<< Takaisin kalastusuutisten etusivulle
Suomi neljäs MM-perhokilpailussa |
|
Kategoria: Kalastuskilpailut
Lähettäjä:Samppa919 |
Lähetetty: 11.6.2009
Lähde: Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö |
Perhokalastuksen Suomen maajoukkue sijoittui neljänneksi Skotlannissa pidetyissä kilpailuissa. Sijoitus on suomalaisten kaikkien aikojen paras Skandinavian ulkopuolella järjestetyissä kilpailuissa. MM-kilpailussa oli mukana 23 maajoukkuetta ja 119 kilpailijaa. Joukkueeseen kuuluivat kapteeni Mika Vainio ja kilpailijat Martti Lähteenmäki, Jarkko Suominen, Janne Pirkkalainen, Juhani Rosenström, Olli Toivonen ja varamies-manageri Tero Mäntylä.
Tapahtumassa kalastettiin viisi osakilpailua kolmen päivän aikana ja yhteispisteet ratkaisivat loppusijoitukset. MM-kilpailu on puitteiltaan erityisesti joukkuekilpailu, mutta myös henkilökohtaisista mitaleista käydään kovaa kamppailua. Skotlannissa kalastettiin neljässä eri järvikohteessa ja Tey-joella.
Joukkueemme oli koko kilpailun ajan aivan kärjen tuntumassa ja vielä viimeisenä kilpailupäivänä aamupäivän kalastusjakson jälkeen kolmantena. Ratkaisevalla eli viidennellä kalastusjaksolla kaksi nollatulosta tiputti sijoitusta pykälällä. Pronssimitali jäi harmittavan lähelle vain seitsemän pisteen päähän. Joukkueista Englanti vei kultamitalit kovalla loppurutistuksella. Pitkään kärjessä kalastellut Ranska tuli toiseksi ja isäntämaa Skotlanti kolmanneksi.
Henkilökohtaisen maailmanmestaruuden voitti englantilainen Ian Barr. Paras suomalainen oli Olli Toivonen sijoittuen kahdeksanneksi. "Huippusuoritus siis. Silti täällä näkyy tällä hetkellä vain seitsemän suomalaista päät painuksissa", kirjoittaa joukkue ensitunnelmistaan blogissaan. Tuloksia. Joukkuekilpailu: 1) Englanti 230p, 2) Ranska 241p, 3) Skotlanti 292p, 4) Suomi 299p. Henkilökohtainen kilpailu: 1) Ian Barr, 2) Donald Thom, 3) Christian Jadouille, 8) Olli Toivonen, 15) Jarkko Suominen, 37) Martti Lähteenmäki, 49) Janne Pirkkalainen, 65) Juhani Rosenström.
Lähde: Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö
|
| Hakusanat: Vapaa-ajankalastus, kilpailu, perhokalastus |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä kalastusuutisesta! >>
Onko sinulla jokin kalastukseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin kalastukseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen kalastusuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Kalassa.netin Kalastusuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.kalassa.net/rss.xml

Kuhasaaliit kasvavat lämpiminä kesinä |
|
Kategoria:
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 23.9.2011
Lähde: Iltalehti |
Kuhien määrä kasvaa Suomen rannikkovesissä parhaiten lämpiminä kesinä.
Kuhat syövät ja lisääntyvät matalissa rannikkovesissä, jotka lämpiävät helposti.
Asia käy ilmi tutkimuksesta, jossa selvitettiin vuosien 1980-2008 kuhasaaliiden ja lisääntym...

|
| Hakusanat: Kuha,kuhasaaliit, kasvavat, paranevat,lämmin kesä,lämpimmämmät kesät |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kainuun työttömiä koulutetaan kalastajiksi |
|
Kategoria: Ammattikalastus
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 19.8.2011
Lähde: YLE Kainuu |
Kainuun järvikalasta suurin osa jää pyytämättä, sillä ammattikalastajat ikääntyvät ja jatkajista on pula. Kotimaisen kalan kysyntä ja vientimarkkinat takaisivat menekin, mutta ammattikalastus vaatii uusilta yrittäjiltä koulutusta ja mittavia investoi...

|
| Hakusanat: Ammattikalastus,työtön,työttömiä kalastajaksi, kainuu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Saksiniekkoja menee pitkäkyntisille |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 28.7.2011
Lähde: Yle Tampere |
Ravustuskausi on tuonut jälleen mukanaan myös rapuvarkaudet. Pirkanmaalla saksiniekkoja on viime päivinä tiettävästi anastettu ainakin Nokialla. Rapujen lisäksi varkaille kelpaavat usein myös merrat.
Nokian poliisille varkauksista ei ole toistais...

|
| Hakusanat: Rapu, varkaat |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Rapalan koukkuihin tarttui valtava vonkale |
|
Kategoria: Yritykset
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 27.7.2011
Lähde: Talouselämä |
Rapalan toinenkin vuosineljännes sujui hyvin, vaikka ei ihan niin hyvin kuin markkinat odottivat. Liikevaihtoa yhtiö kuitenkin keräsi jälleen yhden vuosineljänneksen uuden ennätyksen verran, 81 miljoonaa euroa.
Valuuttakurssit vähän heikensivät U...

|
| Hakusanat: Rapala |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Jokirapu kestääkin ruttoa |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 26.7.2011
Lähde: Yle Savo |
Jokirapu kestääkin rapuruttoa. Itä-Suomen yliopistossa tehdyissä tutkimuksissa on selvinnyt, että Pohjois-Savossa ja Kainuussa on yksittäisiä jokirapukantoja, jotka kestävät joitakin rapuruttotyyppejä.
Kestävyys on todettu kokeissa käytettyjen po...

|
| Hakusanat: Jokirapu, rapurutto |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Merilohia siirretään Kokemäenjokeen |
|
Kategoria: Vesistöt
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 16.6.2011
Lähde: Yle Tampere |
Kokemäenjoella kokeillaan merilohien siirtoa. Ensimmäiset Porin edustalta pyydetyt lohet on jo siirretty Pirkanmaalle Kuloveteen, ja syksyllä siirretään lohien lisäksi myös taimenia Kokemäenjoen keskiosiin ja Loimijoen alaosaan.
Tavoitteena on sel...

|
| Hakusanat: Merilohi, poikanen, Kokemäenjoki |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|