Lounais-Suomen kalastusalue ja Turun ammattikorkeakoulu ovat saaneet hyviä tuloksia kokeilusta, jossa kalaistutuksia on tehty vastakuoriutuneilla poikasilla. Perinteisesti istutuskalat ovat parin vuoden ikäisiä.
Vastakuoriutuneiden poikasten istutuksia tehtiin keväällä. Nyt tuloksia on seurattu koekalastuksilla mm. Turun Jaaninojalla. Lounais-Suomen kalastusalueen projektityöntekijän Jussi Aaltosen mukaan pieni istutuskala selviytyy ensimmäisistä luonnonpäivistä selvästi paremmin kuin vanhempi kala.
- Kun se istutetaan nuorena jokeen, niin se käy luonnonvalinnan läpi. Laadukkaat yksilöt lähtevät vellukselle merelle ja sitä kautta lisääntymään, Aaltonen perustelee.
Pieni myös leimautuu paremmin kotijokeensa ja palaa sinne varmemmin kutemaan. Lisäksi vastakuoriutuneita kaloja saa kasvatuslaitokselta paljon enemmän kuin kaksivuotiaita.
Taimenien kutupaikkoja rakennetaan
Turun ammattikorkeakoulu hakee parhaillaan paikkoja, jonne voisi kunnostaa uusia kotivesiä taimenille. Kohteina ovat Aura-, Mynä- Hirvi- ja Laajoen vesistöalueet. Kun turhat padot on poistettu, lähdetään tekemään kutupohjia.
- Sitä täytyy olla sellainen 30-40 senttimetrin paksuinen patja ja sen pitää olla kiihtyvässä virtapaikassa. Soraikosta täytyy myös veden virrata läpi, Aaltonen kertoo.
Tositoimiin kutupaikkojen rakentamisessa päästään ensi vuonna.
YLE Turku
Vuoden ikäinen taimenenpoikanen. Kuva: YLE / Kalle Mäkelä
Onko sinulla jokin kalastukseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin kalastukseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen kalastusuutiset!
UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Kalassa.netin Kalastusuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.kalassa.net/rss.xml
Kotimainen siika saattaa hävitä kalatiskistä. Kalatalouden keskusliiton mukaan syynä on ympäristöjärjestö WWF:n suosituksen tiukentuminen.
Suosituksen mukaan villin vaellussiian myynti tulisi uhanalaisuuden vuoksi lopettaa. Esimerkiksi istutettua ...
Marylandin osavaltiossa on luvattu 200 taalan palkkio käärmeenpäistä.
Muutamaan Yhdysvaltain osavaltion vesistöä piinaa ikävä vitsaus. Vierasperäinen kalalaji käärmeenpää on levittäytynyt muun muassa Marylandiin eikä siitä päästä hevillä eroon. Kä...
Hakusanat: käärmeenpää, kala helvetistä, tappajakala
Lähetetty: 10.4.2012 Lähde: Veijo Miettinen - Savon Sanomat
Joroisten kalamiehet Keijo Mäkeläinen ja Heikki Kuronen olivat laskeneet talviverkkonsa pyyntiin Joroisselälle. Pyydykset oli viritetty yli kymmenen metrin syvyyteen suurille kaloille. Eihän niissä pienet pysyisikään, sillä verkkojen silmäkoko oli 70...
Lähetetty: 10.4.2012 Lähde: Lähteet: Washington Monthly, Fox, Yahoo News, Iltalehti
Muutamaan Yhdysvaltain osavaltion vesistöä piinaa ikävä vitsaus. Vierasperäinen kalalaji käärmeenpää on levittäytynyt muun muassa Marylandiin eikä siitä päästä hevillä eroon. Käärmeenpään pelätään syrjäyttävän alkuperäiset lajit.
Käärmeenpäät, joi...
Hakusanat: Tappajakala, Käärmeenpää, Kala helvetistä
Järvien jäät ovat jo heikkoja maan etelä- ja länsiosassa, varoittaa Suomen ympäristökeskus.
Jäät heikentyvät jo myös maan itä- ja keskiosassa. Jokijäät ovat erittäin heikkoja Lappia myöten.
Säiden kylmeneminen siirtää tulvia myöhäisemmäksi. Kev...
Maailman luksustuotteiden markkinat ovat olleet jo vuosien ajan kovassa nousussa, eikä talouden taantuma ole yllättäen juurikaan vaikuttanut luksustuotteiden menekkiin. Nyt markkinoille on tullut todellinen ökytuote kalastaville ökyrikkaille.
Kyse...
Hakusanat: Ökyrikas, kalamies,miljoonan dollarin uistin
Suomessa virveliä viskomalla ei rikastu, mutta Amerikassa kaikki on suurta.
Esimerkiksi vuonna 2010 urheilukalastuksen Bassmaster Elite -sarjassa kisaava Kevin VanDam tienasi mukavat 915 000 euroa. Lajin 44-vuotias legenda on ansainnut urallaan jo...
Kymijoen vesistön varrella sijaitsevalta kalanviljelylaitokselta on löytynyt sisävesissä harvinaista IPN-tautia.
Se on ihmiselle vaaraton, mutta kaloille kohtalokas. Harvinaiseen tautiin ei ole lääkettä, joten tautiviruksesta pääsee eroon vain tyh...
Ympäristöjärjestö WWF:n uusimmat kalan syöntisuositukset herättävät arvostelua Kalatalouden Keskusliitossa.
Sen mielestä suuret kauppaketjut ovat pureksimatta nielleet suositukset, jotka niiden mielestä heikentävät kotimaisen kalan saatavuutta.
...
Huhtikuun alusta lähtien laki rankaisee ankarasti alamittakaloja veneessään hautovia. - Yleisen moraalikäsityksen mukaan on ollut suotavampaa syödä alamittakala kuin palauttaa se henkitoreissaan veteen. Enää se ei käy, Etelä-Savon ELY-keskuksen kalat...
Itämeri on Turun yliopiston tuoreimpien tutkimusten mukaan makeutunut viime vuosikymmeninä. Varsinkin 70-luvulla merivesi makeutui selvästi. Makeutuminen on seurausta siitä, että sateet ovat lisääntyneet useita kymmeniä prosentteja viime vuosikymment...
Norjalaiset viljellyt lohet kohtaavat kesän jälkeen vähemmän kivuliaan kuoleman. Lainsäädäntöä eläinten oikeuksista muutetaan, ja lohen kohtelua nostetaan kotieläinten tasolle, kertoo Aftenposten-lehti.
Nykyisin lohet tainnutetaan hiilidioksidilla...
Arvokalat ovat kadonneet kalastajien mukaan Säkylän Pyhäjärvestä. Esimerkiksi tämän talven muikkusaalista on arvioitu huonoimmaksi ikinä. Kalastaja Markku Lehtisen mukaan järven vedenlaatu on heikentynyt huolestuttavasti. Hänen mukaansa syyksi epäill...
Metsähallitus kieltää verkkokalastuksen vuoden 2012 alusta alkaen Saimaalla viidellä valtion pyydyslupa-alueella. Rajoitus ei koske ammattikalastusta.
Verkkokalastus kielletään yhteensä noin 8 500 hehtaarin alueilla Kuivasaaressa, Haukivedellä, Pi...
Alikalastettu Seinäjoki pitää vesien kätköissä hienoja kalayksilöitä. Nämä upeat eväkkäät saavat elellä suhteellisen rauhassa, kun virkistyskalastus joella on laantunut. Edelleenkin kaupungin läpi virtaava kaunis joki on pelastettavissa, mutta se vaa...