<< Takaisin kalastusuutisten etusivulle
Puulan ammattikalastajille luvat nykyistä helpommin |
|
Kategoria: Ammattikalastus
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 8.6.2009
Lähde: Länsi-Savo |
Ammattikalastaja on osin kuoleva ammattikunta, koska varsinkin sisävesialueilla on homma tehty vaikeaksi, sanoo Puulan kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Kalevi Puukko.
Puulan kalastusalueella on herännyt ajatus, että tutkitaan mahdollisuuksia luoda ammattikalastajille samanlainen laajempi kalastusalueen kattava yhtenäislupa kuin harrastuskalastuspuolella jo on. Samalla helpotettaisiin alalle tuloa.
Koko Puulan vesistön alueella on Pentti Kämpin lisäksi vain kolme ammattikalastajaa ja 10–20 osa-aika-ammattilaista. Harrastajakalastajia on noin 15 000. Puulan 50 000 vesihehtaaria ovat mutkikkaiden rantojen varsilla. Mökkejä ja vapaa-ajan kalastajia on siten paljon.
– Puula on Suomen kuudenneksi tärkein virkistyskalastusalue. Osakaskuntia on parisataa, Puukko esittelee.
Jyväskylän yliopiston tutkijoiden mielestä Puula on alikalastettu. Muikkua on liikaa ja poikaset kilpailevat keskenään ja siian poikasten kanssa ravinnosta. Niinpä muikut jäävät pieniksi.
– Siika on geneettisesti jo alkanut pienentyä, sanoo opinnäytetyötään tekevä iktyonomiopiskelija Mikko Tommila.
– Muikut pärjäisivät paljon paremmin, jos niitä olisi vähemmän. Myönteinen asennoituminen ammattikalastajiin olisi kaikkien etu, sanoo Tommila.
– Mutta vanhan polven maanomistajat ja siten osakaskuntien nokkamiehet katsovat, että ammattikalastajan tulo merkitsee että kalat ovat pois hänen kattilastaan, huokaa Puukko.
Niinpä kalastuslupia ei ammattilaisille hevin tipu. Osakaskunnalla on valta päättää, kuka sen alueella kalastaa ja millä välineillä.
Kalastusalue on viranomaisten asettama hallintoelin, jonka tärkein tehtävä on kalakannan säilyttäminen sekä sen hyödyntäminen tasapuolisesti ja kestävällä tavalla.
Kalevi Puukko yrittää nyt saada ammattikalastajien työtä helpottamaan isompia vesistöalueita kattavia yhtenäislupia. Kalastusalue myöntäisi ammattiluvat sen jälkeen kun osakaskunta antisi sille oikeudet.
– Hyvä esimerkki on vaikka tämä kirkonkylän kahta puolen oleva Ryökkään ja Liekuneen yhteisalue. Se toimii jo kolmatta vuotta hyvin. Vaikka viralliset osakaskuntarajat ovat kartalla, toimimme kuin niitä ei olisi, Kalevi Puukko kuvaa.
Lähde: Länsi-Savo
|
| Hakusanat: Puula, ammattikalastus, luvat |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Keskustele tästä kalastusuutisesta! >>
Onko sinulla jokin kalastukseen liittyvä ajankohtainen uutinen? Näitkö jonkin kalastukseen liittyvän uutisen netissä tai lehdessä? Toimita se tällä lomakkeella uutispalveluumme, jonne koetamme kerätä ihan kaikki suomen kalastusuutiset!

UUTTA!!
Klikkaa alla olevaa nappia ja lisää Kalassa.netin Kalastusuutiset iGoogle-aloitussivullesi! RSS-Syöte: http://www.kalassa.net/rss.xml

Kuhasaaliit kasvavat lämpiminä kesinä |
|
Kategoria:
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 23.9.2011
Lähde: Iltalehti |
Kuhien määrä kasvaa Suomen rannikkovesissä parhaiten lämpiminä kesinä.
Kuhat syövät ja lisääntyvät matalissa rannikkovesissä, jotka lämpiävät helposti.
Asia käy ilmi tutkimuksesta, jossa selvitettiin vuosien 1980-2008 kuhasaaliiden ja lisääntym...

|
| Hakusanat: Kuha,kuhasaaliit, kasvavat, paranevat,lämmin kesä,lämpimmämmät kesät |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Kainuun työttömiä koulutetaan kalastajiksi |
|
Kategoria: Ammattikalastus
Lähettäjä:daiwa2 |
Lähetetty: 19.8.2011
Lähde: YLE Kainuu |
Kainuun järvikalasta suurin osa jää pyytämättä, sillä ammattikalastajat ikääntyvät ja jatkajista on pula. Kotimaisen kalan kysyntä ja vientimarkkinat takaisivat menekin, mutta ammattikalastus vaatii uusilta yrittäjiltä koulutusta ja mittavia investoi...

|
| Hakusanat: Ammattikalastus,työtön,työttömiä kalastajaksi, kainuu |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Saksiniekkoja menee pitkäkyntisille |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 28.7.2011
Lähde: Yle Tampere |
Ravustuskausi on tuonut jälleen mukanaan myös rapuvarkaudet. Pirkanmaalla saksiniekkoja on viime päivinä tiettävästi anastettu ainakin Nokialla. Rapujen lisäksi varkaille kelpaavat usein myös merrat.
Nokian poliisille varkauksista ei ole toistais...

|
| Hakusanat: Rapu, varkaat |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Rapalan koukkuihin tarttui valtava vonkale |
|
Kategoria: Yritykset
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 27.7.2011
Lähde: Talouselämä |
Rapalan toinenkin vuosineljännes sujui hyvin, vaikka ei ihan niin hyvin kuin markkinat odottivat. Liikevaihtoa yhtiö kuitenkin keräsi jälleen yhden vuosineljänneksen uuden ennätyksen verran, 81 miljoonaa euroa.
Valuuttakurssit vähän heikensivät U...

|
| Hakusanat: Rapala |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Jokirapu kestääkin ruttoa |
|
Kategoria: Muut aiheet
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 26.7.2011
Lähde: Yle Savo |
Jokirapu kestääkin rapuruttoa. Itä-Suomen yliopistossa tehdyissä tutkimuksissa on selvinnyt, että Pohjois-Savossa ja Kainuussa on yksittäisiä jokirapukantoja, jotka kestävät joitakin rapuruttotyyppejä.
Kestävyys on todettu kokeissa käytettyjen po...

|
| Hakusanat: Jokirapu, rapurutto |
Onko uutisessa korjattavaa? |
Merilohia siirretään Kokemäenjokeen |
|
Kategoria: Vesistöt
Lähettäjä:Timpe |
Lähetetty: 16.6.2011
Lähde: Yle Tampere |
Kokemäenjoella kokeillaan merilohien siirtoa. Ensimmäiset Porin edustalta pyydetyt lohet on jo siirretty Pirkanmaalle Kuloveteen, ja syksyllä siirretään lohien lisäksi myös taimenia Kokemäenjoen keskiosiin ja Loimijoen alaosaan.
Tavoitteena on sel...

|
| Hakusanat: Merilohi, poikanen, Kokemäenjoki |
Onko uutisessa korjattavaa? |
|