Ainoastaan Itämeressä esiintyvä merikutuinen harjus on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Muutokset elinympäristöissä ovat johtaneet kantojen romahdukseen. Meriharjus on yhä mahdollista pelastaa, mutta se edellyttää pikaista toimintaa. Lajin pelastamiseksi pitää laatia kattava toimenpideohjelma, jonka perusteella ryhdytään konkreettisiin toimiin.
Joulukuun alussa julkaistussa Suomen neljännessä lajien uhanalaisuusarvioinnissa Itämeressä esiintyvän meriharjuksen on todettu olevan äärimmäisen uhanalainen. Lajia tavattiin vielä 1900 -luvun puolessa välissä lähes kaikkialla Selkämeren ja Perämeren rannikoilla. Nykyisin meriharjus on hävinnyt lähes kokonaan entisiltä esiintymisalueilta. Kalastajat tekevät toistaiseksi tietyillä paikoilla harjuksista satunnaisia havaintoja.
Syynä meriharjuskantojen heikkoon tilaan lienevät elinympäristössä tapahtuneet muutokset. Itämeren rehevöitymisen myötä voimakkaasti yleistyneet rihmalevät ovat vallanneet poikasten suosimat karut, selkävesien läheisyydessä sijaitsevat matalat ranta-alueet. Tällaisia poikasalueita on kartoitettu meriharjuksen esiintymisalueilla Merenkurkussa ja pohjoisimmalla Perämerellä sekä Suomen että Ruotsin rannikoilla vuosina 2005–2007. Poikasia löytyi ainoastaan yhdeltä rajatulta alueelta.
Itämeren harjusta voidaan yhä auttaa ja sukupuutto estää, mikäli toimiin ryhdytään pikaisesti. Rannikkoalueen toimijoiden yhteistyöllä on laadittava tutkimus- ja toimenpideohjelma, jonka toteuttamiseen tarvitaan kattava rahoitus. Jäljellä olevista meriharjuskannoista tulisi kerätä emokalasto poikasten tuottamiseksi sekä selvittää suotuisimmat alueet kantojen palauttamiseksi. Periaatteessa meriharjukselle soveliaita ympäristöjä on tarjolla runsaasti. Niiden heikentynyttä laatua tulisi parantaa kunnostustoimenpiteiden, esimerkiksi pohjan puhdistamisen avulla. Kunnostusten onnistuessa toimenpiteitä on mahdollista laajentaa muillekin soveliaille rannikkoalueille. Suomen merialueilla kalojen elinedellytyksiä ei ole aiemmin yritetty parantaa kunnostusmenetelmillä.
Meriharjus voi toimia pohjoisen Itämeren tilaa kuvaavana indikaattorilajina, koska se vaikuttaa olevan erityisen herkkä ympäristön muutoksille. Meriharjus olisi runsastuessaan myös loistava virkistyskalastuskohde, mikäli kunnostustoimenpiteet voidaan ulottaa laajemmille alueille. Kalat kasvavat jopa parikiloisiksi, ja ne tarjoavat oivan vastuksen esimerkiksi pilkkijöille sekä perhokalastajille.
Onko sinulla jokin kalastukseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin kalastukseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen kalastusuutiset!
UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Kalassa.netin Kalastusuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.kalassa.net/rss.xml
Kotimainen siika saattaa hävitä kalatiskistä. Kalatalouden keskusliiton mukaan syynä on ympäristöjärjestö WWF:n suosituksen tiukentuminen.
Suosituksen mukaan villin vaellussiian myynti tulisi uhanalaisuuden vuoksi lopettaa. Esimerkiksi istutettua ...
Marylandin osavaltiossa on luvattu 200 taalan palkkio käärmeenpäistä.
Muutamaan Yhdysvaltain osavaltion vesistöä piinaa ikävä vitsaus. Vierasperäinen kalalaji käärmeenpää on levittäytynyt muun muassa Marylandiin eikä siitä päästä hevillä eroon. Kä...
Hakusanat: käärmeenpää, kala helvetistä, tappajakala
Lähetetty: 10.4.2012 Lähde: Veijo Miettinen - Savon Sanomat
Joroisten kalamiehet Keijo Mäkeläinen ja Heikki Kuronen olivat laskeneet talviverkkonsa pyyntiin Joroisselälle. Pyydykset oli viritetty yli kymmenen metrin syvyyteen suurille kaloille. Eihän niissä pienet pysyisikään, sillä verkkojen silmäkoko oli 70...
Lähetetty: 10.4.2012 Lähde: Lähteet: Washington Monthly, Fox, Yahoo News, Iltalehti
Muutamaan Yhdysvaltain osavaltion vesistöä piinaa ikävä vitsaus. Vierasperäinen kalalaji käärmeenpää on levittäytynyt muun muassa Marylandiin eikä siitä päästä hevillä eroon. Käärmeenpään pelätään syrjäyttävän alkuperäiset lajit.
Käärmeenpäät, joi...
Hakusanat: Tappajakala, Käärmeenpää, Kala helvetistä
Järvien jäät ovat jo heikkoja maan etelä- ja länsiosassa, varoittaa Suomen ympäristökeskus.
Jäät heikentyvät jo myös maan itä- ja keskiosassa. Jokijäät ovat erittäin heikkoja Lappia myöten.
Säiden kylmeneminen siirtää tulvia myöhäisemmäksi. Kev...
Maailman luksustuotteiden markkinat ovat olleet jo vuosien ajan kovassa nousussa, eikä talouden taantuma ole yllättäen juurikaan vaikuttanut luksustuotteiden menekkiin. Nyt markkinoille on tullut todellinen ökytuote kalastaville ökyrikkaille.
Kyse...
Hakusanat: Ökyrikas, kalamies,miljoonan dollarin uistin
Suomessa virveliä viskomalla ei rikastu, mutta Amerikassa kaikki on suurta.
Esimerkiksi vuonna 2010 urheilukalastuksen Bassmaster Elite -sarjassa kisaava Kevin VanDam tienasi mukavat 915 000 euroa. Lajin 44-vuotias legenda on ansainnut urallaan jo...
Kymijoen vesistön varrella sijaitsevalta kalanviljelylaitokselta on löytynyt sisävesissä harvinaista IPN-tautia.
Se on ihmiselle vaaraton, mutta kaloille kohtalokas. Harvinaiseen tautiin ei ole lääkettä, joten tautiviruksesta pääsee eroon vain tyh...
Ympäristöjärjestö WWF:n uusimmat kalan syöntisuositukset herättävät arvostelua Kalatalouden Keskusliitossa.
Sen mielestä suuret kauppaketjut ovat pureksimatta nielleet suositukset, jotka niiden mielestä heikentävät kotimaisen kalan saatavuutta.
...
Huhtikuun alusta lähtien laki rankaisee ankarasti alamittakaloja veneessään hautovia. - Yleisen moraalikäsityksen mukaan on ollut suotavampaa syödä alamittakala kuin palauttaa se henkitoreissaan veteen. Enää se ei käy, Etelä-Savon ELY-keskuksen kalat...
Itämeri on Turun yliopiston tuoreimpien tutkimusten mukaan makeutunut viime vuosikymmeninä. Varsinkin 70-luvulla merivesi makeutui selvästi. Makeutuminen on seurausta siitä, että sateet ovat lisääntyneet useita kymmeniä prosentteja viime vuosikymment...
Norjalaiset viljellyt lohet kohtaavat kesän jälkeen vähemmän kivuliaan kuoleman. Lainsäädäntöä eläinten oikeuksista muutetaan, ja lohen kohtelua nostetaan kotieläinten tasolle, kertoo Aftenposten-lehti.
Nykyisin lohet tainnutetaan hiilidioksidilla...
Arvokalat ovat kadonneet kalastajien mukaan Säkylän Pyhäjärvestä. Esimerkiksi tämän talven muikkusaalista on arvioitu huonoimmaksi ikinä. Kalastaja Markku Lehtisen mukaan järven vedenlaatu on heikentynyt huolestuttavasti. Hänen mukaansa syyksi epäill...
Metsähallitus kieltää verkkokalastuksen vuoden 2012 alusta alkaen Saimaalla viidellä valtion pyydyslupa-alueella. Rajoitus ei koske ammattikalastusta.
Verkkokalastus kielletään yhteensä noin 8 500 hehtaarin alueilla Kuivasaaressa, Haukivedellä, Pi...
Alikalastettu Seinäjoki pitää vesien kätköissä hienoja kalayksilöitä. Nämä upeat eväkkäät saavat elellä suhteellisen rauhassa, kun virkistyskalastus joella on laantunut. Edelleenkin kaupungin läpi virtaava kaunis joki on pelastettavissa, mutta se vaa...