<< Takaisin kalastusuutisten etusivulle
Heikko vesitilanne vaikeuttaa lohi-istutuksia Lapualla |
|
Kategoria: Kalastus Länsi-Suomi
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 12.7.2010
Lähde: YLE Pohjanmaa |
Tiistenjoen kirjolohi-istutukset ovat kiinnostaneet luvanhakijoita. Jokakesäisiin kalaistutuksiin tulee kuitenkin heinäkuussa taukoa matalana virtaavan joen vuoksi.
Heikko vesitilanne vaikeuttaa lohi-istutuksia Tiistenjoella, Lapualla. Syynä on joen heikko virtaus koskipaikoissa. Tiistenjoen kalastusseuran puheenjohtaja Tapio Rintaniemen mukaan heinäkuu on vesistössä vaikein kuukausi. Kuortaneenjärvestä virtaa tällä hetkellä vettä vain minimijuoksutuksella eli kuution sekunnissa.
Lapuan Tiistenjoella tehdään joka kesä useita kirjolohi-istuksia. Viimeksi istutuksia on voitu tehdä juhannusviikolla.
- Perhomiehille matalat vedet ovat tietysti hyvä juttu, muille kalastajille huono, toteaa Rintaniemi.
Luville kysyntää
Tiistenjoki kuuluu Lapuanjoen yhteislupa-alueeseen. Istutusten vuoksi kalastus paikallisissa koskissa on lisännyt suosiotaan. Kysyntää luville on ollut eteläsuomea myöten, mutta myös muualta Pohjanmaalta.
Kirjolohta istutetaan yleensä viisi kertaa kesän aikana, 150 kiloa kerrallaan.
- Kalamäärä on 120 eli reilu kiloisia sinne laitetaan, Rintaniemi kertoo.
YLE Pohjanmaa
 Kuva: YLE / Juuso Juntunen
Lähde: YLE Pohjanmaa
|
| Hakusanat: Istutus, lohi, vesitilanne |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä kalastusuutisesta! >>
Onko sinulla jokin kalastukseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin kalastukseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen kalastusuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Kalassa.netin Kalastusuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.kalassa.net/rss.xml

Kuhasaaliit kasvavat lämpiminä kesinä |
|
Kategoria:
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 23.9.2011
Lähde: Iltalehti |
Kuhien määrä kasvaa Suomen rannikkovesissä parhaiten lämpiminä kesinä.
Kuhat syövät ja lisääntyvät matalissa rannikkovesissä, jotka lämpiävät helposti.
Asia käy ilmi tutkimuksesta, jossa selvitettiin vuosien 1980-2008 kuhasaaliiden ja lisääntym...

|
| Hakusanat: Kuha,kuhasaaliit, kasvavat, paranevat,lämmin kesä,lämpimmämmät kesät |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kainuun työttömiä koulutetaan kalastajiksi |
|
Kategoria: Ammattikalastus
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 19.8.2011
Lähde: YLE Kainuu |
Kainuun järvikalasta suurin osa jää pyytämättä, sillä ammattikalastajat ikääntyvät ja jatkajista on pula. Kotimaisen kalan kysyntä ja vientimarkkinat takaisivat menekin, mutta ammattikalastus vaatii uusilta yrittäjiltä koulutusta ja mittavia investoi...

|
| Hakusanat: Ammattikalastus,työtön,työttömiä kalastajaksi, kainuu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Saksiniekkoja menee pitkäkyntisille |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 28.7.2011
Lähde: Yle Tampere |
Ravustuskausi on tuonut jälleen mukanaan myös rapuvarkaudet. Pirkanmaalla saksiniekkoja on viime päivinä tiettävästi anastettu ainakin Nokialla. Rapujen lisäksi varkaille kelpaavat usein myös merrat.
Nokian poliisille varkauksista ei ole toistais...

|
| Hakusanat: Rapu, varkaat |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Rapalan koukkuihin tarttui valtava vonkale |
|
Kategoria: Yritykset
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 27.7.2011
Lähde: Talouselämä |
Rapalan toinenkin vuosineljännes sujui hyvin, vaikka ei ihan niin hyvin kuin markkinat odottivat. Liikevaihtoa yhtiö kuitenkin keräsi jälleen yhden vuosineljänneksen uuden ennätyksen verran, 81 miljoonaa euroa.
Valuuttakurssit vähän heikensivät U...

|
| Hakusanat: Rapala |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Jokirapu kestääkin ruttoa |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 26.7.2011
Lähde: Yle Savo |
Jokirapu kestääkin rapuruttoa. Itä-Suomen yliopistossa tehdyissä tutkimuksissa on selvinnyt, että Pohjois-Savossa ja Kainuussa on yksittäisiä jokirapukantoja, jotka kestävät joitakin rapuruttotyyppejä.
Kestävyys on todettu kokeissa käytettyjen po...

|
| Hakusanat: Jokirapu, rapurutto |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Merilohia siirretään Kokemäenjokeen |
|
Kategoria: Vesistöt
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 16.6.2011
Lähde: Yle Tampere |
Kokemäenjoella kokeillaan merilohien siirtoa. Ensimmäiset Porin edustalta pyydetyt lohet on jo siirretty Pirkanmaalle Kuloveteen, ja syksyllä siirretään lohien lisäksi myös taimenia Kokemäenjoen keskiosiin ja Loimijoen alaosaan.
Tavoitteena on sel...

|
| Hakusanat: Merilohi, poikanen, Kokemäenjoki |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|