<< Takaisin kalastusuutisten etusivulle
Kaviaarista kaavaillaan suuria Ilomantsissa |
|
Kategoria: Ammattikalastus
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 5.7.2010
Lähde: Yle Pohjois-Karjala |
Kaviaarin tuotantohallia remontoidaan jo Ilomantsissa. Entinen Mölnlycken tehdashalli muuttuu vauhdilla sampien kasvattamoksi. Ensimmäinen osa hallista on määrä valmistua uuteen käyttöön marraskuussa.
Myös ensimmäiset kalanviljelijät Ilomantsiin on jo palkattu.
Suunnitelmat muutostöistä ja tarvittavista laitteistoista on uuden omistajan mukaan tehnyt hollantilaisfirma Hesy, joka on maailman johtavia sisävesikiertojärjestelmien valmistajia. Ensimmäinen vaihe sisältää muun muassa kasvatusaltaita, vedenpuhdistus- ja ruokintalaitteistoja.
Ilomantsissa tähdätään maailman kärkikolmikkoon
Caviar Empirik -yhtiön toimitusjohtaja Seppo Kapanen lupaa, että kalat uivat kasvatusaltaissa joulukuussa. Tällöin kaviaarin tuotanto voisi käynnistyä ensi vuonna.
Remontin toinen vaihe valmistuu Kapasen mukaan ensi talvena ja viimeinen kolmas vaihe vuoden 2011 keväällä. Investoinnit Ilomantsissa maksavat miljoonia euroja.
 Ilomantsissa olisi tarkoitus tuottaa kaviaaria 10-15 tonnia vuodessa. (el copilot / Creative Commons Attribution 2.0)
Kapasen mukaan kasvattamo voi tuottaa parin vuoden päästä 10-15 tonnia kaviaaria. Tällöin se olisi maailman kolmanneksi suurin kaviaarin tuottaja. Suurimmat tuottajat sijaitsevat nykyisin Italiassa ja Venäjällä. Suunnitelmien mukaan sammenmäti myydään ulkomaille - lähinnä Venäjälle, jossa tuotteelle on kysyntää.
- Venäjällä kaviaarin tuotanto on supistunut merkittävästi, koska sammen kalastusta on rajoitettu liikakalastuksen vuoksi. Tämän takia kaviaarin hinta siellä on noussut, Kapanen kertoo.
Uroskalat fileiksi
Nykyisin Suomessa on kaviaarin tuotantoa Varkaudessa ja Imatralla.
Lisäksi laitos tuottaa täydessä tuotantovauhdissa mädin ohella sammenlihaa noin 150 tuhatta tonnia vuosittain. Jalostukseen päätyvät uroskalat, koska naaraskalat tuottavat mätiä.
- Kalaa aiotaan myydä ainakin fileoituna, pakasteena ja savustettuna, Kapanen suunnittelee.
YLE Pohjois-Karjala

Suomen nykyisistä kaviaarin tuotantolaitoksista toineen sijaitsee Varkaudessa. Kuva: YLE / Timo Heikura
Lähde: Yle Pohjois-Karjala
|
| Hakusanat: Kaviaari, Tuotanto, Ilomantsi |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä kalastusuutisesta! >>
Onko sinulla jokin kalastukseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin kalastukseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen kalastusuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Kalassa.netin Kalastusuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.kalassa.net/rss.xml

Kuhasaaliit kasvavat lämpiminä kesinä |
|
Kategoria:
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 23.9.2011
Lähde: Iltalehti |
Kuhien määrä kasvaa Suomen rannikkovesissä parhaiten lämpiminä kesinä.
Kuhat syövät ja lisääntyvät matalissa rannikkovesissä, jotka lämpiävät helposti.
Asia käy ilmi tutkimuksesta, jossa selvitettiin vuosien 1980-2008 kuhasaaliiden ja lisääntym...

|
| Hakusanat: Kuha,kuhasaaliit, kasvavat, paranevat,lämmin kesä,lämpimmämmät kesät |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kainuun työttömiä koulutetaan kalastajiksi |
|
Kategoria: Ammattikalastus
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 19.8.2011
Lähde: YLE Kainuu |
Kainuun järvikalasta suurin osa jää pyytämättä, sillä ammattikalastajat ikääntyvät ja jatkajista on pula. Kotimaisen kalan kysyntä ja vientimarkkinat takaisivat menekin, mutta ammattikalastus vaatii uusilta yrittäjiltä koulutusta ja mittavia investoi...

|
| Hakusanat: Ammattikalastus,työtön,työttömiä kalastajaksi, kainuu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Saksiniekkoja menee pitkäkyntisille |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 28.7.2011
Lähde: Yle Tampere |
Ravustuskausi on tuonut jälleen mukanaan myös rapuvarkaudet. Pirkanmaalla saksiniekkoja on viime päivinä tiettävästi anastettu ainakin Nokialla. Rapujen lisäksi varkaille kelpaavat usein myös merrat.
Nokian poliisille varkauksista ei ole toistais...

|
| Hakusanat: Rapu, varkaat |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Rapalan koukkuihin tarttui valtava vonkale |
|
Kategoria: Yritykset
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 27.7.2011
Lähde: Talouselämä |
Rapalan toinenkin vuosineljännes sujui hyvin, vaikka ei ihan niin hyvin kuin markkinat odottivat. Liikevaihtoa yhtiö kuitenkin keräsi jälleen yhden vuosineljänneksen uuden ennätyksen verran, 81 miljoonaa euroa.
Valuuttakurssit vähän heikensivät U...

|
| Hakusanat: Rapala |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Jokirapu kestääkin ruttoa |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 26.7.2011
Lähde: Yle Savo |
Jokirapu kestääkin rapuruttoa. Itä-Suomen yliopistossa tehdyissä tutkimuksissa on selvinnyt, että Pohjois-Savossa ja Kainuussa on yksittäisiä jokirapukantoja, jotka kestävät joitakin rapuruttotyyppejä.
Kestävyys on todettu kokeissa käytettyjen po...

|
| Hakusanat: Jokirapu, rapurutto |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Merilohia siirretään Kokemäenjokeen |
|
Kategoria: Vesistöt
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 16.6.2011
Lähde: Yle Tampere |
Kokemäenjoella kokeillaan merilohien siirtoa. Ensimmäiset Porin edustalta pyydetyt lohet on jo siirretty Pirkanmaalle Kuloveteen, ja syksyllä siirretään lohien lisäksi myös taimenia Kokemäenjoen keskiosiin ja Loimijoen alaosaan.
Tavoitteena on sel...

|
| Hakusanat: Merilohi, poikanen, Kokemäenjoki |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|