesäkuun aikana kannattaa kokeilla onkimista matalalta rannalta.
  • Kesällä pienten järvien pintavesi lämpenee. Tällöin ahven siirtyy syvemmille ja varjoisille kalliorannoille. Hyviä onkipaikkoja ovat isojen kivien kupeet, tai veteen kaatuneiden puiden ympäristöt.
  • Isoissa järvissä hyvä onkiaika alkaa, kun vesi on selvästi lämmennyt. Selällä oleva karikko lämpenee nopeammin, kuin muut alueet. Sieltä saa hyvin ahvenia.
  • Merellä kannattaa alkukesästä onkia ahvenia matalista lahdista. Varsinainen onkiaika alkaa heinäkuussa.


Niksi: Kuinka ongit ahvenparvea

Jos olet osunut ahvenparveen ja saanut sen kiinnostumaan syötistäsi, vene on pidettävä paikoillaan. Jos parvi syö hyvin, ne saattavat kohota pinnan tuntumaan. Siilloin syönti usein lakkaa hetkeksi. jonkin ajan kuluttua ne ovat jälleen vajonneet pohjaan, ja parvi on jälleen koossa. Pysyttele paikallasi ainakin niin kauan, kun vedessä näyttää olevan liikettä. Kun syönti lakkaa, siirrä venettä siihen suuntaan, mihin arvelet ahvenien siirtyneen. Jos tiedät, että jollain paikoilla on yleensä ahvenparvia, voi olla viisasta odottaa pitkäänkin, vaikkei heti nykisikään. Usein ahven alkaa syödä yhtäkkiä. Näin tapahtuu yleensä auringonlaskun aikaan

[5]




Ahvenen perhokalastus

Pääartikkeli: Ahvenen perhokalastus


Ahvenenkalastus ei oikein kuulosta perhokalastajalle luontuvalle vaan toisinpa on, perhokalastus kevyillä välineillä raitapaitoja kuhisevalla joenpahasella voittaa jopa taimenen kalastuksen. Ahventa ei ole yleisesti hyväksytty perhokalaksi, vaikka syytä olisi. Onhan ahvenia melkein kaikkialla Suomessa, ehkei hirvittävän isoja ole montaa, mutta taistelunhalua Suomen kansalliskalalla riittää.


Ahvenen olinpaikat

Ahvenet liikkuvat verrattain paljon, mutta varmoja paikkoja ovat tutut paikat, kuten kaislikko, lumpeikko, suvanto, puronsuu ja veden alle kaatuneet puut. Nämä tosin syövät myös perhovalikoimaa ankaralla kädellä. Silloin kannattaakin harkita siiman päähän pinturin sitomista. Myös jokien virtaamattomissa osissa kannattaa kokeilla uittaa ahvenperhoja. Isojakin ahvenia nousee kuvan tyyppisistä suvannoista. Myös maisemat ovat usein häkellyttävän kauniita. Jos kalastetaan paljon rehevöityneillä joilla ja lammilla, kannattaa harkita ruohosuojien sitomista streamereihin. Joskus ahvenia löytää kovastakin virrasta, mutta silloin kalojen kokoluokka pienenee huomattavasti. Ahven on aktiivinen kala elinympäristön suhteen, aivan tyhjältä vaikuttanut paikka saattaa kuhista ahvenia, kun vain jaksaa odottaa hetkisen. Tämän takia ahventen kalastukseen ei tarvitse kulkea pitkiä matkoja, koluten joka kohtaa, pienikin vaihtele joenpätkä riittää.


Välineistöä

Välineet riippuvat aika lailla kalastettavasta paikasta. Pitkiä heittoja ei ainakaan pienillä lammilla juurikaan tarvitse, eikä takaheittotilaa yleensä ole. Kevyt ja tunnokas AFTMA #4-5 on varmaan aika sopiva valinta pienille lätäköille. Pituutta vavassa saisi olla jopa yhdeksän jalkaa ( 1 jalka=30 cm). Tämä siksi, että perhoa voidaan uittaa hallitusti lumpeikossa ja tuleehan sellaisiakin tilanteita jolloin ei lyhyillä heitoilla pärjää. Siimana on kelluva varmaan kaikkein miellyttävin ja monipuolisin, mutta myös kärkiuppoavalla siimalla voi koettaa kalastaa, etenkin jos kalastuskohde on syvä. Jokikalastukseen käy hyvin pitkälle samanlaiset varusteet, tosin jos ei kalasteta leveillä suvannoilla voi AFTMA luokka olla huomattavasti pienempikin. Hyvin puskaisille ja reheville rannoille kannattaa ottaa lyhyempi vapa, jotta kuljetus olisi edes siedettävää.


Ahvenperhot, poikkeavatko ne muista?

Ahven ottaa melko monenlaiseen perhoon, ainakin omien kokemuksieni mukaan. "Mieleeni tulee eräs Jormasjoen reissu mieleen, missä näin rannan tuntumassa ison siian, joka oli maistanut koukkua ennenkin, koska huulien ympäriltä puuttui ihoa.

Tästä johtuen päätin laittaa #16 sidotun Spiderin (nimeä en muista), laskin perhoa kohti kalaa ja juuri kun siika alkoi nousta tutkimaan perhoa lähelle pintaa -- niin eiköhän tule paljon pienempi ahven hotkaisemaan perhon. Tietenkin siika tästä säikähti ja lähti sen siliän tien. Saatoitte kuvitella mitä ajattelin silloin siitä ahvenesta." Aina ei voi voittaa...


Myös harriperhoilla ja ahvenperhoilla on yhteistä. Ahven on tunnetusti "ahne" punaiselle värille niin kuin härkä. Jos taas mietitään suosituimpia harriperhoja kuten Red Tag, Zulu, Bloody Butcher jne. Punainen iskupiste on niissäkin.


Taimenia, kirjolohia ja haukia saadaan paljon ahvenia jäljittelevillä perhoilla.

Hassua, mutta myös kannibaaliset ahvenet ovat myös mieltyneet omiaan jäljitteleviin perhoihin, voiko tämä kaikki olla sattumaa? Tuskin!

Streamereillä

Streamerit eli kalajäljitelmät ovat tappokoneita niille isoille kyrmyniskoille. Taimenta kalastaessa saakin monesti huomata ettei kala olekaan se toivottu taimen vaan iso ahven. Monesti taimenta "turhaan" yrittäessä huomaakin kalastavansa innoissaan ahvenia, eikä sille voi mitään. Ahvenet kertovat myös taimenia jahtaaville kullanarvoista tietoa, jos vain osaa katsoa pintaa syvemmälle.

Esimerkiksi saat pienellä ahvenperholla ison ahvenen kosken niskalta. Mitä tämä voisi kertoa? No, sehän kertoo, että ahventa on joessa, ahven kelpaa ruuaksi, joten perhovalinta on hyvä, kosken niskalla on isoja ahvenia pyydystämässä pienempiä ahvenia -- ja niiden perässä on tietenkin myös toivottuja taimenia. Myös kellonaikaa, ottipaikan syvyyttä valoisuutta jne. kannattaa miettiä, kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Ainahan nämä seikat eivät ole "selkokieltä", mutta silti kannattaa miettiä, sehän ei maksa mitään (muuta kuin vaivan).

Ministreamerit ovat usein ylivoimainen ärsyke "niille" isoille ahvenille. Joskus tosin hauki voi viedä perhon mennessään, mutta ei aina -- olen saanut kahden kilon painoisen hauen 0,20 mm siimalla, jonka päätä koristi #8 koukun perho (+siika). Mutta sehän tuo vain jännitystä ja se tekee elämästä ja ahvenen kalastuksesta mielenkiintoisen. Tarvitaan vain paljon onnea.

Ahventa pintaperholla, nautinto, jota jää muistelemaan.

Ahvenia on kaikista mukavin kalastaa pintaperhoilla aurinkoisina päivinä. Ahvenia jallittaessa pintureilla kannattaa välillä uittaa perhoa aktiivisesti, jotta kalat huomaisivat paremmin räpiköivän hyönteisen. Nypytys, pomputtelu, viistättäminen tms. ei väliä miten kunhan vain saadaan kalojen huomio. Vapaasti virran mukana menevä perho on usein saanut mennä rauhassa ohi, mutta kun antaa pikkuisen värinää perholle niin johan alkaa vesi pärskyä ahventen kilpaillessa nopeudesta. Kun on kerran saanut parven hullaantumaan perhoon niin kalat eivät siitä mihinkään liiku, vaikka aina joku lähtee perhon kanssa rannalle. Loppu tälle teurastukselle voi hyvällä tuurilla olla komea -- isompi kala (usein ahven, hauki tai taimen) kuulee parven pärskytyksen ja lähtee jahtaamaan näitä helpon saaliin toivossa. Tämän tapahtuessa parvi hajaantuu ja joku joutuu saalistajan suuhun. Tällaiseen tilanteeseen on vaikea valmistautua, sillä tapahtuma on hyvin pikainen, mutta jos pitää toista vapaa ahvenperholla varustettuna valmiina käy niin, että isosta saalistajasta tuleekin saalistettava.


Pomppuperholla ahventa

Pomppuperhokalastukseksi sanotaan kalastusta, jossa yläperhoksi sidotaan iso ja hyvin kelluva pinturi, josta sidotaan siimaa n. 0.5m ja sinne uppperho. Tällä tavalla ahvenia saadaan helposti pannullekin. Yläperhona kannattaa kokeilla punaista Nalle Puhia ja alaperhoksi jonkin sortin uppperho tai nymfi. Tällöin ei ole tavatonta saada kahta ahventa kerralla. Osaavan käsissä tämä kalastustapa on tosiaan tappava, mutta tämä on taito jonka vain harvat osaavat. Lyhyellä vavalla ja puskaisilla rannoilla ei kannatta edes ajatella pomputtamista.


Muita kaloja siinä samassa ahventa kalastaessa vai toisin päin?

Myös muita kaloja tarttuu välillä ahvenperhoon, joista ehkä yleisin on usein kiusallinen hauki. Jos tiedät, että haukea esiintyy kalastamassasi paikassa ja haluat kalastaa isoja ahvenia streamerilla -- suosittelisin käyttää n.15 cm perukketta, joka on vain yksinkertaisuudessaan pätkä 0,45mm monofiilisiimaa. Kevyillä välineillä kalastaessa hauki antaa kunnon vastuksen siiman päässä. Harmittavan usein vain hauki jää sen siliän tien, vaikka käyttäisikin peruketta.

Särjetkin käyvät joskus hyönteisjäljitelmiin, mutta väheksyä ei pidä, sillä vain särjen kalastaminen on todella vaikeaa ja taitoa vaativaa. Puna-hopea yhdistelmä on ollut kaikista varmin särjille, mutta toki se muihinkin ottaa. Särki ei sinänsä ole perhokalastuskalojamme, mutta se on ainakin kokeilemisen arvoinen, jos taitoa ja tietoa on tarpeeksi. Voi käydä niin, että tulee mato-onkea ikävä...



Ahvenperhojen eliittiä

Esittelen viisi perhoa joilla pitäisi päästä ainakin alkuun ahventen kanssa. Lisää perhoja ahvenille löydät omista pakeistasi, kunhan vain osaat katsoa.


(Oikealta ylhäältä alas) Simppeli-salakka, Pikku Ahven, Supertinseli muunnos, Red Caddis ja Kultalarva.



Simppeli-salakka

  • Koukku: 2-8 Streamer
  • Alusrunko: Valkea silkki
  • Runko: Hopeinen Mylar-putki
  • Siipi: Musta marabou, sekaan voi laittaa kimallekuitua
  • Kurkku: Veren punaista villaa
  • Pää: Mustaa peurankarvaa Muddler-tekniikalla


Myös muille kaloille toimiva sidos. Toimii erityisen hyvin pienillä lammilla.


Pikku Ahven (Aleksi Määttä)

  • Koukku: 2-8 Streamer
  • Silmät: Pientä palloketjua
  • Runko: Keltaista silkkiä
  • Kierre: Litteä kulta
  • Kurkku: Veren punainen villa
  • Siipi: Keltaista vasikankarvaa tms. kultaista kimallekuitua, oliivia antronia ja päälle mustaa antronia.
  • Pää: Oliivia antronia puppeli-tyylillä päälle mustaa antronia.


Aina kun ahventa on kalapaikassa, Pikku Ahven toimii ja tappaa.


Supertinseli muunnos (Aleksi Määttä)

  • Koukku: 2-8
  • Siipi: Hopea flashabou-dubbing, sidotaan kimppuina pitkin koukun vartta.
  • Kurkku: Veren punaista villaa
  • Pää: Mustaa antronia puppeli-tyylillä


Tunnetun perhon muunnokseni, joka on antanut minulle enemmän kalaa kuin itse alkuperinen Supertinseli, toimii ahvenille, taimenelle, kirjolohelle ja hauelle. Varma valinta!


Kultalarva (Aleksi Määttä)

  • Koukku: 8-14 Katkakoukku
  • Alusrunko: Keltaista silkkiä, muotoillaan toukan muotoiseksi.
  • Runko: Tosi paksua pyöreää kultatinseliä.
  • Rintakehä: Riikinkukkoa


Harjusta ja ahventa minulle antanut sidokseni on parhaimmillaan ns. HandTwist tekniikalla uitettuna. Kannattaa kokeilla myös taimenelle ja kirrelle. Kultalarvasta vieläkin radikaalimpi muunnos toi minulle minun ensimmäisen mitan täyttävän harrin, se ei poikkea muuten alkuperäisestä kuin hopeakimalteisen siipensä myötä. Se käyttää, joka uskaltaa.

Muistakaa myös C&R ahventakin kalastaessa

Ahventa kalastaessa, etenkin lohipitoisissa vesistöissä kannattaa muistaa, että lohikalat käyttävät ravinnokseen ahvenia, joten niitä ei kannata heitellä ylimielisesti pusikkoon. Kaloja ei myöskään pidä tappaa ja sitten heittää veteen, sillä ei taimenkaan aina syö vaikka tarjoaisitkin välistä oikeaa ruokaa. Päästä isotkin ahvenet pois niin se voi lisääntyä ja näin tuottaa ruokaa taimenille ja kirjolohille. Pitää ajatella pitkällä tähtäimellä päästäkseen pitkälle.






Ahvenen pilkintä

Pääartikkeli: Ahvenen pilkintä


Ahven


Tämä osio kertoo lähinnä noin 50- 300-grammaisten ahvenien pilkinnästä.

Pilkkiminen matalassa järvessä on yleensä aivan erilaista kuin syvässä järvessä. Matalalla järvellä tarkoitan järviä, joilla suurin syvyys on alle 8 metriä, ja suurin osa järvestä on alle 5 metriä syvää. Näillä järvillä ahven oleskelee lähes poikkeuksetta alle 3 metrin vedessä. Ainoastaan ensijäillä ahven saattaa olla syvemmällä, ehkäpä siksi että pintavesi on niin kylmää. Ahvenet etsivät lämpimämpää vettä menemällä syvälle.

Lähes kaikki matalat järvet ovat myös tummavetisiä, poikkeuksiakin toki löytyy. Matalassa ja sameavetisessä järvessä näkösyvyys on alle 2 metriä, joten kala viihtyy lähes poikkeuksetta matalassa vedessä, alle 4 metrissä. Yleisesti ottaenhan pilkintäsyvyys on noin 2x näkösyvyys. Usein ahven löytyy alle 2 metrin vedestä.

Kalapaikat ja välineet

Alkutalvesta pienillä ja matalilla järvillä ahven löytyy yleensä järven syvimmästä montusta ja sen reunoilta. Tällöin kala käy yleensä hyvin kiinni tasapainoihin ja pystypilkkeihin. Omiksi suosikeikseni ovat nousseet Ässä-tasapainot. Joillakin järvillä tosin morri on paras vaihtoehto mihin vuodenaikaan tahansa. Nämä asiat täytyy vain selvittää kokeilemalla.

Keskitalvella, jolloin lunta on jäällä runsaasti, ahvenelle ei yleensä kannata tarjota muuta kuin morria. Jos morrilla kuitenkin tulee tosi hyvin, voi koittaa muullakin.

Lopputalvesta, jolloin lumi on sulanut jäältä, ahvenet löytyvät usein aivan rantamatalasta, kuten kaislikkojen edustoilta ja ojien suilta. Tällöin kala on tavallisesti hyvällä syönnillä, pystypilkkejä ja tasapainoja kehiin. Morriin turvaudutaan vasta jos käy niin, että em. välineillä kalaa ei tule. Tapsipilkkiä en suosittele, koska se on sameavetisissä ja matalissa vesissä melko turha peli, varsinkin isommalle ahvenelle. Jos pikkukalaa haluaa, esim. pilkkii kisoissa niin silloin kannattaa käyttää tapsia.


Ahvenparven etsiminen

Alkutalvesta jää on ohutta, jolloin reiän kairaaminen on todella helppoa. Ahvenet yleensä antavat merkin lähes heti, mikäli niitä alla on. Tämän vuoksi "tyhjällä" reiällä ei kannata odotella kuin enitään pari minuuttia. Lisäksi alkutalvesta on usein niin, että ahvenet eivät ole kovin tiiviissä parvissa, vaan kalaa antava alue on suuri ja kalojen määrä reikää kohti on pieni. Kalaparvea etsittäessä on usein hyvä kairata reikiä noin 20 metrin välein, ja parven löydyttyä siirtyä noin 10 metrin kairausväliin. Yleensä reikiä tehdään sitä tiheämmin, mitä tummavetisemmästä järvestä on kyse. Jos ei ole mitään tarkempaa tietoa järven syvyydestä, voi usein maastosta melko hyvin päätellä missä päin järveä on syvimmät paikat. Mikäli syvempää paikkaa näin ei löydä, taitaa olla ainoa vaihtoehto lähteä etsimään syvännettä kairailemalla pitkin, vähintään 30 metrin välein.

Kun ensimmäiset lumet satavat jäälle, pienien järvien ahvenet tulevat passiivisiksi tai lopettavat kokonaan syömisen. Kannattaa etsiä järveltä paikkoja, joissa on vähemmän tai ei lainkaan lunta jäällä. Ahvenet yleensä keräytyvät näihin paikkoihin, koska niissä paikoissa on enemmän valoa. Yleisesti ottaen ahven siirtyy matalempaan heti lumen sadettua jäälle, mutta ahven saattaa siirtyä myöhemmin syvempään, kun sen silmät tottuvat uuteen valon määrään. Reikiä ei ole syytä kairata yhtä paljon kuin ensijäillä: jäällä liikkuminen on vaikeampaa ja reiän kairaamiseen kuluu enemmän aikaa. Monesti reiät kannattaa kiertää useaan kertaan, varsinkin jo kalaa antaneet reiät. Tämä siksi, että pilkkireiästä tuleva valo saattaa olla houkutellut lähialueen ahvenia paikalle.

Lopputalvesta päivät ovat yleensä aurinkoisia, ja valoisa aika on pitkä, jolloin valoa pääsee jään alle paljon. Usein ahventen mielestä jopa liikaa, sillä ahvenet eivät enää keräännykään sinne missä valoa on paljon, vaan sinne missä valoa on vähän. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kannattaa kairata erityisesti niihin kohtiin, missä lunta on eniten. Usein keväällä ahven liikkuu melko paljon, eikä kova kairaaminen ole enää tae hyvälle ahvensaaliille. Ahvenparven houkutteluun paikalle voi kestää useita minuutteja, mutta parvi voi myös kadota aivan yhtäkkiä. Siksi onkin tärkeää saada pilkki (tai morri) mahdollisimman nopeasti takaisin pyyntiin. Usein matalassa vedessä voi harrastaa ahvenen näköpilkintää, jolloin huomaa kuinka syöntihaluttomia ahvenet ovat. Mormyskointi pienellä ja kevyehköllä morrilla saattaa olla se keino, jolla kalan saa ottamaan. Lopputalvi on yleensä se aika, jolloin ahventen käyttäytyminen saattaa vaihdella suurestikin. Yleensä ahven löytyy melko matalasta, mutta monissa poikkeustapauksissa ahventa on löytynyt hyvin syvempääkin, mutta ei kuitenkaan niin syvästä kuin ensijäillä. Syönninvaihtelutkin ovat keväällä vuodenajoista selvimmät. Syönti saattaa muuttua parissa päivässä lähes nollasyönnistä rajuksi syönniksi.


Ottivärit

Morrin väriin vaikuttaa lukuisa määrä eri tekijöitä. Tärkeimpinä näistä ovat ainakin veden sameus, veden väri, pilkkipaikan syvyys, sää sekä lumen määrä jäällä. Yleensä sameassa vedessä parhaiten toimivat punaiset ja oranssit morrit. Hieman kirkkaammissa vesissä kannattaa kokeilla myös keltaista ja vihreää. Jos kesken syönnin syönti yhtäkkiä lakkaa, kannattaa koittaa vielä muun värisillä morreilla, usein väriä vaihtamalla saa syönnin uudelleen alkamaan. Edellä mainittujen värien lisäksi kokeilemisen arvoisia värejä ovat esim. kupari, kulta ja musta. Ketjupilkin/värikoukkupilkin koukun värit vaihtuvat samalla tavalla. Tasapainoista suosittelen punaista, punamustaa, harmaata, vihreätä sekä keltaista. Näistä kaksi viimeksi mainittua ovat etenkin kirkaampaan veteen, mutta keltainen on osoittautunut toimivan sekä kirkkaassa että samessa vedessä.


Siima

Itse käytän ainoastaan Stroftin siimoja. Pieniä tasapainoja uitan 0.20-0.25 mm siiman kanssa. Isompia tasapainoja ei matalassa vedessä välttämättä kannatakaan kokeilla, paitsi jos kohdekalana on nimenomaan yli 300-grammaiset ahvenet. Ketjupilkeillä käytän saman paksuisia siimoja kuin pienillä tasapainoilla. Ainoastaan pienimmillä pystypilkeillä pudotan siimanvahvuuden 0.16-0.18 millimetriin. Mormyskoinnissa käytän pääasiassa noin puolen senttimetrin mittaisia morreja, ja siimanpaksuus on tällöin 0.14-0.16 mm. Etenkään alle 2 metrin vedessä ei kannata käyttää kovinkaan ohuita siimoja, sillä matalassa vedessä mormyska ui kyllä paksummallakin siimalla. Toki ohuemmalla siimalla kalan saa helpommin nappaamaan, mutta väsytyksessä kuluu enemmän aikaa. Matalassa vedessä oleva kalaparvi saattaa pelästyä enemmän, ja parvi saattaa isompaa ahventa väsyttäessä uida tiehensä. Isoimmilla katkamorreilla ym. isoilla morreilla voi käyttää jopa 0.25 mm siimoja, ja silti morri ui hyvin. Ainoastaan pilkkikisoissa ja ahvenen keskikoon ollessa selvästi alle 50 g siirryn käyttämään 0.10-0.12 mm siimaa ja pientä morria.

Syötit

Mormyskalla pilkittäessä aloitan aina pilkkimisen laittamalla surviaisentoukkia, yleensä vähintään 2 kpl koukkuun. Jos kala on pientä ja huonolla syönnillä, niin yksi toukka riittää. Kärpäsentoukan pujotan koukkuun vasta siinä vaiheessa, kun kalaa tulee hyvin. Jos syönti muuttuu huonoksi kärpäsentoukan kanssa, niin äkkiä surviainen takaisin.

Isommilla morreilla ei kannata surviaisia käyttää, sillä ne on hankala pujottaa isoon ja paksuun koukkuun. Isoon morriin voi laittaa vaikkapa 3-4 kärpäsentoukkaa. Kärpäsentoukkien väreistä kokeilemisen arvoisia ovat ainakin punainen ja keltainen.

Pystypilkinnässä käytän melkein pelkästään ahvenen silmiä syöttinä, joskus huonommalla syönnillä kärpäsentoukkia. Ahvenen silmä on todella kestävä syötti, tavallisesti se pysyy koukussa usean kymmenen kalan ajan. Usein ahvenen silmä kannattaa rikkoa, jolloin silmä näyttää kenties kalojen mielestä houkuttelevammalta. Syönti pysyy yleensä muuttumattomana, vaikka koukussa olisi enää pienehköt silmän riekaleet. Ahvenen silmän pyrin aina irrottamaan mahdollisimman pieneltä ahvenelta. Tavallinen koko on 10-20 grammaa.

Lopuksi muistettava

Varsinkin lopputalvesta, jolloin kala on matalassa, kannattaa välttää liiallista kairailua, sillä kairaaminen saattaa pelottaa kaloja. Tämä tarkoittaa sitä, ettei reikiä kannata koittaa vaan kertaalleen, vaan useita kertoja. Parven houkuttelu voi kestää kauan, mutta syönnin alkamisen jälkeen kaloja voi tulla kymmenittäin peräkkäin. Varsinkin se isompi ahven pelästyy usein matalassa vedessä kairailua. Sen sijaan alle 30-grammaiset sintit eivät pelkää kairaamista melkein ollenkaan.

Varsinkin aurinkoisella kevätkelillä matalassa vedessä kannattaa usein jättää mahdollisimman paljon sohjoa reikään, jotta kalat eivät säiky valoa tai pilkkijän liikkeitä. Kaikkea muutakin, kuten kolistelua ja äkkinäisiä liikkeitä on syytä vältellä. Sen sijaan puhetta kalat eivät säiky.




Ahvenen verkkokalastus

Pääartikkeli: [[Ahvenen verkkokalastus]]


Ahvenen verkkokalastusta pidetään aliarvostettuna keinona saada savustuspönttöön tai fileiksi järvien ja meren suurimmat ahvenet, joista aktiivivälineillä ei usein voi kuin haaveilla. Ahvenen verkotukseen ei tarvita kalliita verkkoja, vaan siihen tarkoitukseen kelpaa halpahallien 15 euron hintaiset verkot. Hyvä ahvenverkko on vahvalankainen eli mielellään 0,20 mm ja silmäkooltaan paikan kalakannasta riippuen 0,30-0,50 mm. Ahven saa verkot pahasti sotkuun, joten hyvin pauloitetun verkon saa helpommin selvittettyä kalojen päästön jälkeen. Jos tarkoituksella ostaa ahvenenpyyntiin verkkoja, niin yleensä suositellaan punalankaisia liinoja, joista ahvenen näkee irrottaa. Kalantuloonkaan se ei vaikuta ainakaan negatiivisesti. Ahventa verkolla pyydettäessä on aina muistettava, että ahven kuolee verkossa melko nopeasti, joten verkkoja tulee kokea tiheästi.

Ahven2.jpg

Ahventa kutuaikana

Ahven aloittaa kutunsa heti rantojen sulaessa. Silloin kannattaa viedä verkot kutupaikalle 1-3 metrin veteen eli tavallisimmin ojien ja jokien suualueille, kaislikkoihin tai lahtien perälle. Tyypillisellä kutupaikalla on heinikkoa, oksistoa tai muuta kasvistoa.

Ahvenen kutupyynti verkolla tapahtuu aina päivällä eli verkot tulee laskea veteen aamupäivällä noin kello 10 aikoihin ja nostetaan kokonaan pois noin kello 18.00. Tämä siksi, että muina aikoina rannoilla liikkuu haukia saalistamassa ja haukien tarttuessa verkkoihin ei siihen enää ahvenia mene. Kutuaikana ahven on muutenkin päiväaktiivinen, joten silloin sitä on pyydettäväkin. Mikäli kalaa on pyyntipaikalla paljon, verkot on hyvä kokea välillä tai vaihtaa kokonaan toisiin.

Ahvenen kutu kestää kauan, eli yleensä vähintään kuukauden, mutta parhaimmillaan ylikin. Joten hitainkin ehtii ahvenia silloin verkolla pyytämään.

Ahventa kesäkuukausina

Kudun jälkeen ahvenet hajautuvat ympäriinsä, mutta palaavat vesien lämmettyä heinäkuussa takaisin matalikoille ennen kaikkea karikoille, rinteisiin, salmiin ja lahtien perälle eli siellä missä niille on ravintoa. Parvet ovat pieniä, mutta liikkuvat aktiivisesti ja siksi niitä saa verkoillakin.

Nyt päiväpyynnin ohella voi kokeilla yöpyyntiäkin, koska haukia ei enää rannoilla ole. Lisäsaaliina voi tulla kuhia, siellä missä niitä yleensä on. Ahvenet kiertävät rinteiden reunoja, joten verkot tulee laskea karikoiden päältä suoraan syvännettä kohti. Lisäksi isoilla järvillä ja merellä salmien suulle syntyy ilmapaineen vaihtelujen myötä kesällä virtauksia, joihin ahvenet tulevat syömään. Näiden virtauksien reunamat ovat parhaita ahvenen verkotuspaikkoja. Verkkojen alapaula tulee olla nyt painavampi, ettei ne lähde ajelehtimaan virtauksien mukana. Kesällä verkot limoittuvat ja sotkeutuvat herkästi, joten niitä ei kannata jättää veteen kuin muutamaksi tunniksi kerrallaan.

Ahventa syksyllä

Syksyllä kuukausi ennen jäiden tuloa on alkaa vuoden paras ahvenen kalastussesonki. Ahvenet ovat muodostaneet isoja parvia ne löytyvät helposti järvien syvimmistä montuista 6-15 metristä tai merellä selkäalueiden laitamilta. Syvältä pyydettäessä verkot ei limoitu niin helposti ja päiväpyynnin ohella voi verkot jättää myös yöksi pyyntiin. Mitä myöhemmäksi syksy etenee, saaliit vain kasvavat ja suurin osa mökkiläisistä on antanut jo periksi eli verkoille löytyy siis tilaa.




Lähteet

Viitteet

  1. 1,0 1,1 http://www.kalastuspalvelut.com/saaliskalat.html
  2. 2,0 2,1 http://www.kalakerho.net/jigikalastus_ahven.htm
  3. 3,0 3,1 http://koti.phnet.fi/petripaavola/ahvensivu20.html
  4. http://www.luonnossa.net/Kalastus/Ahvenen_heittokalastus/ahvenen_heittokalastus.html
  5. Olli Aulio, Onkijan kirja. ISBN 9512048450
Sivua on viimeksi muutettu 27. elokuuta 2014 kello 13.12